• Metsämarssi alkaa ensi viikolla – tavoitteena tuoda esiin metsänomistajien tuottamaa hyvää

    Valtakunnallinen metsämarssi järjestetään viikolla 37.
    Metsänomistajilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luontokadon ehkäisyssä.
    Metsänomistajilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja luontokadon ehkäisyssä. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Metsänhoito
    8.9.202311:33
    Anniina Jokinen

    Ensi viikolla Suomessa järjestetään valtakunnallinen Metsämarssi. Tapahtumat alkavat maanantaina 11.9. ja jatkuvat sunnuntaille 17.9. saakka.

    Ensimmäinen metsämarssi järjestettiin vuonna 1950. Silloin tavoitteena oli lisätä puuntuotantoa yksityismetsissä. Tänä vuonna motiivi on hieman erilainen.

    ”Kun on ollut hyvin repivää metsäkeskustelua viimeiset vuodet, niin tarvitsemme modernin version metsämarssista, linjasi metsävaltuuskunta. Haluamme korostaa 600 000 suomalaisen metsänomistajan ja yhteismetsien roolia metsien tuottamassa hyvässä”, tempauksen taustaa avaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

    Metsiin kohdistuu muun muassa suuret odotukset ilmastonmuutoksen hillinnän ja luontokadon torjunnan osalta. Laaja yksityismetsänomistajakunta tarjoaa vastauksia siihen, Tiirola sanoo.

    ”Haluamme kunnioittaa vuoden 1950 metsämarssin tavoitetta ja muistuttaa, että metsien kasvu ja hiilensidonta on niistä ajoista saatu tuplaantumaan. Suomalaisella metsämaan hehtaarilla on lähes 40 kiintokuutiota enemmän puuta kuin silloin.”

    Tiirolan mukaan nyt halutaan näyttää positiivisen metsänomistajuuden ja monipuolisen mhy-toiminnan näkökulmaa muulle yhteiskunnalle.

    Metsänhoitoyhdistyksissä järjestetään ympäri maata erilaisia metsänomistajuuteen liittyviä tilaisuuksia metsämarssiviikolla.

    ”Niitä on käytännössä kaikissa metsänhoitoyhdistyksissä ja monessa useammalla paikkakunnalla”, Tiirola sanoo. Paikalliset tapahtuvat löytyvät esimerkiksi Mhy:n tapahtumakalenterista osoitteesta mhy.fi/tapahtumat.

    Sosiaalisen median kanavissa Metsämarssi-aiheista sisältöä löytyy MTK:n, Metsänomistajien ja Metsämarssi.fi -kanavissa. Metsänomistajia kannustetaan jakamaan aktiivisesti sisältöä omista metsistään sosiaalisen median kanavissa tunnuksella #metsämarssi2023.

    Lisää aiheesta
    • Metsämarssi-viikon tapahtumissa teemana on suomalaisen metsänkäytön monimuotoisuus ja yhteiskunnallinen merkitys.

      Metsä | Syyskuussa järjestettävä valtakunnallinen Metsämarssi muistuttaa, että metsiä käytetään Suomessa monimuotoisesti

    • Hyvin hoidettu nuori metsä varttuu vauhdilla.

      Metsänhoito | Moni metsänomistaja täysin hukassa metsänsä kanssa

    • Metsänomistaja saa parhaan puun hinnan, kun hän kilpailuttaa puukauppansa.

      Metsä | MTK: Yhteen puunostajaan sitoutuminen ei ole järkevää missään suhdanteessa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla