• Näin hallitusohjelma vaikuttaa metsätalouteen: leikkauksia tukiin, verotus kevenee

    Veronkevennyksen ja tukileikkausten vaikutukset valtion talouteen ovat jotakuinkin yhtä suuret. Lisäksi hallitus hakee säästöjä hallinnon tehostamisesta.
    Tilaajalle
    Uusi hallitus aikoo lakkauttaa joutoalueiden metsitystuen, jonka myöntäminen alkoi vuonna 2021.
    Uusi hallitus aikoo lakkauttaa joutoalueiden metsitystuen, jonka myöntäminen alkoi vuonna 2021. Kuva: Kai Tirkkonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    20.6.202313:39
    Henrik Hohteri

    Tuoreen hallituksen ohjelma tuo puuta myyvälle metsänomistajalle lisää euroja, kun metsävähennys nousee 15 prosenttiyksikköä nykyisestä.

    Metsävähennyksen voi tehdä puun myyntitulojen verotuksessa. Nykyisin vähennyksen enimmäismäärä on 60 prosenttia metsätilan hankintamenosta, ja vuosittain voi vähentää enintään 60 prosenttia metsätalouden pääomatulosta.

    Metsävähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän valtion verotuloja 20 miljoonalla eurolla vuodessa.

    Metsätalouden tukiin hallitusohjelma lupaa heikennyksiä.

    Rahoitusta puuntuotannon kestävyyden tukemisen turvaamiseen hallitus aikoo leikata ensi vuonna 13 miljoonaa euroa ja vuodesta 2025 alkaen 15 miljoonaa euroa nykyistä pienemmäksi.

    Viime vuonna kemeratukea oli budjetoitu 57,2 miljoonaa euroa, josta käytettiin vajaa 37 miljoonaa euroa. Tänä vuonna rahoitus oli 47,5 miljoonaa euroa.

    Metsäkeskuksen johtajan Ari Einin mukaan tänä vuonna kemera-tukia on tähän mennessä käytetty 20 prosenttia viime vuotta enemmän. Koko vuoden tukien käyttö yltäisi nykyvahuhdin jatkuessa noin 40 miljoonaan euroon.

    Joutoalueiden metsitystuen hallitus aikoo lakkauttaa kokonaan. Päätös vähentää valtion menoja ensi vuonna neljä miljoonaa ja tulevina vuosina viisi miljoonaa euroa vuodessa. Jo myönnetyn metsitystuen hoitopalkkioiden maksu jatkuu vuoteen 2033 asti.

    Metsitystukea on maksettu esimerkiksi turvetuotantoalueiden ja peltojen metsittämiseen. Hiilinielujen vahvistamiseksi perustettu tukijärjestelmä on jäämässä lyhytikäiseksi, sillä se astui voimaan vasta vuonna 2021.

    Kemera-tuki vaihtuu ensi vuonna Metkaan. Tuella on muun muassa kunnostettu taimikoita ja nuoria metsiä.
    Kemera-tuki vaihtuu ensi vuonna Metkaan. Tuella on muun muassa kunnostettu taimikoita ja nuoria metsiä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Maa- ja metsätalousministeriön valtionavustuksista ja kehittämisrahoituksesta tehtävät leikkaukset vahvistavat julkista taloutta ensi vuonna kahdeksan miljoonaa, vuonna 2025 seitsemän miljoonaa ja sen jälkeisinä vuosina neljä miljoonaa euroa vuodessa nykyiseen verrattuna. Summaan sisältyy metsäkeskuksen valtionavun leikkaus.

    Lisäksi hallitus hakee säästöjä maa- ja metsätalousministeriön, sen alaisten virastojen ja muiden yksiköiden tehostamisesta. Toimet vahvistaisivat valtion taloutta 18 miljoonaa euroa vuodessa vuodesta 2027 alkaen.

    Einin mukaan on vielä epäselvää, mikä osuus leikkauksista kohdistuu metsäkeskukseen.

    ”Metsäkeskukselle on tulossa myös uusia tehtäviä EU-säädösten ja -ohjelmien kuten ennallistamisasetuksen toimeenpanosta.”

    Hallitusohjelmassa mainitaan lisäksi, että tuottavan pelto- ja metsämaan merkittävää käyttöä aurinkovoimarakentamiseen pyritään välttämään. Aurinkovoimarakentaminen ohjataan sen sijaan jo rakennettuun ympäristöön, turvetuotannosta vapautuneille alueille ja joutomaille.

    Lisää aiheesta
    • Hallituspuolueiden puheenjohtajat ja tulevat ministerit esittelivät hallitusohjelmaa tiedotustilaisuudessa perjantaina. Vasemmalta Sari Essayah (kd.), Riikka Purra (ps.), Petteri Orpo (kok.) ja Anna-Maja Henriksson (r.).

      Politiikka | Hallitusohjelma lupaa paljon maaseudulle – ”Eurot vain puuttuvat”

    • Kansanedustaja Jenna Simula (ps.)<strong id="strong-349ee7655f566e995110ffd1d3277e99"> </strong>veti hallitusneuvotteluissa maa- ja metsätalousryhmää

      Erä | Uusi hallitusohjelma on edellistä metsästysmyönteisempi – "Hallitus tulee ajamaan päättäväisesti metsästäjien asioita – myös EU:ssa"

      Tilaajalle
    • Uusi hallitusohjelma haluaa edistää laidunnusta ja luonnon monimuotoisuutta. Pakollinen laidunnus on osa luomutuotantoa.

      Maatalouspolitiikka | Luomua ei mainita hallitusohjelmassa kertaakaan

    • Mustikan sisältämät antosyaanit ovat hyväksi verisuonten ja aivojen terveydelle. Niiden poimiminen tarjoaa hyötyliikunnan lisäksi tukea mielenterveydelle ja parantaa vastustuskykyä.

      Marjat ja sienet | ”On pöyristyttävää, että oluen verotusta kevennetään, mutta terveysvaikutteisten luonnontuotteiden ei”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin