

Suomeen valmistuu ja on hiljattain valmistunut merkittävästi nykyaikaista sahauskapasiteettia. Koskisen Oyj:n uuden huippuunsa automatisoidun sahalaitoksen odotetaan saavuttavan täyden tuotantovauhtinsa vuodenvaihteeseen mennessä.
Metsä Group on takkuillut uuden, niin ikään pitkälle automatisoidun Rauman sahansa ylösajon kanssa, mutta sekin on ilmoittanut täyden vauhdin tavoitteekseen ensi vuodenvaihteen.
Junnikkala Oy etenee Oulun investointinsa kanssa aikataulussa ja on palkannut uudelle sahalle 30 uutta työntekijää.
Samaan aikaan sahatavaran kysyntä on sukeltanut rakentamisen jäähtymisen takia. Sahat sopeuttavat toimintaansa alhaiseen kysyntään: osa sahoista seisoo ja henkilöstö on pakkolomalla, osassa on tehty pidennettyjä huoltoseisokkeja.
Mikä on sahateollisuuden näkymä, lopettavatko pienet manuaalisahat ja isot automaattilaitokset jäävät henkiin?

”Niinhän sen pitäisi mennä talousteorian mukaan. Sahauksen liittyvän raskaan logistiikan takia teoria ja käytäntö eivät kuitenkaan ole yksi ja sama asia. Puiden hankinta ja siirtäminen ovat kallista puuhaa. Siksi tarvitaan myös alueellisia toimijoita, arvioi Koskisen Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta.
Tosin mitä tehokkaampi saha, sitä kauempaa sen kannattaa hankkia tukkeja.
Koskisen Oyj tavoittelee tehokkuutta investoimalla Järvelään. Se sai viime vuonna valmiiksi rimoittamon, parhaillaan ajetaan ylös uutta sahaa ja ensi vuodeksi valmistuu yksi kuivaamoyksikkö lisää. Uusi sahalaitos maksoi noin 50 miljoonaa euroa.
Lisäksi yhtiö on ilmoittanut tekevänsä uuden tukkikentän sahan läheisyyteen. Tämän noin 15 miljoonan euron investoinnin on määrä olla käytössä alkuvuonna 2025.
Koskisen sahaustoiminta keskittyy uuden sahan ympärille ja noin neljän kilometrin päässä oleva vanha saha hiljenee ensi vuoden alkupuolella.
Noin kolmemetrisiä tukkeja tulee tasaisena virtana sahalinjalle. Ne ovat halkaisijaltaan noin 20-senttimetrisiä kuusia. Linjasto pystyy sahaamaan 11–50 senttisiä tukkeja.
Pahta kertoo linjan vieressä, että sahalla on ajettu 60 prosentin vauhtitesti runsas viikko sitten ja 80 prosentin vauhti on tavoitteena lokakuun loppuun mennessä. Sadan prosentin vauhdin vuoro on vuoden 2024 alkupuolella. Sahan maksimivauhti on 180 metriä tukkia minuutissa ja kapasiteetti kahdessa vuorossa 400 000 kuutiota sahatavaraa.
Sahan ylösajo alkoi kaksi kuukautta sitten heinäkuun alussa. Onko täysi vauhti mahdollista siinä ajassa, jos miettii esimerkiksi Metsä Fibren Rauman sahaa, jossa prosessia on hiottu paljon pidempään?
”En tunne Rauman tapausta niin tarkkaan, mutta meillä yhtenä etuna on ollut se, että rimoittamo valmistui viime vuonna – ja se toimii. Voimme keskittyä sahan ja lajittelun optimointiin.”
Sahan keskusvalvomossa on lähes kymmenen ihmistä. Osa taitaa olla paikalla sahan vihkiäisiin liittyvän juhlapäivän takia. Arkena sahalinjaa ajaa kaksi ihmistä. Kolmas vastaa sahan tekemien tuotteiden lajittelusta.
Saha pyörii kahdessa vuorossa. Varsinaiseen sahaamiseen liittyvää henkilöstöä on alle kymmenen. Heidän lisäkseen ovat huolto- ja kunnossapitohenkilöt terien vaihtoon ja muuhun huoltoon.
Nykyinen Koskisen saha työllistää suoraan sahaamiseen liittyvissä töissä noin 25 ihmistä. Vanhan sahan kapasiteetti on noin 300 000 kuutiota vuodessa.
Pahta sanoo, että suunnitelmissa ei ole henkilöstövähennyksiä, mutta osan toimenkuvat saattavat muuttua.
Sahakierroksen aikana Pahta toteaa useasti, että uuden tekniikan ansiosta raaka-aineen saanto paranee: tukista saadaan enemmän hyötykäyttöön kuin ennen ja hukkaa pitäisi tulla vähemmän. Sahalinja tunnistaa sahaukseen tulevan tukin ja optimoi siitä sahattavat tuotteet.
Optimoinnin tulos näkyy lajittelussa. Linjalla kulkee usean dimension lautoja ja lajittelussa kukin niistä putoaa kyseiselle mitalle varattuun lokeroon. Sydänpuut lajitelleen 20 eri lokerikkoon ja pintalaudat 40 lokeroon.
Koskisen Oyj on pitänyt sahansa normaalisti käynnissä suhdanteiden heikkenemisestä huolimatta. Pahta sanoo, että niin on tarkoitus jatkaa, vaikka uutiset ovat sakeana rakentamisen alamäestä Suomessa ja vientimaissa.
”Keskeistä on löytää korvaavia asiakkuuksia. Pitää myydä aktiivisesti.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
