

Lakimuutosten myötä poimijoiden tulee tänä vuonna hakea kausityölupaa. Luvan saadakseen marjayritysten tulee palkata kolmansista maista tulevat marjanpoimijat tänä vuonna työsuhteeseen.
Poimintaa voi harjoittaa myös marjalain mukaan, jolloin yritys organisoi keruun, mutta ei ole työnantaja. Marjalain mukaista poimintaa voi harjoittaa myös siinä tapauksessa, että poimijalla on jokin muu oleskeluoikeus Suomessa.

Viime vuonna kaikki valvonnassa kohdatut työsuhteiset kerääjät olivat thaimaalaisia ja myös tänä vuonna kausityöviisumia ovat hakeneet pääasiassa thaimaalaiset poimijat.
Työsuojeluviranomaisen saamien ennakkotietojen mukaan poiminnan organisointi ja poimijoiden taustat tulevat tänä vuonna olemaan entistä moninaisempia. Aluehallintoviraston tiedotteessa kerrotaan, että työsuojeluviranomainen varautuu selvittämään poimijoiden asemaa satokauden ajan.
Tarkastuksilla selvitetään, ovatko poimijat työsuhteessa vai marjalain tarkoittamia poimijoita. Sopimuksen nimi ei ratkaise, vaan se, miten työ on tosiasiallisesti järjestetty. Yksi työsuhteen tunnusmerkeistä on, että työtä tehdään työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.
Kaikilla marja-alan toimijoilla ei ole ymmärrystä marja-alasta tai työnantajana toimimisesta.
Kun luonnonmarjanpoimintaa tehdään työsuhteessa, tulee noudattaa maaseutuelinkeinojen työehtosopimusta ja työlainsäädäntöä. Työsuojeluviranomaisen huolena on, että etenkin uudet marja-alan toimijat eivät tunne velvollisuuksiaan riittävän hyvin.
”Työsuojeluviranomaiselle tulleiden tiedustelujen ja työpaikkailmoitusten sisältöjen perusteella vaikuttaa siltä, että kaikilla uusilla toimijoilla ei ole ymmärrystä marja-alasta tai työnantajana toimimisesta. Tämä huolestuttaa meitä. Kannustamme uusia marja-alan toimijoita tutustumaan hyvissä ajoin työnantajan velvollisuuksiin esimerkiksi Työsuojeluhallinnon verkkopalvelun Tyosuojelu.fin avulla”, kertoo ylitarkastaja Merja Laakkonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta.
Aluehallintovirastossa varaudutaan siihen, että vastaan tulee tilanteita, joissa työntekijä kerää työpäivän jälkeen marjoja ja myy niitä työnantajalleen. Tällöin marjayritys toimii käytännössä samanaikaisesti sekä työnantajana että marjalain mukaisena toimijana.
”Tulemme kiinnittämään näihin tilanteisiin erityistä huomiota. Valvomme, onko vapaa-ajalla tehty poiminta tosiasiallisesti työsuhteessa tapahtunutta”, Laakkonen kertoo.
Työsuojeluviranomainen on jatkanut tiivistä viranomaisyhteistyötä myös tänä vuonna. Yhteistyöllä saadaan tietoon muun muassa alalla toimivia yrityksiä, poimijamääriä ja poimijoiden tukikohtien sijainteja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
