• Suomessa pölyttäjät voivat hyvin – maatalouden toimet tukevat pölyttäjäkantoja

    Kesä oli pölyttäjille varsin suosiollinen, arvioi Suomen ympäristökeskus.
    Tilaajalle
    Pölyttäjien määrässä ei ole tutkimusten mukaan Suomessa tapahtunut notkahdusta. Ruoantuotannostamme vain osa on pölyttäjistä riippuvaista. Kuvassa saneerauskasvina käytettävä valkosinappi.
    Pölyttäjien määrässä ei ole tutkimusten mukaan Suomessa tapahtunut notkahdusta. Ruoantuotannostamme vain osa on pölyttäjistä riippuvaista. Kuvassa saneerauskasvina käytettävä valkosinappi.  Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Luonto
    26.8.202317:00
    Johanna Koskiahde

    Suomen ympäristökeskuksen (Syke) keräämien ennakkotietojen perusteella kesä on ollut pölyttäjille selvästi edellisvuotta parempi.

    ”Eteläisimmän Suomen kuivuudesta kärsineitä alueita lukuun ottamatta päiväperhoskannat ovat erittäin hyviä. Myös kimalaisten pesänmuodostus ja työläisten tuotanto onnistuivat erittäin hyvin tänä kesänä”, kertoo tutkija Janne Heliölä Sykestä.

    Kanta-arviot perustuvat vapaaehtoisten tekemiin havaintoihin, joita kootaan perhosten osalta noin 50 ja kimalaisista noin 80 havaintopaikalta ympäri Suomen. Kesän sääolosuhteet vaikuttavat havaintojen tekemiseen.

    ”Lämpimällä poutasäällä pölyttäjät ovat liikkeellä ja niitä havainnoidaan enemmän. Suuressa aineistossa olosuhteiden vaikutus kuitenkin tasoittuu ja havaintotietoja voidaan pitää luotettavina”, Heliölä selvittää.

    Pölyttäjiä suosii keli, jossa lämpö pysyy 20 asteen yläpuolella ja sateita saadaan säännöllisesti ajoittain. Kuivuus tappaa hyönteisten munat ja toukat, kun niiden hyödyntämät kasvit kuihtuvat. Pölyttäjäkannoissa on voimakasta vaihtelua vuosittain.

    ”Yksivuotisina eläiminä pölyttäjien kannat kokevat suuria vuosittaisia vaihteluja olosuhteiden mukaan. Siksi kantojen kehityssuunnasta voidaan tehdä arvioita vain pitkän aikavälin seurantatietojen analyysilla.”

    Päiväperhosia on Suomessa seurattu 90-luvulta saakka ja niiden kannoissa on havaittu keskimäärin lievää laskua. Kimalaisten osalta kannanmuutoksia voidaan arvioida vasta vuosien päästä.

    ”Kimalaisten havainnointi on aloitettu vuonna 2019. Kimalaismäärien kehityksen arvio perustuu tällä hetkellä vuoden takaisiin Pölyhyöty-hankkeen tuloksiin”, Heliölä kertoo.

    Saadut tulokset osoittavat, että Suomessa pölyttäjien tilanne on varsin hyvä.

    ”Lajien esiintyvyyden osalta ei havaittu tutkimuksessa pölyttäjien vähenemistä. Keskimäärin yhtä moni laji oli useiden vuosikymmenten ajanjaksolla yleistynyt kuin harvinaistunut.”

    Laiduntaminen luo pölyttäjäkantoja suosivia elinympäristöjä.
    Laiduntaminen luo pölyttäjäkantoja suosivia elinympäristöjä.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Pölyttäjien merkitys maailman ruoantuotannolle on tiedostettu. Huolestuttavia merkkejä kantojen notkahduksesta on saatu Etelä-Euroopasta.

    ”Suomessa mitään merkkejä pölyttäjien kantojen romahduksesta ei ole, päinvastoin”, rauhoittelee Heliölä.

    ”Aihe on herättänyt ihmisten kiinnostuksen ja maailman pölyttäjäkadosta on puhuttu mediassa aika löysin perustein. Suomessa havainnot ovat kuitenkin toisen suuntaisia.”

    Syynä on maankäytön ero verrattuna Etelä- ja Keski-Euroopan maihin, joissa luonnonvaraisia pölyttäjiä suosivia alueita on vähän.

    ”Suomessa tilanne on varsin hyvä. Maa- ja metsätalouden elinympäristöt tukevat pölyttäjäkantoja. Erityisesti laiduntaminen luo pölyttäjien tarvitsemia ympäristöjä. Myös metsien hakkuuaukoilla pölyttäjien määrä on tutkimusten mukaan suuri, ja ne muodostavat tärkeitä elinympäristöjä yleisimmille pölyttäjille. Metsämarjojen sadossa tämä näkyy positiivisesti.”

    Heliölä pitää perinnebiotooppien huomioimista cap-ohjelmassa hyvin tärkeänä.

    ”Ympäristöä tukevien toimenpiteiden rahoitus on erittäin tärkeää. Laiduntamisen vaikutukset ovat merkittäviä pölyttäjien hyödyntämien kasvien kasvulle. Niittäminen ei tätä korvaa”, hän mainitsee.

    Suomen ruoantuotannossa pölyttäjäriippuvaisten kasvien osuus on pieni, eikä pölyttäjien väheneminen näkyisi Heliölän mukaan tuotannossa merkittävästi. Voimakkaimmin hyönteispölytyksestä riippuvaisia peltokasvejamme ovat tattari, rypsi ja härkäpapu sekä puna-apilan siementuotanto.

    ”Marjat ja hedelmät sekä tropiikin alueilla myös monet perusravintokasvit ovat kuitenkin riippuvaisia pölyttäjistä. Kokonaisuutena ihmisten ravinnonsaannille pölyttäjillä on iso merkitys”, Heliölä korostaa.

    Lisää aiheesta
    • Pölyttäjät tarvitsevat keväästä syksyyn erilaisia ja eri aikaan kukkivia kasveja, jotka tarjoavat ravintoa.

      Metsänhoito | Pölyttäjien menestyminen tukee marjasatojen onnistumista – näillä toimilla hyönteisiä voi tukea metsässä

    • Mustikkasadosta odotetaan korkeintaan keskinkertaista.

      Marjat ja sienet | Mustikan ja suomuuraimen sato korkeintaan keskinkertainen – puolukkasadosta tulossa hyvä

    • Rainer Salo esittelee Lidlin Laura Kvissbergille niityn hyönteismaailmaa. ”Täällä on mukava kulkea, kumartua tutkimaan ja kokea löytämisen iloa. Ei se parimillinen ötökkä huutele, että täällä olen, se täytyy itse etsiä”, Salo sanoo.

      Ympäristö | Kun lehmät lähtivät, arvokas niitty kasvoi umpeen – nyt sitä palautetaan yhteistyössä monimuotoisuuskeitaaksi

    • Torjunta-ainepitoisuudet maatalousympäristössä voivat nousta niin korkeiksi, että ne heikentävät kimalaisten ruoanhankintakykyä, vaikka eivät niitä suoraan tappaisi.

      Ympäristö | Torjunta-aineet heikentävät kimalaisten kykyä oppia ja muistaa kukkien värejä – myös kasvitautimyrkyt voivat haitata pölyttäjien ruuanhankintaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle