• Puukaupat onnistuvat parhaiten itsenäisten sahojen kanssa

    Metsänhoitoyhdistyksiin luotetaan leimikoiden teossa ja tarjousten vertailussa.
    Tilaajalle
    Suurin osa metsänomistajista on tyytyväisiä viimeisimpään puukauppaansa.
    Suurin osa metsänomistajista on tyytyväisiä viimeisimpään puukauppaansa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    31.1.202405:00
    Jarmo Palokallio

    Suurin osa metsänomistajista katsoo onnistuneensa hyvin puukaupoissaan. Kiitosta saavat etenkin itsenäisten sahojen kanssa tehdyt puukaupat.

    MTK:n syksyn Metsätutka-kyselyyn vastanneet metsänomistajat olivat kaikkineen varsin tyytyväisiä puukauppoihinsa. Viimeisimmän puukaupan lopputulos sai metsänomistajilta kouluarvosanan 8,5.

    Parhaina ostajina metsänomistajat pitivät itsenäisiä sahoja, joille kaksi metsänomistajaa kolmesta antoi kiitettävän arvosanan. Suurista yhtiöistä Stora Enso keräsi eniten kiitosta.

    Etenkin nuorimmat metsänomistajat olivat puukauppojensa lopputulokseen hyvin tyytyväisiä. Alle 45-vuotiasta metsänomistajista lähes kolme neljästä antoi tuoreimmalle puukaupalleen kiitettävän arvosanan.

    Yli 60-vuotiaista metsänomistajista puukauppojaan piti onnistuneena selvästi harvempi eli noin kaksi metsänomistajaa viidestä.

    Puukauppoihin tyytyväisimmät metsänomistajat myivät puuta tiheään tahtiin. Vastaavasti vähiten tyytyväisiä olivat ne, jotka tekivät puukauppoja harvoin.

    Metsälön koolla ei ollut merkittävää vaikutusta puukaupan onnistumiseen. Pientä eroa syntyi siitä, että kaikki kyselyyn vastanneet suurten metsätilojen omistajat pitivät puukauppojaan onnistuneina.

    Pienten metsätilojen omistajien mielestä jokunen puukauppa olisi voinut mennä paremminkin.

    Suurimmalle osalle metsänomistajista puukauppojen pontimena oli metsän hoitotarve. Toisaalta aiempaa useampi metsänomistaja myönsi rahantarpeen kannustaneen myymään puuta.

    Rahalle oli tarvetta etenkin viljelijöillä.

    Metsänhoitoyhdistyksiltä metsänomistajat kaipasivat apua sekä leimikoiden tekoon että niiden kilpailuttamiseen.

    Noin puolet metsänhoitoyhdisten jäsenistä on käyttänyt yhdistyksen puukauppapalveluita kolmen vuoden sisällä, kertoo Kalle Karttunen.
    Noin puolet metsänhoitoyhdisten jäsenistä on käyttänyt yhdistyksen puukauppapalveluita kolmen vuoden sisällä, kertoo Kalle Karttunen. Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Halutuimmat metsänhoitoyhdistyksen palvelut ovat edelleen puun hinnoista ja kysynnästä tiedottaminen, puukaupassa avustaminen sekä leimikon kilpailuttaminen ja tarjousten vertailu”, vahvistaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.

    Viimeisimmässä puukaupassa metsänhoitoyhdistyksen apuun turvautui 40 prosenttia metsänomistajista. Innokkaimmin metsänhoitoyhdistyksen palveluja käyttivät eläkeläiset.

    Muita vähemmän yhdistyksen apuun turvautuvat viljelijät, jotka katsoivat oman osaamisensa riittävän metsäasioiden hoitamiseen. Monet viljelijät solmivatkin puukaupat suoraa ostajien kanssa.

    Palkansaajat tukeutuvat puukaupoissa muita herkemmin tuttuihin ihmisiin. Myös heistä useampi kuin joka viides katsoi hallitsevansa puukaupat hyvin.

    Eläkeläisistä puukaupan hallitsi hyvin vain yksi seitsemästä. Heidän puukaupoilleen tyypillistä olikin metsänhoitoyhdistyksen apuun tukeutuminen.

    Suurin ero puukauppaosaamisessa oli naisten ja miesten välillä. Miehistä joka neljäs antoi itselleen kiitettävän arvosanan puukauppaosaamisesta. Naisista niin teki vain muutama sadasta.

    Osaamispuutteen naiset paikkasivat metsänhoitoyhdistyksen ja tuttujen apuun turvautumalla.

    Metsänhoitoyhdistyksille metsänomistajat antoivat kiitosta toimihenkilöiden tavoitettavuudesta ja asiantuntemuksesta. Myös toiminnan luotettavuus oli metsänomistajien mielestä hyvällä tolalla.

    Metsänomistajalähtöisenä yhdistyksen toimintaa piti lähes kolme metsänomistajaa neljästä. Etenkin viljelijät ja eläkeläiset olivat sitä mieltä.

    Metsänhoitoyhdistyksen toiminnan tehokkuus jakoi metsänomistajia jonkin verran. Noin puolet oli siihen tyytyväisiä.

    Yhteydenpito metsänomistajiin on tärkeä osa puukauppaa.
    Yhteydenpito metsänomistajiin on tärkeä osa puukauppaa. Kuva: Arto Takalampi

    Selkein parannusta vaativa kohta koski metsänhoitoyhdistyksen yhteydenpitoa metsänomistajiin. Siihen oli tyytyväinen harvempi kuin joka kolmas metsänomistaja.

    Kaikkineen metsänomistajien tyytyväisyydestä yhdistysten palveluihin kertoi, että varsin suuri osa heistä oli valmis suosittelemaan niitä myös muille metsänomistajille.

    Suosittelukysymykseen kiitettävän arvosanan antoi 44 prosenttia metsänomistajista. Tyytymättömiä oli vastaavasti 11 prosenttia.

    Puukaupan onnistuminen vaatii myös korjuun ja siitä kertomisen onnistumista.
    Puukaupan onnistuminen vaatii myös korjuun ja siitä kertomisen onnistumista. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Asiakastyytyväisyyden seuraaminen ja palvelun parantaminen on tärkeää myös metsäyhtiöille.

    ”Asiakastyytyväisyyden seuranta on meille erittäin tärkeä. Sen ja toiminnan jatkuvan parantamisen eteen tehdään lujasti töitä”, vahvistaa metsäjohtaja Juha Jumppanen Metsä Groupista.

    Metsä Group käyttää asiakastyytyväisyyden tarkkailuun samaa suosittelukysymystä, kuin metsänhoitoyhdistykset. Suosituseuranta alkoi vuonna 2014, jonka jälkeen suosituksista saatu lukuarvo on parantunut selkeästi.

    Puukaupan onnistuminen ei ole pelkistä kantohinnoista kiinni. Siihen vaikuttavat hintojen lisäksi korjuun onnistuminen ja sen etenemisestä tiedottaminen.

    Metsä Groupin asiakaslehden mukaan yksi metsänomistajien säännöllisesti esittämä toive on harvennushakkuiden korjuukaluston pienentäminen.

    MTK:n ja MT:n syksyn Metsätutkan toteutti Kantar Agri. Siihen vastasi 552 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali oli noin 4 prosenttiyksikköä.

    Lisää aiheesta
    • Huupponen muistuttaa metsänomistajia, että taimikoihin ja nuoriin metsiin kannattaa panostaa. ”Se on investointi eikä kulu.”

      Metsänhoito | Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Harri Huupponen: ”Uskon, että puukauppa käy keväällä todella vilkkaana”

      Tilaajalle
    • Koivutukin kantohinta nousi keskimäärin seitsemäntoista prosenttia viime vuonna.

      Metsäteollisuus | Kiinnostus talvileimikoista ollut poikkeuksellisen kovaa – MTK: ”Kysyntä kielii parantuneista näkymistä”

    • Puukaupassa voi käyttää tukena metsäammattilaista. ”Tämä on hyvin järkevää varsinkin silloin, jos on itse kokematon”, sanoo Tapio Oy:n palvelualueen päällikkö Kalle Vanhatalo.

      Puukauppa | Asiantuntijan neuvot metsänomistajalle onnistuneisiin puukauppoihin: Omat toiveet esiin, silti kaikkea ei tarvitse tietää tai osata

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa