• Metsäjättien investoinnit valuvat Länsi-Suomeen – sattumaa vai suunniteltua?

    Metsäteollisuuden vaikeat vuodet ovat rokottaneet Kaakkois-Suomen vahvoja teollisuuspitäjiä ankarasti.
    Tilaajalle
    ”Suuri kysymys on, onko Suomessa ilmapiiri sellainen, että teollisuus haluaa ylipäänsä tehdä tänne isot, puuta käyttävät investoinnit”, pohtii toimittaja Markku Laukkanen. Kuvassa puukuormaa puretaan vaneritehtaalla Joensuussa.
    ”Suuri kysymys on, onko Suomessa ilmapiiri sellainen, että teollisuus haluaa ylipäänsä tehdä tänne isot, puuta käyttävät investoinnit”, pohtii toimittaja Markku Laukkanen. Kuvassa puukuormaa puretaan vaneritehtaalla Joensuussa. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    22.9.202405:00
    Hanna Lensu
    Kouvola

    Metsäteollisuuden rakennemuutoksen aallot ovat runnelleet Itä-Suomen tehtaita kovalla kädellä. ”Kaikki alkoi vuonna 2006 Voikkaan tehtaan sulkemisesta. Sitten tuli Myllykoski, viimeisimpänä Sunila. Itäsuomalaisen metsäteollisuuden viime vuodet ovat olleet taistelua tuulimyllyjä vastaan”, luettelee metsäasioihin erikoistunut toimittaja ja kirjailija, entinen kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk.).

    Paperinteko on loppunut myös Summan tehtaalla Haminassa. Viime vuonna pantiin kiinni paperikone Kouvolan Anjalassa ja Kotkamillsin saha Kotkassa.

    Kaakkois-Suomi on pitkään ollut puunjalostuksen mahtiseutua: tehtaita on ollut todella paljon. Puunjalostuskapasiteettia on ollut merkittävästi enemmän kuin mihin alueen oma puuntuotanto riittää. Tämän mahdollisti halpa venäläinen tuontipuu.

    ”Se oli helppo ja edullinen ratkaisu. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson tehtaat olivat muutaman tunnin junamatkan päässä Venäjältä”, Laukkanen pohtii.

    Puuntuonti loppui kertarysäyksellä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tämän on arvioitu sinetöineen ainakin kotkalaisen Sunilan sellutehtaan kohtalon.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson Sunilan tehtaan pääluottamushenkilö Markku Krautsuk sanoo, että neuvotteluissa tehdään kaikki mahdollinen, jotta työntekijöiden kannalta lopputulos on mahdollisimman hyvä.

      Talous | Sunilan tehtaan pääluottamushenkilö lakkauttamisesta: ”Ei tässä voi puuksi muuttua”

      Tilaajalle

    Venäjän rajan sulkeutuminen on tehnyt Itä-Suomesta hankalan pussinperän. Rajaan perustunut kilpailuetu on menetetty.

    ”Ovatko perinteiset metsäteollisuuden voima-alueet Kymenlaakso ja Etelä-Karjala jäämässä historiansa vangiksi, kun tehtaita suljetaan vanhimmasta päästä alkaen”, Laukkanen kysyy.

    Näin ei pitäisi olla. Hänen mielestään poliitikkojen pitäisi tehdä hartiavoimin töitä investointien saamiseksi Itä-Suomeen.

    Lisää aiheesta
    • Puutavarajuna Kiteen rautatieasemalla. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Tarvitaanko romahdus ennen kuin Itä-Suomi ryhdistäytyy?

    Kun katsoo isojen metsäyhtiöiden viime vuosien investointipäätöksiä, Itä-Suomi loistaa poissaolollaan. Voikkaan alamäki alkoi aikoinaan siitä, kun UPM päätyi sijoittamaan uuden paperikonelinjan Voikkaan sijasta Raumalle. Jätti-investointeja on tehty muun muassa Kemiin, Äänekoskelle, Ouluun ja Kaskisiin. Kuopioon suunniteltu jättitehdashanke kariutui.

    Kuinka suuri riskitekijä raja on, kun naapurissa on hyökkäyssotaa käyvä suurvalta? Laukkanen pitää mahdollisena, että kansainväliset yritykset pitävät rajan läheisyyttä riskinä, vaikka Suomi onkin Nato-maa. ”Sen vuoksi täytyy olla riskejä kompensoivia, houkuttelevia tekijöitä.”

    Hänen mielestään on mahdollista, että Itä-Suomen kauimmaiset alueet ajautuvat raaka-ainevarannoksi, josta puuta viedään vain pois. ”Pelkkä raaka-ainereservaatti -ajattelu on vaarallinen ja mahdollinen. Sen vuoksi metsäpolitiikasta päätettäessä täytyy ottaa huomioon myös taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat sekä huoltovarmuus ja turvallisuuspolitiikka.”

    ”Täällä metsä-Suomessa metsänomistajat kokevat, että heitä syyllistetään ilmastonmuutoksesta, vaikka ongelma on fossiilisten käytössä.”

    Uhkakuvia riittää, mutta mitä pitäisi tehdä? Laukkanen uskoo, että poliitikot pystyisivät halutessaan parantamaan Itä-Suomen tilannetta EU:n kautta. Nykyinen hallitus ei ole korusanoista huolimatta saanut aikaan konkreettisia tekoja. Puhumattakaan edellisestä hallituksesta, joka oli metsäalan kannalta surkea.

    ”Viime hallituskauden ongelmana oli, että hallitus oli riitainen. Suomesta lähti ristiriitaisia viestejä maailmalle. Nykyinen hallitus on korostanut muutakin kuin ilmastokärkeä, mikä on hyvä. Metsäpolitiikan pitää olla osa eurooppalaista teollisuuspolitiikkaa, ja tämän saaminen uuden komission agendalle on erittäin tärkeää.”

    Edellisen hallituksen jäljiltä Suomessa käydään metsäkeskustelua hyvin vahvasti ilmastonäkökulmasta. ”Muualla maailmassa ymmärretään keskittyä fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vähentämiseen. Jos Suomessa julkaistaan juttu YK:n ilmastoraportista, niin kuvituksena on hakkuuta”, Laukkanen ihmettelee.

    ”Täällä metsä-Suomessa metsänomistajat kokevat, että heitä syyllistetään ilmastonmuutoksesta, vaikka ongelma on fossiilisten käytössä.”

    Edellisen hallituksen perintöä on myös Metsähallituksen siirtäminen jatkuvan kasvatuksen uralle. Tämä heijastuisi heti Itä- ja Pohjois-Suomen elinkeinoelämään.

    ”Suuri kysymys on, onko Suomessa ilmapiiri sellainen, että teollisuus haluaa ylipäänsä tehdä tänne isot, puuta käyttävät investoinnit.”

    Itä-Suomessa eletään vahvasti metsästä. ”Tarvitaan elinvoimaista metsätaloutta, jotta alue pysyy asuttuna”, Markku Laukkanen sanoo.
    Itä-Suomessa eletään vahvasti metsästä. ”Tarvitaan elinvoimaista metsätaloutta, jotta alue pysyy asuttuna”, Markku Laukkanen sanoo. Kuva: Lari Lievonen

    Laukkanen kaipaa poliittisilta johtajilta isoa Itä-Suomi -strategista ajattelua. ”Tämä ei oikene pisteinvestoinnella, että pistetään tienpätkä kuntoon siellä täällä. Pitää ajatella 10–20 vuotta eteenpäin.”

    Hän vertaa nykyistä tilannetta sodan jälkeiseen kriisiin.

    ”Kun luovutetuilta alueilta evakuoitiin asukkaat, Itä-Suomi jäi silloinkin pussin perälle. Itä-Suomi alkoi hiipua. Sen eteen tehtiin vuosikymmeniä töitä, että tilanne saatiin paranemaan, perustettiin muun muassa Joensuun ja Lappeenrannan yliopistot. Tilanne saatiin tasaantumaan. Tässä ajassa on paljon samaa.”

    Lisää aiheesta
    • Sunilan tehtaan vuosikapasiteetti on 375 000 tonnia havusellua, ja se työllistää noin 270 henkilöä. Suunniteltu sulkeminen tapahtuisi vuoden 2023 jälkipuoliskolla ja koskisi arviolta 250 työntekijää, mikä vähentäisi Stora Enson vuotuista markkinasellukapasiteettia 13 prosenttia.

      Metsäteollisuus | Kaakon metsänomistajat Sunilan sulkemisuutisesta: Selvää oli, että ilman Venäjän-tuontia puu ei riitä kaikille Kaakkois-Suomen tehtaille

      Tilaajalle
    • Toimitusjohtaja Päivi Suutarille paluu synnyinseudulle on ollut mieluisaa. Kuluva vuosi on kuitenkin ollut metsäteollisuudessa haastava.

      Metsäteollisuus | MM Kotkamillsin Päivi Suutari joutuu haalimaan tehtaalleen sahanpurua Ruotsista asti – sahan lakkauttaminen hankaloittaa raaka-aineen hankintaa entisestään

      Tilaajalle
    • Sahan lopetukseen vaikuttivat raaka-aineen korkea hinta, sahatavaran heikko kysyntä ja Kotkan sahan suuri investointitarve.

      Metsäteollisuus | Kotkamillsin saha hiljenee lopullisesti – toiminta ollut kannattamatonta viime vuoden syksystä lähtien

    • Stora Enso aikoo sulkea Anjalan tehtaalta toisen paperikoneen.

      Metsäteollisuus | Pääluottamusmies: ”Puuta ei saa oikein mistään” – Anjalasta menee paperikone kiinni, ja tehtaalla käydään julmaa kilpajuoksua työpaikoista

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | Sunilan tehdas kävi jatkoajalla – ligniini- ja akkumateriaalituotanto ei riittänyt sitä pidentämään

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa