Aiemmin lempääläläisellä metsäpalstalla kasvoi järeä kuusikko, mutta nyt maisema on muuttunut tyystin toisenlaiseksi.
Kuusi vuotta sitten kulotetussa metsässä oli tarkoitus vaihtaa pahasti juurikäävän vaivaavan alueen pääpuulaji koivuun, mutta poltetun säästöpuuryhmän ympärillä on voimakkaasti vesonut nuori haavikko.
Hirvet söivät sen kertaalleen metrin mittaiseksi, mutta nyt noin kolmen metrin rungot pyrkivät entistä päättäväisemmin kohti valoa.
”Mitähän tämän haavikon kanssa tekisi”, metsänomistaja Leena Ruohtula kyselee metsän kehittymistä kanssamme katselemaan tulleilta asiantuntijoilta. Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntija Jukka Ruutiainen ja Tapion senior advisor Henrik Lindberg olivat mukana myös alueen kulotuksen suunnittelussa kuusi vuotta sitten.
Vuosi kulotuksen jälkeen alueella kasvoi runsaasti palosta hyötyviä lajeja, kuten huhtakurjenpolvea, joka tarvitsee voimakasta lämpöä itääkseen. Myös haapa hyötyi valosta ja lämmöstä.
Ruutiaisen mielestä haavikon kehittymistä kannattaisi seurata, sillä sellainen on nykyään talousmetsissä ainutlaatuinen. Ruohtulaakin kiinnostavat kulotusalan luontoarvot.
Kun metsänpohjaa ahmineiden lieskojen voima alkoi kuusi vuotta sitten laantua ja paljaan maan kivisyys paljastua, Ruohtula katseli maisemaa ja teki päätöksen metsän kohtalosta: Ei maanmuokkausta. Annetaan kivien olla siellä, minne jääkausi ne aikanaan järjesteli.
Ruohtula halusi seurailla rauhassa, miten metsä lähtee uudistumaan luontaisesti ja päättää tulevista metsänhoitotoimista myöhemmin. Metsänsä hän on tosin sittemmin siirtänyt pojalleen, mutta toiveissa on, että seuraavakin sukupolvi kiinnostuisi luontoarvoista.
”Toivottavasti haavasta saa joskus tulevaisuudessa hyvän hinnan. Pojasta tulee sitten oikein miljonääri”, Ruohtula sanoo ja nauraa.
Vielä sata vuotta sitten metsää paloi moninkertaisesti nykyisiin määriin verrattuna, ja paloista hyötyville kuoriaisille ja latikoille löytyi uusia elinalueita helposti. Sotien jälkeen kulottaminen oli yleinen metsänuudistamistapa, ja siihen verrattuna nykyiset kulotusmäärät ovat murto-osa.
Jonkinlaista kasvavaa kiinnostusta kulotusta kohtaan on kuitenkin nyt havaittavissa. Vuosittaiset kulotusmäärät ovat viime vuosikymmeninä vakiintuneet noin 500 hehtaariin, mutta esimerkiksi vuonna 2023 metsää kulotettiin liki 1 500 hehtaaria.
Syitä voi hakea suotuisista kulotussäistä, metsäsertifikaattien vaatimuksista ja aktiivisesta kulotuksen edistämisestä.
”Tämä on klassinen: kun määrät menevät tarpeeksi alas, siitä voi tulla vain ylöspäin”, Lindberg huomauttaa.
Myös uusi metsätalouden kannustinjärjestelmä Metka yksinkertaisti kulotukseen saatavan tuen hakemista ja on saattanut kannustaa kulottamaan.
Nykyään kulotustukea maksetaan pinta-alan mukaan. Alle neljän hehtaarin kulotusalalle maksetaan tukea 2 000 euroa ja sitä suuremmille aloille 1 500 euroa hehtaarille.
Paloalueelle jätettävistä säästöpuista maksetaan korvaus.
”Kulotus parantaa uudistumista, ja sillä on metsän kasvuun samankaltainen vaikutus kuin lannoituksella.”
Metsää kulotetaan Suomessa usein luonnonhoidollisista syistä. Kun metsää ei enää pala yhtä usein kuin ennen, monet paloista riippuvaiset lajit ovat vähentyneet tai uhanalaistuneet.
Metsän kasvun kannalta palamisesta hyötyvät erityisesti paksukunttaiset kuusikot, joissa ravinteet kiertävät huonosti.
”Kulotus parantaa uudistumista, ja sillä on metsän kasvuun samankaltainen vaikutus kuin lannoituksella”, Lindberg sanoo.
”Onnistuessaan myös kasvillisuuden kilpailu vähenee. Heinää vähemmän haitallinen maitohorsma leviää, mikä estää heinittymistä.”
Maailmalla metsänuudistamista parantava kulotus on harvinaisuus. Kuumentuneet kesät riehaannuttavat vaarallisia metsäpaloja eri puolilla maapalloa yhä useammin, ja kulotuksilla pyritään vähentämään voimakkaiden metsäpalojen syntymistä.
Leena Ruohtula muistelee yhä mielellään kuuden vuoden takaista kulotusta.
”Ikimuistoista. Kuin lottovoitto olisi osunut kohdalle, kun sain kulotuksen järjestymään tänne”, hän iloitsee.
Kulotuksen jälkeen kylvettyjen koivun siementen kasvuun lähtö epäonnistui, mutta nyt koivuakin näkyy lupaavasti. Raitoja ja pihlajia on löytänyt alueelle, ja Ruohtula on istuttanut alalle tammia ja kynäjalavia.
Ruutiainen ja Lindberg bongailevat maastosta kulotuksesta hyötyneitä lajeja, joita tavataan yleensä lehtometsissä: nuokkuhelmikkä, ahomatara, niittynätkelmä, imikkä, näsiä.
Lapion kuopaisu maaperään vahvistaa saman kuin kasvillisuuden muuttuminen; metsätyyppi on muuttunut lehtomaiseksi. Paksu kuntta on palanut pois, ja lehtipuista on alkanut kerääntyä mullaksi muuttuvaa kariketta, joka parantaa maan ravinteisuutta.
Vaikutus voi kestää pitkäänkin, jopa vahvistaa itse itseään, jos lehtipuita suositaan metsässä.
Tulen jäljet näkyvät yhä mustuneissa kannoissa ja säästöpuiden rungoissa, mutta muuten ikkuna metsäpalosta riippuvaisille kasveille ja hyönteisille on sulkeutumassa ja lajit pyrkivät uusille paloalueille.
Kulotuksen jälkeen maan ravinneolot paranevat, happamuus vähenee ja kasvit lähtevät nopeaan kasvuun.
Kulotus luo elinympäristöjä, joiden lajeista moni on harvinaistunut tai uhanalaistunut.
Ravinteisuudeltaan keskinkertaiset maat sopivat parhaiten kulotettaviksi. Varsinkin paksukunttaiset kuusikot hyötyvät palosta.
Kulotukseen voidaan myöntää metsätalouden kannustejärjestelmän (metka) mukaista tukea. Tukea saa 1 500 euroa hehtaaria kohden, kun kulotusala on vähintään neljä hehtaaria ja 2 000 euroa, kun kulotusala on alle neljä hehtaaria. Kulotusalalle jäävistä säästöpuista korvataan enintään 50 kuutiometriin saakka.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
