• Yli 40 prosenttia metsistä parturoidaan suosituksia aiemmin − niin tekevät kovaa tuottoa hakevat metsänomistajat

    Etelä-Suomen yksityismetsien uudistushakkuissa kaadettujen puiden keskijäreys on kasvanut. Hyvin pieniläpimittaisten metsien uudistushakkuut puolestaan ovat vähentyneet.
    Tilaajalle
    Uudistushakkuilla kaadettavien puiden keskijäreys on kasvanut Etelä-Suomessa.
    Uudistushakkuilla kaadettavien puiden keskijäreys on kasvanut Etelä-Suomessa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsä
    9.2.202406:00
    Jarmo Palokallio

    Merkittävä osa metsistä uudistushakataan suosituksia aiemmin. Näin tekevät sekä metsistä kovaa tuottoa hakevat että rahantarpeessa olevat metsänomistajat.

    ”Puun hyvä hinta, metsänomistajien korkeat tuotto-odotukset sekä talouden taantuma ovat todennäköisimmin lisänneet metsänhoidon suosituksia varhaisempia hakkuita”, arvioi johtava asiantuntija Markku Remes Metsäkeskuksesta.

    Metsäkeskuksen mukaan yli 40 prosenttia metsistä uudistetaan metsänhoidon suosituksia varhaisemmassa vaiheessa. Järeimmäksi puut saavat varttua yksityisten metsänomistajien metsissä.

    ”Yksityiset metsänomistajat tekevät uudistushakkuita selvästi järeämmissä metsissä kuin muut omistajaryhmät. Niistä korjataan jäykempää puuta”, vahvistaa Remes.

    Tämä selittyy osittain sillä, että valtion maat sijaitsevat merkittävältä osin Pohjois-Suomessa ja karummilla kasvupaikoilla kuin yksityisten omistamat metsät. Etelä-Suomessa puusto kasvaa ja järeytyy nopeammin.

    Vaikka osa metsänomistajista on lyhentänyt kiertoaikaa, uudistushakkuissa kaadetun puuston keskiläpimitta on kasvanut sentin verran neljässä vuodessa. Viime vuonna uudistushakkuissa kaadettujen puiden keskiläpimitta oli 24,3 senttimetriä.

    Kaadettujen puiden järeyden kasvu tulee Etelä-Suomesta. Kaikista järeimmissä metsissä uudistushakkuut tehdään Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

    Pohjois-Suomessa uudistettavien puiden järeys on pienentynyt. Lapissa yli puolet uudistuskohteista jää keskiläpimitalta alle 20 senttiin.

    Metsälaki ei rajoita uudistushakattavan puuston ikää tai läpimittaa.
    Metsälaki ei rajoita uudistushakattavan puuston ikää tai läpimittaa. Kuva: Timo Villanen

    Vuoden 2014 jälkeen metsälaissa ei ole ollut metsän uudistamiselle puuston ikään tai läpimittaan perustuvia rajoitteita. Metsälain muutoksen jälkeen puustojen läpimitat uudistushakkuissa pienenivät.

    Metsäkeskuksen mukaan hyvin pieniläpimittaisten metsien uudistushakkuut ovat nyt vähentyneet. Viime vuonna ainoastaan kaksi prosenttia uudistushakkuista tehtiin nuorissa kasvatusmetsissä.

    ”Metsänomistuksen kannattavuuden, luonnon monimuotoisuuden ja kansantalouden kannalta on myönteistä, että nuorten metsien uudistushakkuut ovat vähentyneet”, sanoo Remes.

    Lisää aiheesta
    • "Metsä on meille siis arvokasta ja tuottoisaa omaisuutta, josta puita kaadetaan vain todelliseen tarpeeseen ja kysyntään."

      Yliökirjoitus: "Puita kaadetaan ja metsiä myllätään ihan vaan kiusallaan – näinkö asia oikeasti on?"

    • Suomessa on ojitettu metsätalouskäyttöön noin viisi miljoonaa hehtaaria suometsiä.

      Suometsien uudistushakkuut vapauttavat hiiltä ilmakehään – ratkaisu voi löytyä jatkuvasta kasvatuksesta

    • Metsänhoitomenetelmiä verrattaessa lähtökohtien täytyy olla yhdenvertaiset, kirjoittaja korostaa. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Jatkuva kasvatus sopii vain erityiskohteille

    • Rämemänniköissä lupaavimmalta uudistustavalta vaikuttaa kaistalehakkuu. Toinen vaihtoehto on jatkuvapeitteinen kasvatus.

      Metsänhoito | Suometsien vääränlainen käsittely aiheuttaa ympäristökuormitusta ‒ ylimitoitettu kunnostusojitus voi jopa haitata puuston kasvua

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    uudistushakkuu
    metsänomistajat
    Metsäkeskus
    Etelä-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa