• Tuulipuistossa metsästäville laadittu uusi opas – katso vinkit metsästäjille

    Opas on laadittu tuulivoiman ja metsästyksen yhteensovittamiseksi tuulipuistojen alueilla.
    Tuulivoima ja metsästys sijoittuvat monilla paikoilla samoille alueille.
    Tuulivoima ja metsästys sijoittuvat monilla paikoilla samoille alueille. Kuva: Suomen Tuulivoimayhdistys ry
    Metsä|Erä
    16.2.202417:00
    Eija Vallinheimo

    Ilmatar on julkaissut Metsästys tuulipuistossa -oppaan yhteistyössä Suomen Tuulivoimayhdistys ry:n (STY) kanssa.

    Oppaassa kerrotaan tuulivoimatoimijoille ja metsästäjille olennaisista asioista, jotka tulee ottaa huomioon tuulivoimahankkeen eri vaiheissa.

    ”Tuulivoimahankkeen suunnittelu ja rakentuminen ei rajoita metsästämistä alueella. Tuulivoimahanke avaa metsästystoiminnalle myös uusia mahdollisuuksia, joista kerrotaan oppaassa. On todella tärkeää viestiä kansalaisille turvallisesta harrastamisesta tuulipuistoalueella, jossa liikkumista ei rajoiteta, mutta jossa vallitsevat erityiset olosuhteet”, Ilmattaren itäisen ja pohjoisen Suomen hankekehityksen Team Lead Lauri Vierto toteaa tiedotteessa.

    ”On tärkeää tuoda ilmi, että metsästys ja tuulivoima ovat yhteensovitettavissa, kunhan tieto eri toimijoiden välillä kulkee ja vuoropuhelu on aktiivista”, Vierto arvelee.

    Metsästys tuulipuistossa -oppaan tavoite on taata turvallisuus, metsästysmahdollisuudet ja tuulivoimantuotanto samalla alueella.

    Ohjeistus ottaa huomioon myös eri vuodenaikoina huomioitavat erityispiirteet. Ohjeistuksessa kuvataan myös tuulivoima-alueen kehitysvaihetta, rakennusvaihetta ja tuotannon aikaista toimintaa.

    ”Suomessa on paljon metsästäjiä. Tuulivoima ja metsästys sijoittuvat samoille alueille, joten on ymmärrettävää, että tuulipuistossa metsästämisestä puhutaan paljon. Aiheesta liikkuu myös virheellisiä olettamuksia ja niiden perusteella syntynyttä huolta, joten on hyvä, että tietoa on nyt koottu yhteen pakettiin.

    ”Varhain alkava ja koko tuulipuiston elinkaaren ajan jatkuva vuorovaikutus ja jutteluyhteys on erittäin tärkeää. Erityisen arvokasta on kuulla metsästäjiä hankekehityksen aikana, sillä heillä on paljon tietoa alueesta. Erityisen paljon viestinnän koordinaatiota tarvitaan parin vuoden mittaisen rakentamisvaiheen aikana”, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen operatiivinen johtaja Heidi Paalatie.

    Vinkkilista metsästäjille

    Kommunikoi hanketoimijan kanssa aktiivisesti.

    Osallistu tuulivoimahankkeen suunnitteluprosessiin.

    Huomioi rakennusvaiheessa raskas liikenne ja pidä aktiivisesti yhteyttä hankevastaavaan.

    Älä rakenna metsästyksen vaatimia taukopaikkoja tai metsästystorneja alueelle, jossa on voimalasta putoavan jään riski.

    Ota tuulipuiston toimintavaiheessa tarvittaessa yhteyttä tuulivoimalan valvomoon.

    Noudata turvallisen metsästysammunnan periaatteita.

    Hanketoimijat pyrkivät aktiivisesti etsimään yhteistyömuotoja metsästysseurojen kanssa alueellisen metsästystoiminnan tukemiseksi. Toimenpiteitä voivat olla mm. laavujen, nuotiopaikkojen tai riistatornien rakentaminen sekä uusien riistapeltojen toteuttaminen.

    Metsästys tuulipuistossa -opas on ladattavissa STY:n verkkosivuilta. Työn toteutti konsulttiyhtiö FCG Finnish Consulting Group Oy.

    Lisää aiheesta
    • Tuulivoimayhtiö ABO Windin Ratinperän tuulipuistossa Jämijärvellä tapahtui viime viikonloppuna harvinainen tuulivoimalan lavan rikkoutuminen.

      Energia | Tuulivoimalan 14-tonninen lapa katkesi Jämijärvellä – ”Syy rikkoontumiselle tullaan selvittämään perinpohjaisesti”, vakuuttaa ABO Wind

    • Poikkeuslupa on saatu yhteensä 60 suden pyytämiselle ja pannoittamiselle.

      Erä | Hallinto-oikeus ei tutki valitusta Luken saamasta poikkeusluvasta pyydystää ja pannoittaa 60 sutta – "Valittajilta puuttuu valitusoikeus"

    • Susien pannoitusta on suunniteltu 3–5 reviirille, joiden alueelle on suunnitteilla tuulivoimarakentamista lähivuosina.

      Erä | Luonnonvarakeskus aloittaa helmikuussa susien pannoittamisen tutkimustarkoitukseen

    • Harvaan asutut alueet, kuten poronhoitoalue, houkuttelevat tuulivoiman rakentajia.

      Energia | Tuulivoiman ja poronhoidon konflikteja ennalta ehkäisevä neuvottelija palkittiin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle