• Turvekentille aurinkovoimaloita – Tapion opas auttaa vesienhallinnan ja luontotekojen suunnittelussa

    Aurinkovoimaloihin perustuvan sähköntuotannon arvioidaan moninkertaistuvan lähivuosina.
    Öljykriisin seurauksena 1970-luvulla turpeen laajamittainen energiakäyttö kasvoi Suomessa. Nyt energiaturpeen kysyntä laskee ja turvetuotannosta poistuvia alueita siirtyy muun muassa aurinkosähkön tuotantoon.
    Öljykriisin seurauksena 1970-luvulla turpeen laajamittainen energiakäyttö kasvoi Suomessa. Nyt energiaturpeen kysyntä laskee ja turvetuotannosta poistuvia alueita siirtyy muun muassa aurinkosähkön tuotantoon. Kuva: Airi Matila
    Metsä|Energia
    24.1.202513:43
    Suvi Jylhänlehto

    Turvetuotannosta poistuville alueille tullaan hallitusohjelman mukaisesti rakentamaan aurinkovoimaloita.

    Tapio on tuottanut oppaan, joka tarjoaa maanomistajille ja toimijoille käytännön ratkaisuja aurinkovoimaloiden vesienhallintaan ja luonnon monimuotoisuuden tukemiseen entisillä turvetuotantoalueilla. Nykykäytännöt vaihtelevat, sillä aurinkosähkön tuotanto on vielä suhteellisen uutta.

    Turvetuotannon aikana tuotantoalueen vesistövaikutuksia säädellään ympäristöluvan edellyttämillä vesiensuojelutoimilla.

    ”Tuhansien järvien maassa aurinkovoimalan alueen vedet päätyvät aina alapuolisiin vesistöihin. Jokainen toimija voi omalta osaltaan vaikuttaa hankealueensa lähivesien tilaan huolehtimalla riittävästä ja asianmukaisesta vesiensuojelusta. Puhtaat vedet ovat olennainen osa suomalaista maisemaa ja kulttuuria”, muistuttaa Tapion ennallistamisasiantuntija Matias Virta tiedotteessa.

    Aurinkovoimaloiden rakentaminen tarjoaa toimijoille lukuisia mahdollisuuksia vapaaehtoisiin toimiin, joilla rikastutetaan entisten turvetuotantoalueiden luontoa.

    "Nyt olisi tärkeää kokeilla erilaisia tapoja toteuttaa luontotekoja, jotta parhaat käytännöt saadaan selville", kannustaa ympäristöasiantuntija Selma Salin Tapiosta.

    Salinin mukaan pienillä teoilla voi olla suuri vaikutus niin luonnolle kuin maisemalle, sillä entisten turvetuotantoalueiden luonto on usein yksipuolista.

    Lisää aiheesta
    • Vuokrasopimus aurinkopaneelikentästä kannattaa laatia tarkkaan tulevaisuus ennakoiden.

      Energia | Aurinkopaneelifirmojen konkurssit iskevät maanomistajiin Ruotsissa

    • Energiayhtiö voi tarjota tästäkin Onkijoen pellosta vuokraviljelijää enemmän.

      Energia | Tästä syystä Onkijoen aurinkovoimala on ennakkotapaus − maisemalla on yksi varjelija

      Tilaajalle
    • Tanskalainen Better Energy on rakentanut Pohjois-Eurooppaan yli 1 600 megawatin edestä aurinkoenergiaa, mikä vastaa Olkiluoto 3:n sähkötehoa. Kuva on tanskalaisesta aurinkopuistosta.

      Ympäristö | Vanhoille turpeennostoalueille rakennettavista aurinkovoimaloista kehitetään hiilinieluja

    • Aurinkopuisto Kalajoella.

      Politiikka | Aurinkovoimabuumi ei vielä uhkaa huoltovarmuutta − parhaat pellot kannattaa silti pitää ruuan tuotannossa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi