• Äkäinen metso on teettänyt töitä poliisille Loimaalla

    Ärhäkästä metsosta on tullut Loimaan poliisille jo vanha tuttu.
    Vanhan ukkometson paino on keskimäärin 4 kiloa.
    Vanhan ukkometson paino on keskimäärin 4 kiloa. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    13.1.202522:00
    Eija Vallinheimo

    Kiukkuinen metso on pitänyt Loimaata niskalenkissään jo pidempään, Lounais-Suomen poliisi kertoo viestipalvelu X:ssä.

    Poliisi kohtasi ärhäkästi käyttäytyvän metson huoltoaseman pihalla ensimmäisen kerran jo marraskuun lopussa. Tuolloin tankkaajat eivät uskaltaneet nousta autoistaan, joten metsolle järjestettiin kuljetus paikallisen eläinsuojelu­yhdistyksen toimesta pois huoltoasemalta.

    Eilen luultavasti sama metso oli päätynyt tuijotuskilpailuun poliisin kanssa. Ehkäpä edellisestä kerrasta viisastuneena homenokka oli tällä kertaa välttänyt haavin ja lennähtänyt turvaan talon katolle.

    Birdlife Suomen mukaan niin sanotut hullut metsot ovat muista metsoista erilleen jääneitä yksilöitä, joiden hormonitoiminta on häiriintynyt. Hullut metsot käyttäytyvät pelottomasti ja voivat käydä ihmisenkin kimppuun. Normaalisti metson soidinaika alkaa huhtikuussa.

    Lisää aiheesta
    • Talvella metso etsii ravinnokseen männynneulasia, jotka eivät muille eläimille juuri kelpaa.

      Eläimet ja kasvit | Metso viettää talven vakiopaikoillaan ja odottaa jo kevään rähinöiden alkamista

      Tilaajalle

    Ukkometso voi lennähtää vauhdikkaasti kohti ihmistä ja iskeä siivellä tai nokalla. Vakavia vammoja metso ei pysty aikuiselle ihmiselle aiheuttamaan. Helpointa on perääntyä tilanteesta.

    Poliisin mukaan metso pyritään siirtämään riittävän kauas reviirinä pitämältään alueelta.

    Lisää aiheesta
    • Jos kanalinnusta haluaa talvisessa metsässä lähikuvan, täytyy tuntea hyvin linnun elintavat. Luontokuvaaja Hannu Huttu onnistui nappaamaan kuvan kiepistä nousevasta metsosta, koska hän tiesi menoreiästä, että metso on lumen alla. ”Lähtöjälkeä hangella ei näkynyt. Odottelin jonkin aikaa ja varovasti vähän annoin ääntä. Sieltä se nosti pään pinnalle.”

      Luonto | Lumikiepin lämpö houkuttaa – hanki turvaa kanalintuja pedoilta ja paleltumiselta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle