• Luumäkeläiseen navettaan tuotu kone leikkaa vanerinkappaleet pikkutarkasti digitaalisten tiedostojen pohjalta.
    Luumäkeläiseen navettaan tuotu kone leikkaa vanerinkappaleet pikkutarkasti digitaalisten tiedostojen pohjalta. Kuva: Heikki Parkkonen

    Video: Heikki Parkkonen luo vanerista leuat loksauttavia teoksia navetassa Luumäellä

    ”Mie ylpeydellä teen maailman parhaista materiaaleista taidetta”, kehuu valotaideteoksia Luumäellä rakentava Heikki Parkkonen. Kosmos-festivaali on mahdollistanut laserleikkurilla tehtyjen teosten toteuttamisen suurelle yleisölle.
    Metsä|Rakentaminen
    7.9.202618:00
    Tuulikki Viilo

    Vasta yöllä lava herää täyteen loistoonsa.

    Basson ääni voimistuu polkua kävellessä ja lopulta Ristiinassa sijaitsevan metsikön keskelle avautuu maaginen näky.

    Ihmismeri tanssii esiintymislavan edessä jota koristavat vanerista tehdyt, jättimäiset lehdet. Yhdessä värivalojen kanssa ne luovat mielikuvan kuin avaruudesta metsän keskelle laskeutuneesta kasvista.

    Valot välkähtelevät synkronoidusti, musiikin tahdissa.

    Mukana teoksen toteuttaneessa Kiva-kollektiivissa oleva luumäkeläinen Heikki Parkkonen ohjaa Kosmos-festivaalin Spacetime-lavaa koristavan teoksen valoja tanssilattian takaosassa tornissa. Tekniikan määrän perusteella paikasta mieleen tulee lähinnä avaruusaluksen komentokeskus.

    Parkkonen kuvailee itseään kuvanveistäjäksi, joka tekee laserleikkurilla kolmiulotteista vaneritaidetta. Työnsä hän viimeistelee petsaamalla, sillä haluaa vanerin puunsyiden kauneuden pääsevän oikeuksiinsa. ”Luontoäiti on jo puolet hommasta hoitanut.”

    Suomalaiset ovat vanerinsa suhteen onnekkaassa asemassa, hän jatkaa. Yhdysvalloissa ”Baltic birch” eli Pohjois-Euroopasta tuotu koivuvaneri on haluttua, laadukasta ja kallista.

    ”Mie ylpeydellä teen maailman parhaista materiaalista taidetta.”

    0:00
    0:00
    Lisää aiheesta
    • Luonnonsuojelualueen merkki taipuu tunnelmavalaisimeksi, kun taakse laittaa väriä vaihtavan led-nauhan. Vaneria tummempi sävy on saatu aikaan puuvahalla.

      Metsäinen valaisin koivuvanerista: Laserleikkurilla taiot kotimaisen puun komeiksi käyttöesineiksi, eikä se käy kukkarolle

    ”Avaruuslehdet” ovat syntyneet kotitilan vanhassa navetassa.

    Lasertaide on myös ollut yksi iso syy sille, että Parkkonen on muuttanut takaisin lapsuudenmaisemiinsa Luumäelle.

    ”Mie oon viettänyt siellä tosi paljon aikaa. Lapsena jos kysyttiin, niin ihan liikaa: Kaikki kaverit olivat kaupungissa.”

    Ristiinassa järjestettävä Kosmos-festivaali on ollut monen muun taiteilijan tavoin Heikki Parkkoselle areena töidensä esittelyyn. Festivaalijärjestäjät rahoittivat ensimmäiset teokset vuonna 2016. ”Ei niihin olisi ollut siinä hetkessä elämää varaa. Se tuli juuri oikeaan hetkeen ja sytytti koko jutun.”
    Ristiinassa järjestettävä Kosmos-festivaali on ollut monen muun taiteilijan tavoin Heikki Parkkoselle areena töidensä esittelyyn. Festivaalijärjestäjät rahoittivat ensimmäiset teokset vuonna 2016. ”Ei niihin olisi ollut siinä hetkessä elämää varaa. Se tuli juuri oikeaan hetkeen ja sytytti koko jutun.” Kuva: Sanne Katainen

    Laserleikkuutaiteeseen hän ihastui yli kymmenen vuotta sitten käydessään Modem-festivaaleilla Kroatiassa.

    Taidemuoto istui Parkkosen pirtaan, sillä häntä on aina kiehtonut matematiikka luonnossa. ”Siinä kauneudessa on jotakin liki pyhää. Luontoäiti tuottaa hulluimmat jutut.”

    Romanesco-kaalin fraktaalikuviot vangitsevat edelleen kaupassa hänen huomionsa.

    Kun innostus muuttui yhä totisemmaksi touhuksi, hän alkoi pohtia oman laitteen hankintaa. Tavoite tuntui utopistiselta: Uudet, teollisen tason laserleikkurit maksavat yli 100 000 euroa.

    Hexagon Intergalactic on Parkkosen projekti, jossa hän yhdistää luonnonmateriaaleja geometriaan ja korkean tason teknologiaan. Installaatiot, festivaalilavastukset ja sisustussuunnittelu ovat osa kokonaisuutta.
    Hexagon Intergalactic on Parkkosen projekti, jossa hän yhdistää luonnonmateriaaleja geometriaan ja korkean tason teknologiaan. Installaatiot, festivaalilavastukset ja sisustussuunnittelu ovat osa kokonaisuutta. Kuva: Sanne Katainen

    Kuin kohtalon oikkuna huutokaupassa vastaan tuli Aalto-yliopiston vanha laserleikkuri.

    Puolentoista tonnin painoinen laite ei kuitenkaan kaupunkiasuntoon hevin istuisi. Parkkosen Isä tarjoutui auttamaan sopivien tilojen rakentamisessa navettaan.

    ”Se on ollut myös sukupolvikokemus: Isä opettaa poikaa rakentamaan, aivan ihanaa puuhaa.”

    Postin toimittama laserleikkuri nostettiin lopulta paikalleen naapurin sahayrittäjän pyöräkuormaajalla.

    Sittemmin Parkkonen on tehnyt vanerista myös koruja, jääkaappimagneetteja, kylttejä ja esimerkiksi topografiakartan Metropolian ammattikorkeakululle.

    Koivuvaneri sopii festivaalirakentamiseen sillä se on paitsi kestävää, myös kevyttä kuljettaa. ”Suomalainen ohutviiluvaneri on hemmetin laadukasta kamaa.”
    Koivuvaneri sopii festivaalirakentamiseen sillä se on paitsi kestävää, myös kevyttä kuljettaa. ”Suomalainen ohutviiluvaneri on hemmetin laadukasta kamaa.” Kuva: Sanne Katainen

    Koivuvaneri on arvokas materiaali, Parkkonen painottaa. Neljän millin paksuinen, neliömetrin kokoinen koivuvaneri maksaa melkein 50 euroa.

    Kosmoksen Spacetime-lavaan puuta meni yli tuhannen euron edestä.

    ”Joskus olen miettinyt, että olisipa kiva kun olisin innostunut jostakin öljymaalauksia. Olisi halvempiakin tapoja tehdä taidetta, kuin ostaa sitä kalleinta lentokonevaneria.”

    Nimensä mukaisesti lentokonevanerista tehdään esimerkiksi harrastelentokoneita.

    Tavallisiin maatila-, havu- ja vesivanereihin verrattuna lentokonevanerissa viilut ovat erityisen ohuita. Se tekee rakenteesta kestävän.

    Tavallisella laserleikkurilla ei kannata leikata kaupasta saatavaa perusvaneria, hän varoittaa. Niissä on mustaa fenolihartsiliimaa. ”Musta liima savuttaa ja tekee hirveää sotkua.”

    Lentokonevanerissa sen sijaan käytetään valkoista urealiimaa, joka leikkaantuu siististi.

    Kosmos-festivaaleja rakennetaan metsässä vapaaehtoisvoimin viikkokausia. Aiemmin koristeina festivaaleilla käytettiin enemmän fluorokangasta ja uv-maalia. ”Nykyään näkee enemmän luonnontaidetta ja orgaanista kampetta.”
    Kosmos-festivaaleja rakennetaan metsässä vapaaehtoisvoimin viikkokausia. Aiemmin koristeina festivaaleilla käytettiin enemmän fluorokangasta ja uv-maalia. ”Nykyään näkee enemmän luonnontaidetta ja orgaanista kampetta.” Kuva: Sanne Katainen

    Laserleikkaukseen on saatavilla valmiita kaupallisia sovelluksia, mutta päivätyökseen käyttöliittymäsuunnittelijan töitä tekevä Parkkonen koodasi tehtävää varten oman ohjelmiston nimeltä Mandala.cafe.

    Myös led-valojen luomien visuaalien pyörittämiseen hän käyttää itse tekemäänsä ohjelmistoa. ”Tarvitsin sellaista, mitä ei ollut vielä olemassa. Vähän sellaista mies meni metsään ja kaatoi hampailla puun -meininkiä, että saisi vasaran.”

    Kosmos-festivaaleilla nähtävä puurakentaminen pursuaa yksityiskohtia. Tavanomaisessa rakentamisessa ja sisustuksessa tunnutaan kuitenkin liikkuneen pitkään pelkistetympään suuntaan.

    Kymmenen vuoden päästä arkkitehtuurissa ja sisustuksessa voidaan arvostaa taas enemmän yksityiskohtia kliinisten laatikoiden sijaan, Parkkonen pohtii.

    Estetiikka ei ole valinnaista, vaan pakollista. Sisäänrakennettua, hän jatkaa. Luonnossa estetiikka on sisäänrakennettua, hän jatkaa.

    ”On tieteellisesti osoitettu, että estetiikka on terveellistä ihmiselle. Sairaalassa, jossa on kauniit verhot ja tauluja, ihmiset paranevat nopeammin.”

    Niin Spacetime-lavan rakentaminen kuin muukin taidetyö ovat tiimityötä.

    ”Olen siunattu superlahjakkailla ystävillä ja avuliailla ihmisillä: Seison jättiläisten harteilla.”

    Laserleikkaus

    Miten laserleikkurilla muotoillaan vaneria?

    ”Käytännössä leikkaan vanerista kaksiulotteisia viivagrafiikkakuvioita. Kone leikkaa levyn piirtämällä laserilla viivaa, jonka jälkeen pinoan leikattuja vanerilevyjä päällekkäin.

    Pohjana ovat vektorigrafiikkana tehdyt tiedostot. Vektorit koostuvat pikseleiden sijaan viivoista ja niitä voi tarkentaa laadun kärsimättä.”

    Tekeekö laserleikkuri työn itsenäisesti?

    ”Laserleikkurikin voi tarvita ihmisen apua. Vaneri muodostuu päällekkäin liimatuista viiluista. Viiluista osa voi leikkaantua toista hitaammin, jokin alue ei leikkaannu kunnolla ollenkaan.

    Eritahtisuus on huomioitava laitteen säädöissä. Levyjen leikkaamiseen liittyy paljon käsityötä ja säätämistä.”

    Mitä aiheesta kiinnostunut voi tehdä?

    ”Minulta voi aina kysyä, konsultoin mielelläni myös huvikseni. Tarkoitus on perustaa Youtube-kanava, jossa laserleikkausta käydään läpi.

    En olisi itsekään oppinut ilman apua: Meillä on moraalinen velvollisuus opettaa eteenpäin asioita, mitä osaamme.”

    Laserleikkureita on käytössä ja vuokrattavissa erilaisissa digiverstaissa ja esimerkiksi Helsingin Oodi-keskustakirjastossa. Niistä saa myös neuvoja laitteen käyttöön.

    Lisää aiheesta
    • Harri ja Kreetta Mäkinen valmistavat erikoispuusta soittimia ja koruja.

      Runopuu rakentaa erikoispuusta soittimia ja koruja – "nykyiset puut ovat höttöisempiä kuin aiemmin"

    • Kioton yliopiston kuvituskuva Lignosat-satelliitista, jonka ulkopinta on puuta.

      Koneet ja kulkuneuvot | Puusta tehty satelliitti laukaistaan pian avaruuteen – kahvimukin kokoisella avaruusaluksella on yksi lyömätön ominaisuus

    • UPM saattaa irrottaa vaneriteollisuutensa konsernista. Ratkaisuja odotetaan ensi vuonna. Kuva UPM:n Pelloksen vaneritehtaalta Mikkelistä.

      Metsäteollisuus | Italia ja Espanja viriävät – onko se merkki vanerimarkkinan käänteestä?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    laserleikkaus
    vaneritaide
    Kosmos-festivaali
    koivuvaneri
    valotaide
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein