
Metsäkiinteistöjen kauppoja tehtiin tammi-kesäkuussa vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo metsäkiinteistömarkkinoita seuraava Suomen Sijoitusmetsät Oy tiedotteessaan. Euromääräisesti kaupoissa tehtiin jälleen ennätys, mikä selittyy sekä myyntiin tulleiden kohteiden runsaspuustoisuudella että markkinahintojen nousulla.
Nousu ei enää yltänyt aivan viime syksyn huippulukemiin, mutta vuosimuutos oli edelleen +10,1 prosenttia. Alkuvuonna inflaatio on kuitenkin jo ylittänyt markkinahintojen nousuvauhdin, eli tammi-kesäkuussa reaalinen hintataso on kehittynyt miinusmerkkisenä.
Ammattimaisten ostajien osuus on noussut jo yli puoleen koko julkisen markkinan volyymista niin hehtaareissa kuin euroissakin mitaten.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
