• Metsästys leikkasi kannan kasvua – villisikakanta pysynyt ennallaan viime vuodesta

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan tammikuussa 2026 kannan keskimääräinen koko oli vajaat 2 400 villisikaa.
    Tilaajalle
    Viime vuoden metsästyssaalis, 1147 villisikaa, oli suurin neljään vuoteen.
    Viime vuoden metsästyssaalis, 1147 villisikaa, oli suurin neljään vuoteen. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Erä
    12.2.202617:30
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman kanta-arvion mukaan Suomen villisikakanta on pysynyt lähes samana edelliseen kanta-arvioon verrattuna.

    Suomessa oli tammikuun 2026 alussa keskimäärin 2 380 villisikaa. Kanta-arvion 90 prosentin todennäköisyysväli on 1 893–3 085 yksilöä. Alueellisesti eniten villisikoja on edelleen Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä esiintyy myös Länsi- ja Etelä-Suomessa.

    ”Metsästyssaalis (1147 villisikaa) olikin suurin neljään viime vuoteen.”

    Mervi Kunnasranta

    "Edellinen kanta-arvio viittasi kannan kääntyneen kasvuun muutaman vuoden pienentymisen jälkeen. Kannan runsastumista on kuitenkin saatu metsästyksellä leikattua vuoden aikana. Metsästyssaalis, 1 147 villisikaa, olikin suurin neljään viime vuoteen. Kanta-arvion mukaan villisikamäärä on siten pysynyt viime vuoden tasolla, eikä kannan kasvu näyttäisi jatkuneen. Myöskään levinneisyysalueessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta”, kertoo erikoistutkija Mervi Kunnasranta Lukesta.

    Alueellisesti eniten villisikoja on edelleen Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä esiintyy myös Länsi- ja Etelä-Suomessa.
    Alueellisesti eniten villisikoja on edelleen Kaakkois-Suomessa ja itäisellä Uudellamaalla, mutta yksittäisiä tihentymiä esiintyy myös Länsi- ja Etelä-Suomessa. Kuva: Luke

    Luken tiedotteessa muistutetaan, että vuosittaiset luvut ovat suuruusluokkaa kuvaavia eikä niinkään tarkan yksilömäärän arvioita. Laskentamalli päivittää myös edellisten vuosien kanta-arviot, joten oleellista on katsoa kannan kasvutrendin tasoa ja suuntaa.

    ”Arvion luotettavuuteen vaikuttaa merkittävästi metsästäjien arviot alueellisista villisikamääristä. Onkin erittäin tärkeää, että metsästäjien ilmoittamisaktiivisuus pysyisi edelleen korkeana”, Kunnasranta jatkaa.

    Tietoa villisikakannan koosta ja levinneisyydestä tarvitaan erityisesti kannanhoitoon ja eläintautiriskien arviointiin, joista afrikkalainen sikarutto (ASF) on merkittävin.

    Tietoa villisikakannan koosta ja levinneisyydestä tarvitaan erityisestieläintautiriskien arviointiin.

    Keskeisimpiä tietolähteitä runsauden ja levinneisyyden arvioinnissa ovat hirvenmetsästäjien tuottama arvio alueensa villisikojen runsaudesta, tieto saalismääristä sekä Oma riista -palveluun kirjatut havainnot. Lisäksi käytetään kirjallisuuteen perustuvaa tietoa villisian lisääntyvyydestä ja kuolleisuudesta.

    Tietoa villisikakannan koosta ja levinneisyydestä tarvitaan erityisesti kannanhoitoon ja eläintautiriskien arviointiin, joista afrikkalainen sikarutto (ASF) on merkittävin.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi sai ilmoituksen kahdesta villisikakolarista lyhyen ajan sisään. Kuvituskuva.

      Liikenne | Kaksi villisikakolaria lyhyen ajan sisään Hämeessä: Poliisi varoittaa loukkaantuneista villisioista

    • Ruotsin talvipopulaation arvioidaan liikkuvan peräti 300 000–400 000 villisian välillä.

      Erä | ATL: Ruotsin villisikakannan arvioidaan olevan ennätyskorkealla

    • Raportin mukaan villisika on toiseksi eniten pyydetty sorkkaeläinlaji Euroopassa heti metsäkauriin jälkeen.

      Erä | Koko Euroopan villisikasaalis noussut 3,3 miljoonaan yksilöön

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    villisikakanta
    metsästys
    Luonnonvarakeskus Luke
    Kaakkois-Suomi
    afrikkalainen sikarutto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle