• Puun hinta viikolla 21: Puukauppa käy huippuhinnoilla

    Puukauppa kiihtyy kohti kevätkesän huippua.
    Tilaajalle
    Kuusitukin keskihinta kipusi 81 euron päälle kuutiometriltä viime viikolla.
    Kuusitukin keskihinta kipusi 81 euron päälle kuutiometriltä viime viikolla. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.5.202408:30
    Jarmo Palokallio

    Puukauppa kiihtyy kohti kevätkesän huippua. Kauppaa käydään huippuhinnoilla.

    Metsänomistajat myivät viime viikolla Metsäteollisuus ry:n jäsenille 1,2 miljoonaa kuutiota puuta. Se on vuoden kovin puumäärä. Kaikkineen puukauppoja on tänä vuonna kuitenkin tehty viimevuotista vähemmän.

    Puukauppa on käynyt keväällä huippuhinnoilla. Esimerkiksi mäntykuitupuun hinta on Luonnonvarakeskuksen mukaan tilastohistorian paras reaalisesti.

    Viime viikolla mäntykuitupuusta maksettiin keskimäärin 30,6 euroa kuutiometriltä. Viime vuonna mäntykuitupuun keskihinta kävi matalimmillaan 23 eurossa.

    Puukaupan varsinainen vetonaula on kuusitukki. Siitä maksettiin viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla yli 81 euron keskihintaa kuutiolta.

    Poikkeuksen yleiseen hintojen nousukierteeseen teki viime viikolla koivutukki. Sen keskihinta pysyi 65,9 eurossa kuutiolta.

    Lisää aiheesta
    • Suurin osa metsänomistajista on tyytyväisiä viimeisimpään puukauppaansa.

      Metsäteollisuus | Puukaupat onnistuvat parhaiten itsenäisten sahojen kanssa

      Tilaajalle
    • Mäntykuitupuusta maksettiin huhtikuussa tilastohistorian kovinta hintaa.

      Metsäteollisuus | Puusta maksettiin huippuhintoja huhtikuussa − mäntykuitupuun reaalihinta kipusi tilastohistorian kärkeen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    puun hinta
    Metsäteollisuus
    mäntykuitupuu
    kuusitukki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa