• Svensk Jakt: Ruotsalainen Petra ampui jättiläiskarjun: "Voi luoja, mikä täällä on"

    Hän tiesi, että alueella liikkui iso villisika, mutta ei olisi voinut uskoa sen olevan niin iso kuin se todellisuudessa oli.
    Villisika pimeässä. Kuvituskuva.
    Villisika pimeässä. Kuvituskuva. Kuva: Pixabay
    Metsä|Erä
    8.9.202511:43
    Eija Vallinheimo

    Ensimmäiset villisiat tulivat muutama vuosi tulivat Petra Perssonin metsästysmaille Forshagaan, Värmlantiin.

    ”Eräänä aamuna näin, että talon takana oleva pelto oli kuin kynnetty. Aluksi luulin naapurin tulleen hulluksi, mutta sitten tajusin nopeasti, että tänne oli tullut villisikoja”, hän kertoo Svensk Jaktille.

    Nykyään villisikoja on alueella paljon ja villisianmetsästyksestä on tullut arkipäivää. Petran riistakameraan oli tullut kuvia muun muassa isosta villisiasta.

    Eräänä iltana Petra otti kiväärinsä ja meni odottelemaan torniinsa. Parin tunnin kuluttua hän kuuli paksun oksan napsahtavan pienen matkan päässä metsästä.

    "Tiesin heti, että se oli iso villisika tai hirvi. Ei kuulostanut siltä, ​​että pienet porsaat liikkuvat", Petra toteaa.

    Vartin odottelun jälkeen hän sai hyvän ampumapaikan ja ampui laukauksen. Apuun tulleen miehensä kanssa he hiipivät villisikaa kohti ja he näkivät sen vielä hengittävän. Villisika pysyi maassa, ja Petra pystyi ampumaan turvallisen lopetuslaukauksen.

    Vasta tuon laukauksen jälkeen jännitys purkautui ja Petra tajusi, kuinka suuren villisian hän oli juuri ampunut.

    ”Voi luoja, mitä täällä oikein on”, Petra ajatteli.

    Laukaus oli osunut sikaa olkapäähän, johon Petra oli tähdännyt, mutta paksu nahka oli muuttanut luodin suuntaa. Kaliiperin .308 luoti oli jäänyt nahkaan ulostulopuolella.

    Ampumisen jälkeen valtava villisika piti raahata kotiin keskellä yötä.

    ”Vaakamme meni suoraan pohjaan eli 200 kiloon. Tuolloin villisialla oli vielä osa kuonosta maassa. Niinpä tiedämme vain, että se painoi yli 200 kiloa ja oli kooltaan valtava, Petra Persson sanoo.

    Svensk Jakt: Petra fällde jättegalt: ”Herregud, vad är det som ligger här”

    Lisää aiheesta
    • Heli Junttila on mennyt jo sekaisin laskuissaan siinä, kuinka monta villisikaa hän on ampunut.

      Erä | Kymmeniä villisikoja kaatanut Heli Junttila metsästää sikoja hiipimällä

      Tilaajalle
    • Villisikakarju voi painaa yli 200 kiloa, mutta kuinka paljon yli?

      Erä | Villisikakarju voi painaa useamman sata kiloa – yli 500 kilon painoinen köriläs lienee humpuukia

      Tilaajalle
    • Marko Husu (oik.) ja Samuli Husu ovat Muurikkalan metsästysyhdistyksen aktiivisimpia villi­sikojen metsästäjiä.

      Metsästys | Villisika on ovela ja varovainen eläin, joka tietää, kun sitä metsästetään ‒ ”Villisika haistaa tryffelin maan alta ja kaukaa keski-ikäisen miehen”, metsästäjä sanoo

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsästys
    villisika
    Petra Persson
    Ruotsi
    Värmlanti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle