• Tukin hinta nousee, vaikka sahoilla menee huonosti jo nykyisilläkin hinnoilla – raakapuun kova kysyntä pitää hintapainetta yllä

    Sahayritysten markkinatilanne ei ole koko keväänä enää ollut hyvä, mutta silti tukin hinta on yhä noussut. Tilanne sapettaa sahoja.
    Tilaajalle
    Sahatavaramarkkinoita vaivaa heikko kysyntä, mutta pyöreällä puulla riittää ottajia.
    Sahatavaramarkkinoita vaivaa heikko kysyntä, mutta pyöreällä puulla riittää ottajia. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Metsä|Metsäteollisuus
    9.5.202305:00
    Hanna Lensu

    Metsänomistajilla on tänä vuonna otollinen tilaisuus myydä puuta, sillä kaikenlaiselle puulle on erittäin runsaasti kysyntää. Myös puun hinnat ovat olleet alkuvuonna nousussa.

    Luvassa on ennennäkemätön puukauppakevät, luonnehti Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy puukauppatilannetta tiedotteessaan viime kuussa.

    Kova kysyntä ei kahden edellisvuoden tavoin johdu enää metsäteollisuustuotteiden markkinaimusta ja korkeista hinnoista. Nyt kotimaista puuta haalitaan Venäjältä seisahtuneen puuntuonnin korvaajaksi, ja tyrehtynyt virta oli iso.

    ”Kun Venäjältä tuotua kuitupuuta ja haketta puuttuu markkinoilta jopa 11 miljoonaa kuutiometriä, niin energia- ja selluteollisuus kaivelee puuttuvan raaka-aineen jostakin”, pohtii Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Tommi Sneck puumarkkinoiden kireää kysyntätilannetta.

    Hän toimii puutuoteyhtiö Koskisen Oyj:n Sahateollisuuden johtajana.

    Sahoille puumarkkinatilanne on hankala, sillä sahatavaran kysyntä ja hinta lähtivät jo viime vuoden puolella luistelemaan jyrkkään alamäkeen. Tukin hinta vain nousee, vaikka sahoilla menee huonosti jo nykyisilläkin hinnoilla.

    ”Puumarkkinaa pyöritetään jälleen kerran tukin hinnalla, jotta tarvittavat kuitupuut saadaan kokoon”, Sneck manaa.

    On pitkällä aikajänteellä metsänomistajankin etu, että sahat pärjäävät, Tommi Sneck sanoo.
    On pitkällä aikajänteellä metsänomistajankin etu, että sahat pärjäävät, Tommi Sneck sanoo. Kuva: Kari Salonen

    Danske Bank analysoi keväällä kahdeksan ruotsalaisen sahayrityksen loka–joulukuun tuloksia. Viisi yritystä kahdeksasta sahasi jo tuolloin tappiolla, eikä tilanne ole alkuvuoden aikana kohentunut.

    Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto kertoo, että kannattavuustilanne on hyvin haasteellinen myös suomalaisilla sahoilla. ”Rakentamisen luvut aiheuttavat nyt harmaita hiuksia tälle toimialalle.”

    Erikoista markkinatilannetta kuvaa sekin, että Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan noin kaksi miljoonaa kuutiota sahatukkeja päätyi viime vuonna johonkin muualle kuin sahoillle. Asiasta uutisoinut Kauppalehti laskeskeli, että määrä vastaa 40 000 tukkirekallista. Kysymys kuuluu, haketettiinko tukit sellutehtaille vai päätyivätkö ne energialaitoksille. Mysteeri ei ole ratkennut, mutta energiateollisuus on vakuuttanut, ettei tukkeja ainakaan ole poltettu energiaksi.

    ”Puumarkkinaa pyöritetään jälleen kerran tukin hinnalla, jotta tarvittavat kuitupuut saadaan kokoon.” Tommi Sneck

    Normaalivuosina sahat pääsevät korottamaan sahatavaran hintoja keväällä, kun rakentamisen sesonki käynnistyy. Maaliskuussa hintoja nostettiin hetkeksi, mutta jo huhtikuussa hinnat kääntyivät alan toimijoiden mukaan taas laskuun.

    Tuntuu hämmentävältä, että sahat silti jatkavat tukkien ostoa ja hinnan pönkittämistä, jos kannattavuus on koetuksella. Miksi näin tehdään?

    ”Jokainen, jonka pitää sahaliiketoiminnalla elää, yrittää pitää jengin työnsyrjässä kiinni”, vastaa Koskisen Oyj:n Sneck.

    Moni yritys on tosin jo ryhtynyt rajoittamaan tuotantoaan. Esimerkiksi Keitele Group on joutunut tänä keväänä lomauttamaan henkilöstöään, koska tilauskanta on ollut liian pieni.

    Rakentamisen luvut aiheuttavat harmaita hiuksia tälle toimialalle, arvioi Sahateollisuus ry:n Tino Aalto.
    Rakentamisen luvut aiheuttavat harmaita hiuksia tälle toimialalle, arvioi Sahateollisuus ry:n Tino Aalto. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Sahojen tilannetta kuitenkin helpottaa toisesta päästä hakkeen hinnan nousu. Energiapuun kovan kysynnän ja hinnannousun vuoksi selluteollisuuden on ollut pakko nostaa myös sahoilla sivutuotteena syntyvän hakkeen hintaa.

    Muuten sahojen kannattaisi myydä hake energiaksi. Kyseessä on sama mekanismi, joka on vängännyt myös kuitupuun hinnan nousuun.

    Sahat luovivat hankalassa tilanteessa kahden häikäisevän hyvän tulosvuoden jälkeen. ”Ne olivat kiistämättä hyviä, mutta sitä ennen oli pitkä heikko taloudellinen aika. Väitän, että on pitkällä aikajänteellä metsänomistajankin etu, että sahat pärjäävät. Ei ole hyväksi puun kysynnälle, jos alan yritykset vain kituvat”, Sneck sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Tukkikuorma ei tilastojen mukaan aina päädy sahalle.

      Metsäteollisuus | 40 000 rekkalastia tukkia katosi tietämättömiin – Kauppalehti: Epäillään keitetyn selluksi ja poltetun lämmöksi

    • Sahateollisuuden Tino Aallon mukaan uuden hallituksen on huolehdittava siitä, että kotimaisen teollisuuden kilpailukyky säilyy.

      Metsäteollisuus | Heikentynyt kannattavuus piinaa sahateollisuutta, terveiset hallitusneuvotteluihin: ”Puun saatavuus pitää turvata”

      Tilaajalle
    • Rakentaminen | ”Ukrainan jälleenrakennuksen mittakaava ja summat ovat astronomiset” – tällaisia suunnitelmia tuhojen korjaamiseksi tehdään

      Tilaajalle
    • UPM:llä on vanerintuotantoa Suomessa Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa ja Kouvolassa. Arkistokuva on Joensuusta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöiden kannattavin puutuote oli viime vuonna vaneri ‒ sahatavara sukelsi loppuvuonna

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa