• Metsästäjäliitto on tyytyväinen valkohäntäpeuroista tehtyyn selvitykseen – ”Palautteen suhteen ei pidä olla kovakorvainen”

    Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola kertoo tänään julkaistun valkohäntäpeuraraportin olevan pitkälti liiton linjoilla.
    Tilaajalle
    Metsästäjäliiton Jaakko Silpola kuvailee metsästysseuroja toiminnan avainsoluiksi.
    Metsästäjäliiton Jaakko Silpola kuvailee metsästysseuroja toiminnan avainsoluiksi. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsästys
    2.3.202316:37
    Ville Toivonen

    Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) vastaanotti tänään Esa Härmälän ja Lauri Kontron laatiman Kestävään valkohäntäpeurapolitiikkaan -selvitysraportin. Toiminnanjohtaja Jaakko Silpola kertoo Metsästäjäliiton olevan tyytyväinen raportin henkeen.

    ”Metsästysseurat ovat näissä asioissa avainsoluja, ja niiden toimintamahdollisuudet tulee säilyttää, mikä on huomioitu raportissakin”, Silpola kommentoi.

    Raportissa muun muassa kiinnitetään huomiota peurojen ruokintaan, jossa esitetään siirryttäväksi ylläpitoruokinnasta houkutteluruokintaan.

    ”Tästä on keskusteltu paljon ja on Metsästäjäliiton näkökulmasta ymmärrettävää, että yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi sopivista ruokintatavoista ja niiden toteuttamisesta tulee käydä”, Silpola toteaa.

    ”Meidän pitää löytää sopivat menetelmät siihen, että ruokinta on käytännössä mahdollista järjestää niin, että on houkutusvaikutus, mutta ei ylläpitovaikutusta. Raportin suositus on hyvä, kun siinä ei anneta eksakteja lukuja, kun olosuhteet ja käytännön vaihtoehdot ovat hyvin erilaisia. Tämä on ymmärrettävä keskustelunavaus, ja Metsästäjäliittohan on jo ilmoittanut, että me työstämme kestävän ruokinnan ohjeistuksia sekä valkohäntäpeuroja että vesilintuja ajatellen.”

    Valkohäntäpeurojen osalta ongelmana ovat niiden paikalliset tihentymäalueet, joilla peuroja on ongelmaksi asti. Jaakko Silpola pitää raportin tavoin oleellisena keskittyä alueellisiin tiheystavoitteisiin eikä valtakunnallisiin määrätavoitteisiin.

    ”Jos asiaa käsitellään riistanhoitoyhdistysten tasolla, silloin voidaan käydä yhä enemmän keskustelua sidosryhmien kanssa, on kyse sitten maanviljelijöistä, mökkiläisistä tai omakotitaloasukkaista. Siellä voidaan läpivalaista paikallisia tiheyksiä ja mahdollisia ongelmia. Palautteen suhteen ei pidä olla kovakorvainen”, Silpola muotoilee.

    Silpola myös muistuttaa, että peurojen paikalliset ongelma-alueet ovat syntyneet monen tekijän yhdistelmänä.

    ”Useampi vuosikymmen toimittiin peuran osalta suunnilleen samalla tavalla, eikä kanta erityisesti ryöpsähtänyt. Sitten se yhtäkkiä ryöpsähtikin, vaikka kukaan ei sitä tietääkseni erityisesti suunnitellut tai tavoitellut. Talvet lauhtuivat ja Suomen viljelymenetelmät muuttuivat, minkä myötä peuroille on ollut ihan toisella tavalla ravintoa tarjolla. Varmaan oma vaikutus on ruokinnallakin, mutta ei se asiaa ole yksin aiheuttanut.”

    Lisää aiheesta
    • Valkohäntäpeurojen määrä Suomessa on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2010 jälkeen.

      Metsästys | Ratkaisu peuraongelmaan löytyy vain ruokintaa rajoittamalla ‒ niille syötetään vuosittain yli 17 miljoonaa kiloa rehua

    • Metsästäjäliiton yksi keskeisistä arvoista on luonnon kunnioittaminen, liitto tiedottaa.

      Erä | Metsästäjäliitolle 100 000 euroa ympäristöministeriöltä ‒ ”Yleisavustusta käytetään ensi vuonna erityisesti riistanhoidon edistämiseen”

    • Valkohäntäpeuroja saa metsästää 15.2.2023 asti.

      Erä | Peurapoikkeus on taas voimassa ‒ keinovaloilla ja yötähtäinlaitteilla yritetään tehostaa jahtia

    Artikkelin aiheet
    Metsästäjäliitto
    valkohäntäpeura
    riistapolitiikka
    Antti Kurvinen
    luonnonvarojen hallinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuljetuskori on EEC-tyyppihyväksytty ja on valmistettu teräksisestä nelikulmaputkesta sekä 5 mm umpi- teräslankaverkosta. Kori on galvanoitu.

    Koneviesti | Markkinoille auton Takapakki-kuljetuskori – kiinnitys vetokoukkuun

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen