• Koskikalastusluvat myynnissä – kaikki perhokalastajat eivät malta odottaa kevättä

    Metsähallitus on avannut kalastuslupien myynnin kuudelle eteläisen ja keskisen Suomen koskikohteelle.
    Tavallisesti ensimmäiset perhokalastajat aloittavat kautensa kevättalvella, mutta talviaikaankin on kalastajia.
    Tavallisesti ensimmäiset perhokalastajat aloittavat kautensa kevättalvella, mutta talviaikaankin on kalastajia.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    7.1.202616:32
    Eija Vallinheimo

    Suurin osa kalastajista hankkii lupansa keväälle ja kesälle, mutta ensimmäiset koskiluvat myydään jo tammikuun paukkupakkasiin.

    Metsähallituksen eräpalvelut kertovat, että keskiviikkona 7. tammikuuta tulivat myyntiin kalastusluvat Kotalan koskille Virroilla, Keihärinkoskelle Viitasaarella, Kolima-Keiteleen koskireitille Viitasaarella, Karvionkoskelle Heinävedellä, Langinkoskelle Kotkassa ja Latokartanonkoskelle Salossa.

    Suuri osa vuoden 2026 luvista tuli myyntiin jo joulukuussa. Toisaalta monien pohjoisten kalastuskohteiden lupamyynti avataan vasta keväämmällä.

    "Tavallisesti ensimmäiset perhokalastajat aloittavat kautensa kevättalvella, kun hankikorennot kuoriutuvat ja kalat kerääntyvät niitä syömään. Kaikki eivät silti malta odottaa”, viestintäpäällikkö Aku Ahlholm Metsähallituksen Eräpalveluista arvelee.

    Lisää aiheesta
    • Teemu Rintala esitteli itse tekemiään perhoja Metsästysmuseon kalastusteemapäivässä.

      Erä | Perhot yrittävät jäljitellä kaloja kiinnostavia hyönteisiä –”Perhojen sidonnassa vain mielikuvitus on rajana”

      Tilaajalle

    Hänen mukaansa joka vuosi muutamat kalastajat ostavat lupia vielä aiemmin, eli jo tammi-helmikuulle.

    ”Ehkä silloin halutaan enemmän testata välineitä kuin tosissaan pyytää. Koskessa ja koskenpartaalla on aina oltava varovainen, mutta erityisen varovainen talvella ja kevättalvella, jolloin rannoilla on petollista jäätä ja vesi hyisen kylmää."

    Keskiviikkona myyntiin tuleviin kohteisiin hankittiin viime vuonna yhteensä yli 3 000 kalastuslupaa. Suosituimpia olivat Kolima-Keiteleen reitin luvat ja Karvionkoski. Kohteille on saatavilla kuuden tunnin, 12 tunnin ja vuorokauden mittaisia lupia. Myös koko kosken varaaminen on useilla kohteilla mahdollista.

    Kaiken kaikkiaan Metsähallituksen Eräluvat-palvelusta hankitaan vuosittain noin 100 000 kalastuslupaa.

    Lisää aiheesta
    • Maksuton kalastuslupa oikeuttaa vapa- ja pyydyskalastukseen valtion vesialueilla, lohen ja taimenen nousualueita lukuun ottamatta.

      Erä | Ylä-Lapin kuntalaisille on nyt käynnissä maksuttomien kalastuslupien haku

    • Suomessa on laajat yleiskalastusoikeudet ja hyvät kalastusmahdollisuudet.

      Kalastus | Kalastajan vastuulla on selvittää kalastusrajoitukset ja hankkia kalastusluvat − näin voit selvittää, missä ei saa kalastaa

    Artikkelin aiheet
    koskikalastus
    kalastuslupa
    Metsähallitus
    perhokalastaja
    Kalat
    Kalastus
    Kalastajat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle