• Kaksi villisikakolaria lyhyen ajan sisään Hämeessä: Poliisi varoittaa loukkaantuneista villisioista

    Pikkubussi törmäsi sunnuntai-iltana villisikaan Hämeenlinnassa. Paikka sijaitsee joitakin kilometrejä Rengon Nummenkylästä Tammelaan päin. Lopella 54-tiellä tapahtui myöhemmin yöllä toinen villisikakolari.
    Poliisi sai ilmoituksen kahdesta villisikakolarista lyhyen ajan sisään. Kuvituskuva.
    Poliisi sai ilmoituksen kahdesta villisikakolarista lyhyen ajan sisään. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Liikenne
    6.10.202510:46
    Eija Vallinheimo

    Pikkubussi törmäsi villisikaan sunnuntai-iltana kello 19 jälkeen Turun valtatiellä eli tiellä nro 10. Törmäys tapahtui Longankulman kohdalla ennen kantatie 54:n risteystä.

    Lopella tapahtuneessa villisikaonnettomuudessa villisika oli törmännyt tiellä kuljetettuun bussiin myöhemmin yöllä. Paikalla oli Ylen uutisten haastatteleman komisarion mukaan kymmenen villisian lauma. Onnettomuus Lopella tapahtui Räyskälän kantatien ja Kalamajantien risteyksen kohdalla.

    Hämeen poliisilaitos kertoo tiedotteessa, että törmäyksen seurauksena loukkaantuneita villisikoja ei ole löydetty.

    Poliisi haluaa varoittaa, että loukkaantunut villisika on erittäin vaarallinen, eikä sitä tule lähestyä. Mikäli ihmiset tekevät havaintoja eläimestä, pyydetään soittamaan asiasta hätäkeskukseen.

    Kolareissa ei tullut henkilövahinkoja, ajoneuvot kärsivät lieviä vaurioita.

    Riistakeskus ohjeistaa, että jos ajaa villisian kanssa, ei autosta tule nousta ulos kolaripaikalla. Loukkaantunut villisika on ihmiselle hengenvaarallinen. Aina kun kolaroidaan villisian, hirvieläimen tai suurpedon kanssa, tehdään ilmoitus hätänumeroon 112.

    Lisää aiheesta
    • Villisika aiheuttaa tällä hetkellä suuria riskejä maataloudelle ASF:n eli afrikkalaisen sikaruton leviämisuhan takia.

      Erä | Villisikakanta hivuttautui jälleen kasvu-uralle

    • Normaalisti iltahämärässä ja öisin liikkuva villisika on arka eläin.

      Liikenne | Näin vauhdikkaan spurtin villisika voi ottaa – loukkaantunut sika voi olla hengenvaarallinen

    • Villisika pimeässä. Kuvituskuva.

      Erä | Svensk Jakt: Ruotsalainen Petra ampui jättiläiskarjun: "Voi luoja, mikä täällä on"

    Artikkelin aiheet
    villisikaonnettomuudet
    liikenne
    Hämeenlinna
    Loppi
    poliisi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin