• Drooniruiskutuksista haetaan täsmäapua hirvituhojen estämiseen

    Puiden taimien syönninestoaineen levittäminen käsin on hidasta ja työlästä.
    Ruiskudroonia testattiin Kuusamon yhteismetsässä syyskuussa 2026.
    Ruiskudroonia testattiin Kuusamon yhteismetsässä syyskuussa 2026. Kuva: Metsäkeskus
    Metsä|Metsänhoito
    17.9.202607:00
    Jukka Hämäläinen

    Hirvivahingot aiheuttavat vuosittain 55 miljoonan euron tappiot metsänomistajille. Lisäksi metsien laatu voi kärsiä, jos vahingoittuneet puut kasvavat isoiksi.

    Nyt hirvivahinkojen ehkäisemiseen mietitään droonien mahdollisuuksia. Hirvi–drone-tutkimuksessa selvitetään pystyisikö niillä levittämään hirvikarkotetta.

    Ensiksi tutkitaan voidaanko pienoiskoptereiden avulla erottaa toisistaan terveet ja hirvien vahingoittamat taimet. Jos erottelu onnistuu, drooneilla saataisiin suojattua oikeat taimet ja vähennettyä estoaineen hävikkiä, kertoo hankkeeseen osallistuva Maanmittauslaitos tiedotteessa.

    Testeissä tutkimusryhmän kehittämä tekoälymalli onnistui luokittelemaan kolme neljästä taimesta vaurioluokan perusteella.

    ”Metsässä lentämisessä on erityispiirteensä.”

    Eija Honkavaara

    Hankkeessa on tutkittu estoaineen ruiskutusta maatalousdroonilla, mutta sillä aine leviää helposti liian laajalle. Ruiskutuksen kohdistusta suurikokoisella droonilla vaikeuttavat lisäksi isot puut ja muut esteet lentoreitillä.

    ”Metsässä lentämisessä on erityispiirteensä, sillä siellä pitää pystyä väistämään puiden runkoja ja oksia. Testaamme tutkimuksessa myös robottidroonia, joka pystyy navigoimaan tuntemattomassa ympäristössä ilman ihmisen ohjausta”, Maanmittauslaitoksen tutkimusprofessori Eija Honkavaara kertoo.

    Ruiskutustestejä tehtiin syyskuun alussa Kuusamon yhteismetsän koealoilla. Taimikoissa kokeiltiin syönninestoaineen ruiskutusta sekä ennalta määrättyihin taimiin että vyöhykeruiskutuksena. Myöhemmin ruiskutusten vaikutusta taimien syöntiin verrataan perinteiseen menetelmään, jossa ihminen ruiskuttaa syönninestoainetta reppuruiskulla.

    Metsäkeskuksen vetämässä tutkimushankkeessa mukana ovat Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI, Luonnonvarakeskus ja Riistakeskus.

    Lisää aiheesta
    • Katso video: Lampaanrasva pitää hirvet hämmästyttävän tehokkaasti loitolla taimikosta – näin se ruiskutetaan

    • Nuolukivi voi nostaa hirvituhojen riskiä paitsi taimikoissa myös varttuneemmissa puissa.

      Erä | Lisääkö nuolukivi hirvituhojen riskiä? Asiantuntijalla on selvä vastaus

      Tilaajalle
    • Hirvet asettautuvat talvikuukausina talvilaidunalueilleen.

      Metsänhoito | Mikä avuksi metsien hirvituhoihin? ”Vuokraa maasi”, neuvoo asiantuntija

      Tilaajalle
    • Ammattitoiminnassa Tricon käyttäjällä pitää Tukesin mukaan olla kasvinsuojelututkinto suoritettuna.

      Tarvitseeko Trico-hirvikarkotteen levittäjä kasvinsuojelututkinnon? Kyllä ja ei, vastaa Tukes

    Artikkelin aiheet
    drooni
    hirvituho
    metsänomistaja
    metsätutkimus
    tekoäly
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla