
Pohjois-Suomessa metsästäjillä on oikeus metsästää ilmaiseksi kotikuntansa valtion alueilla. Tällä on vaikutusta muun muassa hirvialueiden hakuun tammikuussa.
Lisäksi Lapissa kalastajilla voi olla erityisoikeuksia omassa kunnassaan. Metsähallituksen Eräpalvelut kertovat, että esimerkiksi Ylä-Lapin asukkaat saavat maksuttoman kalastusluvan omassa kotikunnassaan sijaitseville valtion vesille. Lisäksi paikallisilla on oikeus edulliseen jokikalastuslupaan lohen ja taimenen nousuvesissä.
Metsästys- ja kalastusoikeuksien saamiseen ei kuitenkaan riitä kirjojen siirtäminen eli ilmoitus Digi- ja väestötietovirastoon. Muuttoilmoituksella ilmoitettavien osoitetietojen on vastattava tosiasiallista asumista, jonka perusteella kotikuntasi määräytyy. Kotikuntalain mukaan kotikunta on henkilön tosiasiallinen asuinpaikka.
Eräpalvelut muistuttaa, että henkilön kotikunta ei välttämättä muutu, vaikka hän itse ilmoittaisi uudeksi osoitteekseen esimerkiksi kakkosasunnon, jos hän kuitenkin tosiasiallisesti asuu muualla.
Kotikuntalain ja korkeimman hallinto-oikeuden mukaan henkilö asuu kunnassa, johon hänellä on kiinteä yhteys: esimerkiksi perhe, työpaikka tai hoitosuhde. Kuntaliitto on kerännyt sivuilleen esimerkkitapauksia siitä, miten kotikunta määräytyy. Ratkaisevaa ovat selkeät siteet kuntaan.
Eräpalvelut muistuttaa verkkosivuillaan, että väärinkäytökset asiassa voivat johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
