• Metsätalous tuotti viiden vuoden keskiarvona 7 prosenttia – puun hinta pärjää palkkoja paremmin inflaatiolle

    Ilman kantohintojen muutosta metsätalous tuottaa tällä hetkellä noin 5 prosenttia.
    Tilaajalle
    Tammelalainen metsänomistaja Tuomas Pietilä satsaa metsiensä tuottoon tekemällä mahdollisimman paljon itse. Hyvän metsänhoidon lisäksi tuottoa voi parantaa lannoittamalla. Kuva viime keväältä.
    Tammelalainen metsänomistaja Tuomas Pietilä satsaa metsiensä tuottoon tekemällä mahdollisimman paljon itse. Hyvän metsänhoidon lisäksi tuottoa voi parantaa lannoittamalla. Kuva viime keväältä. Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Metsä
    25.5.202306:00
    Jukka Hämäläinen

    Metsätaloudella voi päästä reaalisesti 3–6 prosentin vuosituottoon, lupaillaan metsänhoitoyhdistysten sivuilla.

    Luken vuosittain laskemien puuntuotannon reaalituottoprosenttien mukaan vaihteluväli on ollut kymmenessä vuodessa paljon suurempi. Kun huippuvuonna 2018 tuotto huiteli 13,5 prosentissa, romahti se jo seuraavana vuonna puoli prosenttia pakkaselle.

    Vuonna 2021 käytiin taas 12 prosentin tuotossa, mutta viime vuoden ennakkotietojen perusteella tuotto puolittui kuuteen prosenttiin.

    Mistä näin suuri heilunta johtuu, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Esa Uotila?

    ”Luken sijoitustuottolaskelmassa pääoman arvo lasketaan kantoraha-arvona eli kertomalla pystypuuston määrä niiden pystykauppahinnoilla.”

    ”Kun pystykauppahinnat nousevat, myös omaisuuden arvo nousee. Puun sijoitustuottotilastossa tätä tuoton osatekijää kuvaa kantohinnan muutos. Se voi olla myös rankasti negatiivinen, kun pystykauppahinnat laskevat.”

    Metsäomaisuuden tuotto on ollut viiden vuoden keskiarvona 7 prosenttia, mitä voi metsälle pitää erittäin hyvänä. Uotila muistuttaa, että jaksolle sattuvat vuodet 2018 ja 2021, jolloin pystykauppojen reaalihinnat nousivat selvästi. Toisaalta mitään suuria korjausliikkeitä alaspäin ei tullut.

    ”Kantohintojen muutoksen vaikutus tuottoon oli keskimäärin 2 prosenttiyksikköä, kun aiemmalla viisivuotiskaudella se oli pyöreä nolla.”

    Kuva: Mira Moisio

    Ilman kantohintojen muutosta yksityinen metsätalous tuotti Uotilan mukaan vuosituhannen alussa noin 4 prosenttia ja tällä hetkellä viitisen prosenttia.

    ”Vuosina 2018–2022 puunmyyntitulojen, kemera-tukien ja puuntuotannon kustannusten perusteella laskettu tuotto oli 3,3 prosenttia. Päälle tuli puuston nettokasvun arvo, 1,5 prosenttia. Sitä kasvatti etenkin tukkipuuosuuden kasvu, ei niinkään mottien lisääntyminen.”

    ”Luken tuottolaskelmissa lasketaan suuralueiden keskiarvoja. Puun hinta määräytyy markkinoilla. Keskeinen tekijä, johon voi vaikuttaa, on siten metsien kasvu. Lisääntyvä kasvu lisää hakkuumahdollisuuksia, jotka joko käytetään tai ne kasvattavat pääomaa”, Uotila täsmentää.

    Näinä aikoina puun arvoa nakertaa inflaatio.

    ”Inflaatio syö puun hintaa inflaation verran, mutta tänä, kuten viime vuonnakin puun hinta pärjää paljon paremmin inflaatiota vastaan kuin esimerkiksi palkat.”

    Suurmetsänomistaja Timo Kujala kyseenalaisti Talouselämän haastattelussa (13.3.) Luken ylläpitämät metsän liikevoitto- ja kannattavuustilastot. Hänen mielestään pääoma tuottaa suomalaisessa metsässä nykyään hyvin huonosti.

    ”Luken sijoitustuotto ei huomioi sitä, paljonko metsään on sijoitettu rahaa”, Kujala sanoo.

    ”Pääomalle on saanut metsästä vain parin prosentin tuoton vuosittain.”

    Elleivät puunhinnat nouse rajusti, ei metsämaan hintakaan voi Kujalan mielestä olla kestävällä tasolla, jutussa todettiin.

    UB Metsä -rahaston salkunhoitaja Kari Kangas luottaa puun kysyntään ja hinnannousuun pitkällä aikavälillä.

    ”Kaikki ennusmerkit metsäteollisuudella, metsäsijoittajalla ja metsänomistajalla ovat positiivisia. Kysyntä on kasvanut samalla, kun tarjonta on vähentynyt.”

    Kangas viittaa Venäjän hyökkäyssodan myötä markkinoilta poistuneisiin 10 miljoonaan kuutioon raakapuuta, metsäteollisuuden investointeihin Oulussa ja Kemissä sekä vihreään siirtymään. Sellun hinnanlaskua hän pitää normaalina suhdannevaihteluna.

    Kangas luottaa myös Luken tilastoihin.

    UB Metsä -rahasto tuotti viime vuonna 8,5 prosenttia. Keskimäärin se on Kankaan mukaan tuottanut 5 prosenttia, kun minimitavoite on 4 prosenttia.

    ”Siitä kun ottaa inflaation pois, reaalituotto on 4 prosenttia. Metsästä puhutaan inflaatiosuojana, ja se toteutuu.”

    Kangas huomauttaa, että Luke laskee luvut hieman eri tavalla, mutta malli on hänen mielestään hyvin läpinäkyvä.

    ”Pitää vain erottaa, otetaanko kantohintojen muutos huomioon vai ei. Niissähän on suuri vaihtelu. Kun vertaa metsän sijoitustuottoon, sehän taas on tasaista helminauhaa, joka on noussut 1990-luvulta nykyiseen noin 4 prosenttiin.

    Talouselämän juttuun pääset tästä.

    Lisää aiheesta
    • Sari Essayah (kd.) painotti fossiilisista polttoaineista luopumisen tärkeyttä.

      Politiikka | Puoluejohtajat jakoivat MTK:n huolen Säätytalon portailla matkalla hallitusneuvotteluihin: ”Haemme ratkaisuja siihen, miten maatalouden kannattavuutta voi parantaa”

    • Metsäteollisuustuotteiden kysyntä on hyvä. Ennustelaitokset näkevät kasvua sahatavarassa, sellussa ja pakkaamisessa,  Tapio Tilli luettelee.

      Metsä | Vasta-alkajan on vaikea päästä kiinni metsäsijoittamiseen – konkari kannustaa: ”Myynnissä on aina alihinnoiteltuja kohteita”

      Tilaajalle
    • Metsää vai osakkeita? Sijoittajan voitot riippuvat ostoajankohdasta

    • Vaikka talousmetsästä saisi hiilensidonnan korvausta, sitä kannattaisi VTT:n tekemän tutkimuksen perusteella hoitaa yhä aktiivisesti.

      Metsänhoito | Tuore tutkimus paljastaa: Metsänomistaja voisi saada hiilensidonnasta jopa kolminkertaiset tulot puukauppaan verrattuna

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    puun hinta
    inflaatio
    sijoitustuotto
    Luonnonvarakeskus Luke
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa