• Tukin hinta reagoi hitaasti sahatavaran hinnanlaskuun – Koskisen johto tuskailee jäykkää hinnoittelua

    Koskisen Oyj:n liikevaihto ja tulos laskivat viime vuodesta, koska sahatavaran myyntimäärät ja -hinnat laskivat.
    Tilaajalle
    Koskisen Oyj:n uuden sahalinjan tuotantovauhti nousee vähitellen. Elokuussa sillä on ajettu 60 prosentin käyttötesti. Hanna-Maria Jalli pysähtyi uuden sahan laijittelupisteen äärelle heinäkuun alussa, kun linjaa otettiin käyttöön.
    Koskisen Oyj:n uuden sahalinjan tuotantovauhti nousee vähitellen. Elokuussa sillä on ajettu 60 prosentin käyttötesti. Hanna-Maria Jalli pysähtyi uuden sahan laijittelupisteen äärelle heinäkuun alussa, kun linjaa otettiin käyttöön. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.8.202315:57
    Sami Suojanen

    Saha- ja levyteollisuusyhtiö Koskisen Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta harmittelee, että havutukin hinta reagoi Suomessa jäykemmin sahatavaran hinnanmuutoksiin kuin kilpailijamaissa.

    Pahta totesi yhtiön osavuosikatsauksen julkistuksen yhteydessä, että havutukin nykyinen hintataso on sahoille ongelmallinen.

    Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan esimerkiksi kuusitukin hinta on laskenut toukokuun lopun huipuista runsaat viisi euroa noin 73 euroon kuutiolta.

    Pahta ei kertonut, kuinka paljon hintojen pitäisi laskea, vaan arvuutteli sitä, kuinka kauan taso vielä pitää.

    Koskisen sahateollisuuden liikevaihto laski alkuvuoden aikana yli kolmanneksen 61,7 miljoonaan euroon. Lasku johtui sekä hintojen laskusta että myyntimäärien pienenemisestä.

    Sahojen käyttökate laski viime vuoden suhdannehuipusta 90 prosenttia. Alkuvuonna käyttökatetta kertyi 3,2 miljoonaa euroa. Käyttökate kuvaa liiketoiminnan kannattavuutta.

    Pahta oli tyytyväinen sahojen suoritukseen takapakista huolimatta, koska runsaan viiden prosentin suhteellinen käyttökate liikevaihdosta kestää hyvin alan tämän hetken vertailun.

    Sahatavaran hinta kääntyi nousuun vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta palasi lasku-uralle toisella neljänneksellä. Pahta ei odota hintojen nousevan ainakaan tänä vuonna. Nousuun tarvitaan rakentamisen heräämistä. Sellaista ei ole näköpiirissä ihan lähiaikoina.

    Sahatavaravarastonsa Koskisen Oyj on onnistunut pitämään niin sanotussa normaalitasossa. Yhtiön tuotanto on ollut käynnissä ilman katkoksia. Tuotetut tuotteet on pystytty myymään aktiivisen myyntityön ansiosta.

    Koskisen tulos on tänä vuonna levyteollisuuden ja ennen kaikkea koivuvanerin varassa. Levyteollisuuden liikevaihto kasvoi kuuden ensimmäisen kuukauden aikana melkein 13 prosenttia 85 miljoonaan euroon.

    Levyteollisuuden kannattavuus parani 60 prosenttia vuotta aiemmasta. Käyttökate nousi 22 miljoonaan euroon. Parannus tuli levyjen keskihintojen noususta, raaka-aineiden, kuten liimojen, hinnannousun tasaantumisesta sekä tuote- ja asiakaskohtaisen kannattavuuden optimoinnista.

    Koivuvanerin kauppa käy kuumana, koska venäläinen koivuvaneri on pääosin poistunut markkinoilla Ukrainan sotaan liittyvien pakotteiden takia.

    Pahta uskoo, että vanerin kysyntä jatkuu hyvänä vielä jonkin aikaa, koska kapasiteetin lisääminen on vaikeaa. Raaka-ainetta eli koivutukkia ei välttämättä riittäisi lisätuotannolle.

    Koko Koskisen Oyj:n alkuvuoden liikevaihto supistui noin 15 prosenttia 147,1 miljoonaan euroon ja oikaistu käyttökate laski 40 prosenttia 26,3 miljoonaan. Katsauskauden tulos laski 45 prosenttia 18,6 miljoonaan euroon.

    Yhtiö pitää voimassa aiemman ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2023 liikevaihdon ei odoteta ylittävän vuoden 2022 tasoa. Oikaistun käyttökatemarginaalin odotetaan olevan 12–14 prosenttia.

    Lisää aiheesta
    • Koskisen Oyj:n projektijohtaja Lassi Santala silmäilee yhtiön uuden sahalaitoksen kuorintaroottorin teriä. Uusi laitos aloitti toimintansa heinäkuun alussa.

      Metsäteollisuus | Sahat odottavat kylmää talvea – tuotantoa jarrutellaan loppuvuonna

      Tilaajalle
    • Koskisen alkuvuosi meni odotetusti. Yhtiön tulos laski, koska sahatavaran kysyntä ja hinnat ovat alamaissa maailmanlaajuisesti.

      Metsäteollisuus | Sahatavaran hintojen lasku pysähtyi vuoden alussa–levyteollisuus kannatteli Koskisen tulosta

      Tilaajalle
    • Sahatavaramarkkinoita vaivaa heikko kysyntä, mutta pyöreällä puulla riittää ottajia.

      Metsäteollisuus | Tukin hinta nousee, vaikka sahoilla menee huonosti jo nykyisilläkin hinnoilla – raakapuun kova kysyntä pitää hintapainetta yllä

      Tilaajalle
    • Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan on määrä käynnistyä vuoden kolmannella vuosineljänneksellä. Työmaalla on jäljellä lähinnä viimeistelyjä sekä uuden tehtaan koekäyttöä ja testausta.

      Talous | Inflaatio iski tehdashankkeisiin: Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan kustannusarvio nousi jo yli kahteen miljardiin euroon

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa