

Metsäsijoittamiseen kiinni pääseminen ilman perintömetsiä on voinut tuntua viime vuodet hankalalta. Metsien hinnat ovat tarjouskilpailuissa nousseet reippaasti yli pyydetyn. Palstoja on tullut entistä vähemmän julkiseen myyntiin.
"Metsäsijoitusten tuotto-odotukset ovat pudonneet rajusti, kun hinnat ovat kivunneet ylöspäin”, komppaa Taalerin metsäsijoituksista vastaava johtaja, metsään yksityisestikin sijoittava Jyrki Ketola.
Metsän reaalituotto on ollut hänen mukaansa viime vuosina enää reilut 2 prosenttia, kun aiemmin tuottoa saattoi odottaa 4–5 prosenttia.
Metsätilojen hintaa on nostanut turvasatamaa etsivä raha, joka on pyrkinyt hakemaan metsistä pientäkin tuottoa, kun korot ovat olleet nollan alapuolella.
Voivatko metsätilojen hinnat missään vaiheessa laskea? Säilyttääkö puu arvonsa, jos palstan hankkii kalliilla?
Asiantuntijoidenkaan on vaikea sanoa, mitä metsän hinnalle lähitulevaisuudessa tapahtuu. Vaikka korot ovat lähteneet nousuun, se ei välttämättä vaikuta metsän hintaan.
”Tilanne on jakomielinen”, luonnehtii OP:n metsärahaston salkunhoitaja Tapio Tilli.
”Metsäteollisuustuotteiden kysyntä on hyvä. Ennustelaitokset näkevät kasvua sahatavarassa, sellussa ja pakkaamisessa”, hän sanoo.
Myös Ketolan mukaan pitäisi tapahtua jotain merkittävää, jotta metsän hinta kääntyisi laskuun.
”En näe tällä hetkellä erityisiä riskejä olennaiseen hinnanmuutokseen. Innostuneita ostajia on markkinoilla enemmän kuin tarpeeksi.”
Mediasta voisi päätellä, että suurin uhka metsäsijoittamiselle on EU. Metsänomistajia on säikytelty pari vuotta EU:n metsä- ja biodiversiteettistrategioilla, ennallistamisasetuksella, taksonomialla ja ties millä.
Myös maalaisjärjellä voi päätyä ajatukseen, että hiilivaraston kasvattamiseksi metsien kiertoaikaa pitäisi pidentää esimerkiksi kymmenellä vuodella.
Metsäsijoittajan kirjan kirjoittaja, metsänhoitaja Hannu Liljeroos ei näe EU:ta suurena uhkana metsänomistajalle.
”Suomalaismepit pystyvät tuomaan maalaisjärkeä neuvottelupöytään”, hän uskoo.
Myös Ketola ja Tilli rauhoittelevat EU:ta pelkääviä.
”EU aiheuttaa pientä kohinaa. Miten se vaikuttaa, nähdään pitemmällä aikavälillä”, Tilli arvioi.
Jos metsää sattuu jo omistamaan, ja sääntely vähentäisi puun tarjontaa, sillä olisi Tillin mielestä positiivinen vaikutus puun hintaan.
Metsäsijoittajaa voivat huolettaa myös metsätuhot.
”Metsäpalot, kaarnakuoriaiset ja juurikääpä ovat kokonaisuudessa pieniä, paikallisia uhkia”, Liljeroos suhteuttaa.
Metsien keskittymistä suurille omistajille ei ainakaan Ketola pidä huolenaiheena.
”Mitään merkittäviä muutoksia markkinaosuuksissa ei tapahdu. Yksityisillä, valtiolla ja joillakin toimijoilla on edelleen suuret osuudet metsistä.”
Ukkospilvien sijaan sijoitusmetsän yllä tuntuukin leijuvan valoisia poutapilviä. Tillin mukaan metsäteollisuustuotteiden kysyntä säilyy.
”Rakentaminen hiljenee muttei romahda. Sellun ja kartongin kysyntä pysyy hyvänä”, hän ennustaa.
Puusta on tulevaisuudessa moneksi sellaiseksi, mistä harva osasi edes uneksia kymmenen vuotta sitten.
”Puulla korvataan vanhoja raaka-aineita. Esimerkiksi asfaltin ja sementin valmistukseen tulevat mukaan bioraaka-aineet. Puurakentaminen voidaan nähdä tulevaisuudessa aika tavalla monimutkaisemmin kuin perinteinen puuseinä”, Ketola pohtii.

Tilli muistuttaa, että puun kysyntään vaikuttavat tulevaisuudessa myös puusta saatavat tekstiilikuidut, lääkeaineet ja akkumateriaalit.
”Nämä ovat vielä volyymiltaan pieniä mutta luovat pitkällä aikavälillä hyvää näkymää puuraaka-aineen käyttöön.”
”On ihan selvää, että erilaisia puupohjaisia tuotteita tulee markkinoille. Metsäalaa on moitittu hitaaksi, mutta nyt se menee edellä”, Ketola kehuu.
Osa metsäkiinteistöistä saa arvonnousua tuulivoimasta.
”Meille rahastona tuulivoimarakentaminen on iso juttu. Sopimuksia on tehty paljon, ja näemme sen tuntuvana lisäkassavirtana. Tuulivoimalla on yhteiskunnassakin myönteinen draivi”, Tilli sanoo.
Liljeroos muistuttaa, että tuulimyllyt eivät nosta metsän hintaa ilman konkreettisia sopimuksia.
”Mahdollisuuksista ei olla valmiita maksamaan. Sama tilanne on rannoilla, joista sanotaan, että niille voisi ehkä poikkeusluvalla rakentaa. Ei toiveajattelusta makseta.”

Liljeroosin mukaan metsä on aina ollut hyvä sijoituskohde, mutta kaikkea ei pidä ostaa millä hinnalla hyvänsä. Aloittelevan metsäsijoittajan ei kannata hänen mielestään haksahtaa esimerkiksi päätehakkuuikäisiin tai aukkoisiin metsiin eikä pieniin taimikoihin.
”Nuoren sijoittajan kannattaa ostaa metsää, jossa on kasvupotentiaalia. Jos huonosta taimikosta saa raivaamalla hyvän, niin siitä vaan. Suhteellisen hyvä puusto, maapohja tuore kangas tai sitä parempi ovat hyviä piirteitä. Tie on myös hyvä olla.”
Valtiolle työkseen metsiä ostanut Liljeroos tunnistaa ilmiön, että metsä tuntuu aina ostettaessa kalliilta, mutta harvoin jälkeenpäin.
Hän myös kannustaa käyttämään ja kehittämään omia metsänarvioimistaitoja.
”Myynnissä on aina alihinnoiteltuja kohteita, joita ei ole arvioitu metsässä käymällä. Joka sellaisen hoksaa, siinä tarjoutuu ostopaikka.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
