• Neljän tärkeimmän riistasorsan poikastuotto edellisvuotta heikompi

    Useimpien sorsien pitkäaikainen kannankehitys on laskeva. Erityisesti kannat ovat taantuneet rehevillä vesillä.
    Vesilintuparit lasketaan viikko jäiden lähdön jälkeen ja toisen kerran 2–3 viikkoa myöhemmin. Poikueet lasketaan samoilla pisteillä 1.–20.7.
    Vesilintuparit lasketaan viikko jäiden lähdön jälkeen ja toisen kerran 2–3 viikkoa myöhemmin. Poikueet lasketaan samoilla pisteillä 1.–20.7. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Erä
    17.8.202615:30
    Henna Lääveri

    Neljän tärkeimmän riistasorsan eli sinisorsan, tavin, haapanan ja telkän parikohtainen poikastuotto on edellisvuotta heikompi, kertoo Luonnonvarakeskus Luke.

    Useimpien sorsien pitkäaikainen kannankehitys on laskeva. Luken tutkijan Antti Piirosen mukaan kannat ovat pienentyneet pitkällä aikavälillä sekä rehevillä että karuilla vesistötyypeillä.

    1990-luvun puoliväliin verrattuna rehevien vesien sorsakannat ovat Luken mukaan huvenneet yli 50 prosenttia ja karuilla noin 20 prosenttia.

    ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana karujen vesien sorsakannat ovat olleet vakaita, kun taas rehevillä vesillä taantuma on jatkunut”, Piironen kertoo tuoreessa tiedotteessa.

    Tuoreet tiedot käyvät ilmi vesilintuaineistosta, joka koostuu vapaaehtoisten metsästäjien ja lintuharrastajien tekemistä pari- ja poikuelaskennoista.

    Laskentoja koordinoivat Luke ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus.

    ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana karujen vesien sorsakannat ovat olleet vakaita, kun taas rehevillä vesillä taantuma on jatkunut.”

    Antti Piironen

    Tuoreen vesilintulaskennan mukaan sinisorsapoikasten kokonaismäärä on pitkän ajan keskiarvon tuntumassa. Parikohtainen poikastuotto on 12 prosenttia pienempi kuin vuonna 2025.

    Sinisorsan valtakunnallinen parimäärä on Luken mukaan 12 prosenttia suurempi kuin vuonna 2025. Kaiken kaikkiaan sinisorsan määrä on runsastunut jopa 15 prosenttia vuodesta 1986 alkaneen seurantajaksonaikana.

    Kolmella muulla riistasorsalajilla poikasten kokonaismäärä vuonna 2026 on Luken mukaan pitkän ajan keskiarvon alapuolella.

    Tavilla poikasten kokonaismäärä on 19 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Parikohtainen poikastuotto 13 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella.

    Lajin parimäärä koko maassa on 11 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella ja 5 prosenttia vuotta 2025 pienempi.

    Koko seurantajakson aikana tavi on vähentynyt 27 prosenttia.

    Haapanan parikohtainen poikastuotto on vuonna 2026 pitkäaikaisen keskiarvon tuntumassa. Poikasten kokonaismäärä on kuitenkin 13 prosenttia ja parikohtainen poikastuotto 18 prosenttia viime vuotta pienempiä.

    Haapanan valtakunnallinen parimäärä on 67 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, mutta 9 prosenttia suurempi kuin vuonna 2025.

    Koko seurantajakson aikana haapana on vähentynyt noin 60 prosenttia.

    Telkällä poikasten kokonaismäärä on tänä vuonna 11 prosenttia pienempi. Myös parikohtainen poikastuotto on 16 prosenttia viime vuotta pienempi.

    Lajin parimäärä on koko maassa on 19 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Vuoteen 2025 verrattuna määrä on myös 18 prosenttia pienempi.

    Koko valtakunnallisen seurantajakson aikana telkkä on vähentynyt 15 prosenttia.

    Muiden vesilintulajien kantojen kehitys, vrt. vuosi 2025

    Jouhisorsa

    Parimäärä 32 prosenttia suurempi. Vähentynyt 75 prosenttia koko seurantajakson aikana.

    Tukkasotka

    Parimäärä 15 prosenttia pienempi. Vähentynyt 78 prosenttia koko seurantajakson aikana.

    Isokoskelo

    Parimäärä 11 prosenttia suurempi. Vähentynyt 47 prosenttia koko seurantajakson aikana.

    Tukkakoskelo

    Parimäärä 41 prosenttia suurempi. Vähentynyt 51 prosenttia koko seurantajakson aikana.

    Lapasorsa

    Parimäärä 5 prosenttia pienempi. Vähentynyt 71 prosenttia koko seurantajakson aikana.

    Punasotka

    Suomen voimakkaimmin taantuvia lintulajeja, jonka kannasta on kadonnut jopa 97 prosenttia koko seurantajakson aikana. Laji on niin harvalukuinen seuranta-aineistossa, ettei viimeisimpien vuosien kannanmuutoksia voi luotettavasti tulkita.

    Nokikana

    Parimäärä 22 prosenttia pienempi. Vähentynyt 76 prosenttia koko seurantajakson aikana.

    Lähteet: Luonnonvarakeskus Luke, vesilintulaskennat 2026

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Sinisorsan parikohtainen poikastuotto oli 13 prosenttia viime vuotta suurempi.

      Luonto | Laskennat: Vesilinnuilla hyvä vuosi – poikastuotanto kasvoi

    • Riekon kannankehitys on Luonnonvarakeskus Luken mukaan jo pitkään ollut pääpiirteittäin laskusuuntainen.

      Erä | Metsäkanalintujen kannat tasaantuneet usean vuoden vähenemisen jälkeen – lajien ja alueiden välillä kuitenkin suuria eroja

    • Sinisorsan pesimäkanta Suomessa saavutti huipun vuoden 2015 tietämillä.

      Erä | Kesän vesilintulaskennat: Lintukannat taantuvat edelleen – parimäärät ja poikastuotto hieman tavallista kehnompia

    Artikkelin aiheet
    riistasorsa
    vesilintu
    lintukanta
    Luonnonvarakeskus Luke
    poikastuotto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle