

”Saha on valmistunut minuutilleen suunnitelmien mukaan”, Junnikkala Oy:n toimitusjohtaja Kalle Junnikkala kertoo.
Oulun Laanilan teollisuusalueelle on vajaassa kahdessa vuodessa noussut moderni sahalaitos, joka täyteen vauhtiin päästessään on Junnikkalan mukaan Suomen tehokkain.
Toimitusjohtaja käyttää mittarina tuottavuutta työvuoroa kohti.
”Töitä tehdään kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa eli vain arkena”, hän kertoo.
Tuotantokapasiteetti on 350 000 kuutiometriä ja henkilöstöä 35.

Rakentaminen alkoi tontin raivauksella ja maanrakennustöillä huhtikuussa 2022, ja ensimmäinen tukki sahattiin 4. joulukuuta.
”Kevät on ylösajoa ja täyteen kapasiteettiin päästään kesällä”, Junnikkala sanoo.
”Nyt on se vaihe, kun hämminkiä kuuluukin tulla.” Kalle Junnikkala
Hänen mukaansa rakentamisvaiheessa kaikki on mennyt hienosti.
”Nyt on se vaihe, kun hämminkiä kuuluukin tulla”, hän toteaa. Testausvaiheessa on normaalia, että joudutaan ratkomaan erilaisia ongelmia.

Valmista lankkua liikkuu linjalla vielä katkonaisesti. Linja pysähtyy automaattisesti, kun kuljemme valokennolla toimivan liiketunnistimen läpi.
Turvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota, ja lähes kaikki on automatisoitu.
”Ihmiset valvovat prosessia ja tekevät kunnossapitotöitä”, Junnikkala selvittää.
Sahan koneet ja laitteet ovat markkinoiden uusimpia ja suurin osa kotimaisilta laitetoimittajilta.
Esimerkiksi tukkilajittelusta löytyy 3D-kuvaa mallintava röntgenlaite.
”Tärkein hyöty on, että se pystyy mittaamaan kuoren pois tukin läpimitasta”, Junnikkala kertoo.
Lisäksi se pystyy mittaamaan oksavälin ja vuosiluston paksuuden, jotka vaikuttavat puun lujuuteen.
”Lujuuslajittelu on tärkeää erityisesti Japanin-markkinoita varten.”
Haastattelupäivää edelsi sankka lumipyry, minkä vuoksi sahausta odottavat tukit ovat lumen peitossa.
”Röntgen mittaa myös lumen pois”, Junnikkala lisää.
Investoinnin kokonaisarvo yli 80 miljoonaa euroa.
Tuotannon kapasiteetti 350 000 kuutiometriä vuodessa.
Käyttää puuta 700 000 kuutiometriä vuodessa. Siitä mäntyä 80 prosenttia ja kuusta 20 prosenttia.
Vientiin menee 90 prosenttia tuotannosta.
Henkilöstöä Oulussa 35.
Tuotanto käynnistyi joulukuussa 2023.
Syy, miksi yritys rakensi uuden sahan juuri Ouluun, löytyy sen sijainnista.
”Kaikki tiet vievät Ouluun”, Junnikkala hymähtää.
Oulun seudulla ei ole tämän mittaluokan sahaa. Kemiallisen metsäteollisuuden investoinnit, kuten Stora Enson uudet kartonkikoneet sekä Metsä Groupin jättitehdas Kemissä, tukevat myös mekaanista metsäteollisuutta.
Oulussa on iso satama, josta sahatavara laivataan maailmalle. Myös henkilöstön saatavuus on hyvä, Junnikkala luettelee.
”Ouluun on ollut paljon helpompi löytää työntekijöitä kuin maaseudulle.”
Tärkeä linkki kokonaisuudessa on myös yhteistyö Oulun Energian kanssa.
Junnikkalan saha toimittaa lämpölaitokselle sahanpurua ja kuorta, mikä helpottaa energiayhtiön irtaantumista turpeesta.
Saha puolestaan saa tarvitsemansa lämmön sahatavaran kuivaamiseen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
