• Moni metsänomistaja täysin hukassa metsänsä kanssa

    Hoitamattomuus vähentää kasvua ja altistaa metsät tuhoille.
    Hyvin hoidettu nuori metsä varttuu vauhdilla.
    Hyvin hoidettu nuori metsä varttuu vauhdilla. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsänhoito
    6.9.202308:33
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajien ikääntyminen ja perinnönjaot ovat jättäneet osan metsistä heitteille. Noin joka kymmenes metsänomistaja ei tiedä, mitä tehdä metsänsä kanssa.

    ”Suomessa on ihan liikaa metsämaata, jota ei ole hoidettu ollenkaan tai hoito on puutteellista. Hoitamattomuus altistaa heikolle tuotolle ja metsätuhoille”, sanoo johtava asiantuntija Marika Makkonen LähiTapiolasta.

    Makkosen mukaan suurin osa metsätilojen omistajanvaihdoksista tapahtuu edelleen perinnönjakojen kautta. Metsää perii usein jälkipolvi, jolla ei ole aikaa saatikka taitoa hoitaa metsää.

    ”Metsä voi olla kaukana, eikä sinne ehdi muilta kiireiltä. Perinnönjaossa oma metsätila voi jäädä pieneksi, mikä voi myös vähentää kiinnostusta hoitaa sitä taloudellisessa mielessä”, Makkonen toteaa.

    Makkosen mukaan osasyynä metsien hoitamatta jättämiseen on, ettei metsiä edelleenkään ajatella osana sijoitusvarallisuutta, mitä se kuitenkin on.

    ”Heikko hoitotaso siirtää hakkuita myöhemmäksi ja huonontaa myytävän puuston laatua ja siitä saatavaa hintaa. Lisäksi hoitamatta jättäminen kasvattaa metsien alttiutta erilaisille tuhoille. Sen jälkeen puulle jää pahimmillaan energiapuun arvo.”

    Ilmastonmuutos ja sään ääriolosuhteiden lisääntyminen kasvattavat metsiin kohdistuvia riskejä myös Suomessa. Eteläisessä Suomessa riskiryhmään kuuluvat etenkin vanhat kuusikot, joita kirjanpainajat uhkaavat.

    ”Hyvä metsänhoito on muun muassa oikeita puulajivalintoja, ajallaan tehtyjä ja tuhoriskit huomioon ottavia toimenpiteitä taimikoissa sekä nuoressa ja varttuneessa metsässä”, kertoo Makkonen tiedotteessa.

    Jos taimikoiden hoitotyöt jäävät tekemättä, puuston kasvu hidastuu ja taimet saattavat jopa kuolla.

    Kun puustoa harventaa, puusto järeytyy ja kasvaa laadukkaammaksi. Silloin se sitoo myös enemmän hiiltä, jolle on myös syntymässä markkinat.

    Mikäli metsänhoitoon ei ole aikaa tai osaamista, Makkonen kannustaa pohtimaan metsänomistamisen eri tapoja ja mahdollisuuksia. Yksi vaihtoehto on liittää oma metsätila ammattilaisten hoitamaan yhteismetsään.

    Lisää aiheesta
    • Tammelalainen metsänomistaja Tuomas Pietilä satsaa metsiensä tuottoon tekemällä mahdollisimman paljon itse. Hyvän metsänhoidon lisäksi tuottoa voi parantaa lannoittamalla. Kuva viime keväältä.

      Metsä | Metsätalous tuotti viiden vuoden keskiarvona 7 prosenttia – puun hinta pärjää palkkoja paremmin inflaatiolle

      Tilaajalle
    • Uusi hallitus aikoo lakkauttaa joutoalueiden metsitystuen, jonka myöntäminen alkoi vuonna 2021.

      Metsäpolitiikka | Näin hallitusohjelma vaikuttaa metsätalouteen: leikkauksia tukiin, verotus kevenee

      Tilaajalle
    • Taimet kannattaa hoitaa alusta lähtien kunnolla.

      Metsänhoito | Taimikonhoitorästit ovat vähentyneet merkittävästi

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla