Puun tuonti nousi lokakuussa 0,46 miljoonaan kuutiometriin. Myös tuontipuun hinnat olivat syksyllä lievässä nousussa.
Metsäyhtiöiden puuhuoltoon jäi lähes 10 miljoonan kuution aukko venäläisen puun tuonnin loputtua vuoden 2021 keväällä. Eniten Venäjältä tuotiin koivukuitupuuta ja haketta.
Sen jälkeen yhtiöt ovat haalineet korvaavaa puuta sekä kotimaasta että lähialueilta.
Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan jälkeen tuontipuun hinta pomppasi aluksi taivaisiin. Metsäteollisuus maksoi koivukuitupuusta kovimmillaan yli 100 euroa kuutiolta rajalle tuotuna.
Sen jälkeen tilanne on tasaantunut. Kuluneen vuoden aikana koivukuitupuun hinta rajalla on pyörinyt 58‒78 eurossa kuutiolta. Sekin on vielä lähes kaksi kertaa ja vähimmilläänkin noin kolmanneksen enemmän, mitä venäläisestä koivusta maksettiin.
Lokakuussa koivukuitupuun hinta rajalla oli 74 ja mäntykuitupuun 69 euroa kuutiolta. Suurin osa tuonnista tuli Virosta, Latviasta ja Ruotsista.
Tuonnin määrä on edelleen noin puolet aiemmasta. Syksyä kohti tuontimäärät ovat kuitenkin lievästi kasvaneet. Lokakuussa koivukuitupuun tuonti nousi 143 000 kuutioon. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
