• Puun tuontihintojen huippu jäänyt taakse − hinnat pysyneet silti edellisen vuoden keskihintaa korkeammalla

    Metsäteollisuus ei ole onnistunut kuromaan määrällisesti umpeen venäläisen puun tuonnin päättymisen jättämää aukkoa.
    Tilaajalle
    Metsäteollisuus ei ole onnistunut korvaamaan venäläisen puun tuontiin jättämää aukkoa.
    Metsäteollisuus ei ole onnistunut korvaamaan venäläisen puun tuontiin jättämää aukkoa. Kuva: Saara Lavi
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.7.202310:40
    Jarmo Palokallio

    Tuontipuun hinnoissa huippu on takana, mutta keskihinta on silti pysynyt edellisvuotta korkeammalla, kertoo Luonnonvarakeskus

    Huhtikuussa mänty- ja kuusipuutavaran tuontihinta oli noin 70 euroa kuutiometriltä sekä tukki- että kuitupuussa. Hinnat olivat reaalisesti 6–9 prosenttia korkeammat edellisen vuoden keskihintaan verrattuna.

    Myös koivukuidun hinta on laskenut viime vuoden lopun yli 100 euron huippuhinnoista 79 euroon kuutiometriltä. Edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna sen hinta on noussut reaalisesti kuusi prosenttia.

    Hakkeen tuontihinta nousi huhtikuussa 88 euroon kuutiometriltä. Siinä oli nousua reaalisesti yli viidenneksen. Hinta jäi kuitenkin kauas edellisen vuoden huippuhinnasta.

    Metsäteollisuus ei ole onnistunut kuromaan määrällisesti umpeen venäläisen puun tuonnin päättymisen jättämää aukkoa.

    Puun tuontimäärä huhtikuussa jäi 0,55 miljoonaan kuutiometriin. Ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa puun tuontimäärä oli noin miljoona kuutiometriä kuukaudessa.

    Lähes kaksi kolmasosaa määrästä oli kuitupuuta ja vajaa viidennes haketta. Tukin osuus oli kaksi prosenttia ja polttopuun 13 prosenttia. Loput kolme prosenttia koostui sivutuotepuusta, lähinnä pelleteistä.

    Tammi-huhtikuussa Suomeen tuotiin puuta 2,06 miljoonaa kuutiometriä. Tuodusta puumäärästä 35 prosenttia saapui Virosta. Latvian osuus oli 32 prosenttia ja Ruotsin neljänneksen.

    Lisää aiheesta
    • Marraskuussa Suomeen tuodusta koivukuitupuusta maksettiin keskimäärin 109 euroa kuutiometriltä. Samaan aikaan koivua myös vietiin Suomesta, mistä Inkoon satamasta otettu kuva.

      Puukauppa | Ruotsalainen puu käänsi kuitupuun tuontihinnat laskuun

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutos | Syke ei suosittele puun kaukotuontia – ilmastokestävyyden saavuttamiseen on useita vaihtoehtoja

      Tilaajalle
    • Sunilan sellutehdas.

      Metsä | Metsäteollisuus etenee kahteen suuntaan

    Artikkelin aiheet
    puumarkkinat
    metsäteollisuus
    puuntuonti
    puun hinta
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa