• Puun hinta viikolla 41: Kuusitukin keskihinta pysyi 82 eurossa kuutiolta

    Puukaupan vauhti on tasaantunut, mutta metsänomistajien viikkomyynnit ovat edelleen selvästi viimevuotisia suurempia.
    Tilaajalle
    Metsäteollisuus on pitänyt havutukkien hinnat ennallaan syksyn puukaupoissa.
    Metsäteollisuus on pitänyt havutukkien hinnat ennallaan syksyn puukaupoissa. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    14.10.202414:22
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajat myivät viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenille 730 991 kuutiometriä puuta. Kauppoja solmittiin suunnilleen samoilla hinnoilla, kuin aiemmilla viikoilla.

    Etenkin havutukin hinnat ovat jumittaneet vakaina koko syksyn. Kuusitukin keskimääräinen kantohinta pysyi edelleen noin 82 eurossa kuutiometriltä viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla.

    Kesän huippunoteeraus kuusitukille oli 83,5 euroa kuutiolta. Vuosi sitten siitä solmittiin kauppoja noin 70 euron kuutiohinnalla.

    Koivutukista maksettiin viime viikolla noin 64 euron keskihintaa kuutiolta. Viime vuoden syksyllä koivutukin hinta kävi 57 eurossa kuutiolta.

    Kuitupuun hinta on syksyn aikana laskenut loivasti. Viime viikolla mäntykuitupuusta maksettiin keskimäärin 31,2 euroa kuutiolta. Vuosi sitten sen hinta oli 24 euron tuntumassa.

    Metsäteollisuudella on ollut pulaa etenkin koivukuitupuusta. Sen hinta on noussut vuoden takaisesta 24 eurosta noin 32 euroon kuutiolta.

    Kesän huippuhinta koivukuitupuulle kävi noin 34 eurossa.

    Lisää aiheesta
    • Metsänomistajat ovat myyneet tänä vuonna puuta selvästi aiempaa enemmän.

      Metsä | Metsänomistajilla on nyt aiempaa kovempi into myydä puuta

      Tilaajalle
    • Viimeisimmät puukaupat ovat vastanneet suurelta osin metsänomistajien toiveita, mutta Stora Ensolle on sattunut myös epäonnistumisia. Kuva Suomussalmen raakkutuhokohteelta.

      Metsäteollisuus | Metsätutka-kysely: Nämä yhtiöt onnistuivat puukaupoissa parhaiten

      Tilaajalle
    • Metsänomistajat ovat hyvin tyytyväisiä viimeisimpään puukauppaansa.

      Metsä | Metsänomistajat tyytyväisiä puukauppoihinsa ‒ miehet antavat täysiä kymppejä

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuuden puuntarve vaihtelee, mikä näkyy leimikoista tehdyissä tarjouksissa.

      Metsäteollisuus | MTK: Onnistunut puukauppa vaatii kilpailuttamista ‒ ”Leimikoista tulee myös huomattavan alhaisia tarjouksia”

      Tilaajalle
    • Suomussalmella metsäkoneet ajoivat uhanalaisten raakkujen yli tuhoisin seurauksin.

      Puukauppa | Näin vastuu lakien noudattamisesta rajautuu puukaupassa ‒ ”Vastuu on yksinomaan hakkuuoikeuden haltijalla”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puun hinta
    kuusitukki
    puukauppa
    Metsäteollisuus
    kuitupuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa