• Eduskunta hyväksyi suurpetojen metsästystä koskevan lakiesityksen sisällön

    Lakiehdotus mahdollistaisi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen.
    Tilaajalle
    Metsästyslain muutos oli tänään esillä eduskunnassa.
    Metsästyslain muutos oli tänään esillä eduskunnassa.  Kuva: Veijo Toivoniemi
    Metsä|Erä
    16.5.202515:15
    Eija Vallinheimo

    Eduskunta äänesti tänään perjantaina pidetyssä täysistunnossa 16.5. metsästyslain 41 §:n muuttamista koskevasta lakiehdotuksesta. Tässä ensimmäisessä käsittelyssä päätettiin lakiehdotuksen sisällöstä.

    Eduskunta hyväksyi lakiehdotuksen sisällön maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön mukaisena. Lakiehdotus mahdollistaisi suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen.

    Asian käsittely jatkuu tiistaina 20.5. toisella käsittelyllä, jossa eduskunta päättää lakiehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

    Eduskunnan kirjasto on koonnut tietopaketin suurpetojen kannanhoidollisesta metsästyksestä. ​

    Lisää aiheesta
    • Eduskunta tulee äänestämään metsästyslain muutosesityksistä jo ensi viikolla.

      Erä | Kansanedustajat eri mieltä siitä, käynnistyykö sudenmetsästys Suomessa EU-parlamentin eilisestä päätöksestä huolimatta

    • Muutoksella halutaan uudistaa suurpetojen poikkeuslupiin liittyvää kansallista lainsäädäntöä ja toimintamalleja.

      Erä | MTK teilaa hallituksen metsästyslakiesityksen – ”Meillä ei ole enää aikaa suppeille juridisille kokeiluille”

    • Elintarvikemarkkinalain kakkospaketista saadaan arvion mukaan hallituksen esityksen ensi vuoden alussa, kertoo Peter Östman.

      Politiikka | Maa- ja metsätalousvaliokunta on ollut keväällä tyhjän panttina – osa kokouksista peruttu, kun asialistalle ei ole riittänyt asiaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle