• Tällä tavoin suomalainen villisika poikkeaa lajitovereistaan

    Tuoreen väitöskirjan mukaan suomalainen villisika liikkuu laajemmalla alueella kuin lajitoverinsa maailmalla.
    Suomalainen villisika joutuu liikkumaan laajemmalla alueella.
    Suomalainen villisika joutuu liikkumaan laajemmalla alueella. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    20.2.202611:00
    Eija Vallinheimo

    Suomen ensimmäinen villisikaa käsittelevä väitöskirja osoittaa, että villisiat liikkuvat huomattavasti laajemmalla alueella kuin eteläisemmissä maissa. Villisikojen elinalueet voivat olla moninkertaisia etelän populaatioihin verrattuna.

    Villisikojen elinpiirit olivat laajoja, keskimäärin 87 neliökilometriä. Tutkimuksessa havaittiin myös ennätyksellisen pitkä, 163 kilometrin suora siirtymä, jonka teki villisikapahnue Kaakkois-Suomesta Etelä-Savoon.

    FM Elmo Miettinen tutki väitöskirjassaan GPS-laitteilla merkittyjen villisikojen liikkumista. Kaakkois-Suomen raja-alueilla seuratut villisiat kulkivat aktiivisesti rajan yli. Pääosin ne ruokailivat öisin Suomen puolella ruokinnoilla ja viljelyksillä, mutta viettivät päiväajat Venäjällä.

    ’’Suomalainen villisika joutuu liikkumaan laajemmalla alueella kuin lajitoverinsa etelässä, sillä karumpi pohjoinen elinympäristö pakottaa siat etsimään ruokaa laajoilta alueilta,’’ FM Elmo Miettinen kertoo.

    ”Pohjoinen elinympäristö pakottaa siat etsimään ruokaa laajoilta alueilta.”

    Elmo Miettinen

    Villisika elää Suomessa levinneisyytensä pohjoisella äärilaidalla, ja laji leviää erityisesti leutojen talvien ansiosta yhä pohjoisemmaksi. Pakkastalvet ovatkin villisikakannan leviämisen suurin rajoittaja Suomessa.

    ”Talvi näkyi myös tutkimussikojen liikkeissä. Syvä lumi sai siat aloilleen ja suurimpien lumikertymien aikaan ne raahustivat vain lyhintä polkua ruokinnan ja lepäilypaikan välillä”, Miettinen toteaa Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

    Miettinen selvitti työssään myös maanviljelijöiden mielipiteitä villisiasta .Kyselytutkimuksen perusteella mielipiteet olivat kahtiajakautuneita; osa vastaajista näki lajin ensisijaisesti tuholaisena, osa taas arvosti sitä uutena ja mielenkiintoisena riistaeläimenä.

    Villisikojen aiheuttamat viljelysvahingot olivat kokonaisuutena maltillisia, vaikka paikallisesti vahingot saattoivat olla huomattaviakin.

    Villisikojen runsas liikkuminen rajan yli lisää osaltaan riskiä ASF:n leviämiselle Venäjältä Suomeen.

    Villisikoihin liittyvä keskeinen riski on afrikkalainen sikarutto (ASF), joka on merkittävä uhka suomalaiselle sikataloudelle. Suomessa tautia ei ole havaittu, mutta lähimmät esiintymät löytyvät Venäjältä ja Virosta. Villisikojen runsas liikkuminen rajan yli lisää osaltaan riskiä taudin leviämiselle Venäjältä Suomeen.

    Miettinen korostaa, että suomalaisen villisian ekologiaa ja vaikutuksia on tärkeää tutkia, koska levittäytyy vähitellen laajemmalle muuttuvan ilmaston myötä.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuoden metsästyssaalis, 1147 villisikaa, oli suurin neljään vuoteen.

      Erä | Metsästys leikkasi kannan kasvua – villisikakanta pysynyt ennallaan viime vuodesta

      Tilaajalle
    • Taudista hengissä säilyneet villisiat tai kuolleiden sikojen raadot voivat tartuttaa uusia villisikoja.

      Eläintaudit | Viron ASF-tilanne muistutus siitä, että kaikkien pitää tiedostaa taudin leviämisriskit

      Tilaajalle
    • Ruotsin talvipopulaation arvioidaan liikkuvan peräti 300 000–400 000 villisian välillä.

      Erä | ATL: Ruotsin villisikakannan arvioidaan olevan ennätyskorkealla

    Artikkelin aiheet
    villisika
    ekologia
    ilmastonmuutos
    Luonnonvarakeskus
    afrikkalainen sikarutto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle