• Arvio: Puunsyy-taidenäyttely esittelee puun monipuolisuutta

    Puun pinnan viimeistely, värien käyttö ja teosten kepeys vaihtelevat näyttelyssä. Lopputulos on kiinnostava ja kaunis.
    Näyttelyssä on monipuolinen kattaus puusta veistettyjä taideteoksia.
    Näyttelyssä on monipuolinen kattaus puusta veistettyjä taideteoksia. Kuva: Anniina Jokinen
    Metsä|Kulttuuri
    10.7.202322:00
    Anniina Jokinen

    Puunsyy-taidenäyttely esittelee suomalaista kuvanveistotaidetta Kuusiston Taidekartanossa.

    Teokset näyttävät, miten monipuolinen veistomateriaali puu on: osassa teoksista pinta on hiottu niin sileäksi, että se muistuttaa metallia, toisissa pinta on rosoinen kuin puun kuori.

    Maalatun ja käsittelemättömän puun vuorottelu tuo näyttelyyn mielenkiintoa.

    Näyttelystä löytyy tukevasta tukkipuusta pilkistäviä kasvoja, hentoisia oksista veistettyjä tanssijoita ja jopa hieman karmivia, ihmistä muistuttavia patsaita. Omiin suosikkeihini kuuluvat Juha Mennan veistämät henkien kuvat.

    Seuruettani neuvottiin ottamaan näyttelyyn mukaan aulassa tarjolla oleva luettelo, joka kertoo teosten nimet. Nimien yhdistäminen teokseen todella avaa ne aivan eri tavalla kuin pelkkä pintapuolinen tarkastelu.

    Tunnelmallinen kartano luo täydelliset puitteet puuveistoksille. Tilavissa huoneissa mahtuu tutkailemaan teoksia joka puolelta.

    Myös kartanon pihamaalta löytyy puuveistoksia. Ensin pihasta huomaa suuret, ihmisen kokoiset veistokset, mutta tarkkasilmäinen vierailija voi löytää pieniä puuhiiriä vilistämässä maassa makaavien runkojen päältä.

    Puunsyy on kaunis ja ilahduttava kattaus suomalaista kuvanveistotaidetta. Näyttely on kätevä yhdistää Kuusiston piispanlinnan raunioilla vierailuun.

    Taidekartanon pihalta löytyy lisää puuveistoksia.
    Taidekartanon pihalta löytyy lisää puuveistoksia. Kuva: Anniina Jokinen

    Teoksiaan näyttelyssä esittelevät Radoslaw Gryta, Mia Hamari, Kim Jotuni, Terhi Kaakinen, Juha Menna, Riku Riippa, Milja Salonen, Joakim Sederholm, Nora Tapper ja Hanna Vahvaselkä.

    Näyttely on avoinna lauantaisin kello 13–17 sekä sunnuntaista keskiviikkoon kello 13–19. Torstaista perjantaihin näyttely on suljettu. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

    Taidekartanon toisen veistoviikon aikana 31.7.–6.8. vierailijat pääsevät näkemään, kun kuvanveistäjät luovat uusia puuveistoksia.

    Puunsyy 28.6.–6.8. Kuusiston Taidekartano, Linnanrauniontie 577, Kuusisto, Kaarina.
    Lisää aiheesta
    • Seitsemän veljensä kanssa kasvanut Katri on taiteillut oman kuvansa Seitsemän veljestä -kirjaan.

      Kulttuuri | Katri Oikarinen veistää puuta ja vanhoja kirjoja ‒ ”Työstän useita teoksia samaan aikaan, välillä moottorisahalla, toisinaan mattopuukolla tai pinseteillä”

      Tilaajalle
    • Kuvanveistäjä Pertti Karhunen veistää ateljeessaan Visulahdessa moottorisahalla kuusesta ja männystä pääsääntöisesti eläinhahmoja.

      Kuvanveisto vaatii pitkää pinnaa ja kolmiulotteista hahmotuskykyä

    Artikkelin aiheet
    Puunsyy
    kuvanveistotaide
    Kuusiston Taidekartano
    puuveistos
    taidenäyttely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta