• Luonnonmarjojen hinnat ovat nousseet – lakimuutosten pelätään aiheuttavan marjanpoimintaan käytäntöjä, joita maanomistajat eivät hyväksy

    Luonnonmarjojen poiminta ei sujunut viime kesänä lähellekään aiempien vuosien tapaan.
    Tilaajalle
    Marjanpoiminta kaupalliseen käyttöön on ollut riippuvaista ulkomaalaisen kausityövoimasta. Arkistokuva.
    Marjanpoiminta kaupalliseen käyttöön on ollut riippuvaista ulkomaalaisen kausityövoimasta. Arkistokuva. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Marjat ja sienet
    4.11.202407:00
    Heli Lehtelä

    Kotimaisten luonnonmarjojen saatavuus on tänä vuonna romahtanut.

    Ulkomaalaiset poimijat eivät tänä vuonna ensi kertaa tulleet marjanpoimintaan jokaisenoikeuksilla turisteina vaan työsuhteisina ja työntekijän oleskeluluvalla. Malli oli poikkeuksellinen ja voimassa vain vuoden.

    Poiminta meni kuitenkin pieleen. Satokausi oli parisen viikkoa aikaisessa ja poimijoiden tulo viivästyi. Keskustelu suomalaisten ja thaimaalaisten viranomaisten väliltä puuttui, vaikka ala oli vaatinut sitä jo keväällä.

    ”Thaimaasta ei uskallettu lähettää tänne työvoimaa ihmiskauppasyytösten vuoksi. Keskustelu käynnistyi vasta satokauden alettua”, kertoo Arktiset aromit ry:n toiminnanjohtaja Birgitta Partanen.

    Yle haastatteli viime viikolla hämeenlinnalaisen Herkkumaan tehtaanjohtajaa Sari Paavolaa.

    Hänen mukaansa puolukan hinta on tuplaantunut ja lakkaa on tarjolla vain vähäisiä määriä.

    ”Lakan tilannehan on lähestulkoon lohduton. Sekin uhkakuva on, että tiettyjä tuotteita ei pystytä tekemään raaka-ainepulan tai kohonneiden kustannusten takia”, Paavola kertoi.

    Birgitta Partasen mielestä työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraiselle annettu tuomio asettaa koko vyyhdin uuteen valoon.

    ”Marjalain toimimattomuuden syy on laitettu yksin yritysten syyksi, mutta ongelmia aiheuttivat paitsi puutteet marjalaissa, myös viranomaistoiminta”, toteaa Partanen.

    Käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla Soraisen törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sorainen tuomittiin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja menettämään työnsä työ- ja elinkeinoministeriössä. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään saamansa lahjuksen arvo 7 500 euroa.

    Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Sorainen aikoo valittaa siitä hovioikeuteen (Yle 3.11.).

    Lisää aiheesta
    • Käräjäoikeuden mukaan työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen vaikutti siihen, ettei Polarica Marjahankinnan poimijamääräsuositusta ollut alennettu huonon poimijapalautteen seurauksena. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Rikokset | Hallitusneuvos Olli Soraiselle ehdollista vankeutta lahjusjutussa − pyysi marjayhtiön pomoa rahoittamaan lähisukulaisensa viuluharrastusta tuhansilla euroilla

    Polarica Marjahankinnan toimitusjohtajana toiminut Jukka Kristo tuomittiin törkeästä lahjuksen antamisesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kristo aikoo valittaa tuomiostaan. Lisäksi Polarica tuomittiin 50 000 euron yhteisösakkoon.

    Jutussa syytettiin myös Polarican talousjohtajana toiminutta Mari Onkamoa avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen. Hänen syytteensä käräjäoikeus hylkäsi.

    ”Sorainen vastasi marjanpoimijamitoituksista samaan aikaan, kun hän otti marjayritys Polaricalta vastaan lahjuksen. Tästä päätöksestä seurasi katastrofivuosi 2022, josta taas seurasi ihmiskauppasyytöksiä marja-alan yrityksille”, sanoo Partanen.

    Partasen mukaan poimijoita oli tuolloin aivan liikaa ja organisoinnissa oli puutteita. Kaiken lisäksi aiemmin havaittuja puutteita ei huomioitu, vaikka ne olivat viranomaisten tiedossa.

    ”Vuonna 2023 yrityksissä petrattiin paljon, korviini ei ole kantautunut juurikaan ongelmia siltä vuodelta”, Partanen toteaa.

    Marja-ala on muutoksen kynnyksellä. Lakiesitys luonnonmarjanpoiminnan lisäämiseksi kausityöhön jätettiin 10. lokakuuta. Se astunee voimaan keväällä 2025.

    ”Jatkossa kolmansista maista tulevat marjanpoimijat eivät enää toimi marjalain alla vaan työsuhteissa. He saavat tietyn pohjapalkan, vaikka eivät poimisi marjan marjaa. Tämä on riski marja-alan yrityksille, etenkin huonona marjavuonna”, kertoo Partanen.

    Toisaalta marjalaki jää voimaan. Sitä sovelletaan, kun kyse on organisoidusta toiminnasta.

    Partanen pelkää, että lakimuutoksen myötä ala villiintyy vielä pahemmin.

    ”Jo nyt on nähtävissä riski, että ulkomaiset yritykset tuottavat Suomeen poimijoita ja hyödyntävät näin jokaisenoikeuksiamme. Uskon, että metsänomistajat kyseenalaistavat jokaisenoikeuksia, jos marjat ja niistä saatavat ansiot rahdataan ulkomaille.”

    Partanen ei ole myöskään tyytyväinen siihen, kuinka marja-alan yritykset on otettu mukaan lain valmisteluun.

    ”Viranomaiset ovat sanoneet, että yrityksiä on kuultu. Olen tästä eri mieltä. Vain muutamia yrityksiä haastateltiin. Tuolloin ei ollut vielä edes tietoa, miten työsuhdemalli käytännössä vaikuttaisi.”

    Marjoja ostaville yrityksille poimijoiden siirtyminen työsuhteisiksi tietää kustannusten nousua, mikä vaikuttaa marjan hintaan.

    ”Jos poimijoita on vähemmän ja marjaa on vähemmän tarjolla, niin hinta nousee.”

    Hintojen nousun myötä jalostavat yritykset saattavat siirtyä käyttämään ulkomaista marjaa.

    ”Alan toimintaa sekoittavat lisäksi harmaan talouden toimijat, joihin valvonta ei kykene puuttumaan. Yritysmäisesti toimivien marjojen välittäjien kaupanteko some-kanavilla on kasvanut, mutta nämä välittäjät eivät maksa veroja. Tämä vaikuttaa myös yritysten toimintaedellytyksiin.”

    Lisää aiheesta
    • Tuoreen selvityksen mukaan myös ihmiskauppalain sisällön hahmottamisessa on kehitettävää.

      Fyysisesti ilmenevä ihmiskauppa osataan Suomessa jo tunnistaa, psyykkistä ei juurikaan – lakipykälien muuttamisen sijasta tulisi kouluttaa poliisin ja oikeuslaitoksen työntekijöitä

    • Poliisin tiedossa on, että kynnysrahajärjestelmä on ollut olemassa pitkään ja siitä on aiheutunut monelle vietnamilaiselle kova rasite.

      Poliisi: Närpiön epäilty kiskonta laajempaa kuin aiemmin on arvioitu – "Kynnysrahaa maksaneiden lukumäärä on kolminumeroinen"

    • Metsäala kärsii työvoimapulasta varsinkin syrjäisillä seuduilla.

      Metsänhoito | Marjanpoimijoiden ihmiskauppa oikeuskäsittelyyn ‒ epäkohtia myös ulkomaisten metsureiden palkoissa ja työajoissa

    • Poliisitarkastaja muistuttaa, että jotta tapaukset päätyvät esitutkintaan ja jopa syytteeseen saakka, laittomuudet pitää paljastaa silloin, kun niitä tapahtuu.

      Rikokset | Luonnonmarja-alan rikokset eivät ole uusi ilmiö – poliisitarkastajalta karu arvio tulevaisuudesta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    luonnonmarjat
    marjanpoiminta
    marjalaki
    työsuhteet
    marjateollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle