• Työtehoseura otti käyttöön soveltuvuusarvioinnin metsäkoneenkuljettajien koulutuksessa – ”Vaikka koulutus olisi kuinka hyvää, metsässä työskentely ei sovi jokaiselle”, toimitusjohtaja Juha Ojala sanoo

    Työtehoseuran eläkkeelle jäävä toimitus­johtaja, metsäneuvos Juha Ojala ajattelee, että suomalainen metsäteollisuus on maailman parasta ja että sen menestys syntyy siitä, kun markkinatalouden annetaan toimia.
    Tilaajalle
    MMM:n ylijohtajana 2010-luvulla työs­kennellyt Juha Ojala on keskeinen henkilö nykyisen metsälainsäädännön takana. ”Annoimme silloin metsänomistajille lisää päätösvaltaa, ja se linja on toiminut.”
    MMM:n ylijohtajana 2010-luvulla työs­kennellyt Juha Ojala on keskeinen henkilö nykyisen metsälainsäädännön takana. ”Annoimme silloin metsänomistajille lisää päätösvaltaa, ja se linja on toiminut.” Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Metsäpolitiikka
    12.11.202409:45
    Markku Pulkkinen

    Sinulla on pitkä kokemus metsäalan johtotehtävistä. Mikä on ollut oman aikasi pahin metsäkriisi?

    1990-luvun lama ja vuosien 2008–09 finanssikriisi olivat todella dramaattisia ajanjaksoja. Silloin Suomessa suljettiin paljon metsäteollisuuden tehtaita. Myös puun tarjonta oli huonossa hapessa.

    Vuonna 2010 olin työvoima- ja elinkei­noministeriössä käynnistämässä metsäalan strategista ohjelmaa, jolla pyrittiin saamaan liikkeelle uusia innovaatioita. Siihen aikaan metsäteollisuus leimattiin moneen kertaan auringonlaskun alaksi.

    Nyt tilanne on täysin toinen. Metsäteollisuus on investoinut Suomeen paljon, puumarkkinat toimivat hyvin, ja metsänomistamisen kannattavuus on parantunut merkittävästi. Metsäteollisuusyritysten taseet ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan.

    Millä tavoin olet kehittänyt Työtehoseuraa (TTS) toimitus­johtajakaudellasi?

    Keskisuurena ammatillisena kouluttajana olemme lisänneet opiskelijamääriä ja parantaneet koulutuksemme tasoa. Olemme kehittäneet valtakunnallisesti metsäalan koulutusta kaikilla tasoilla ja vakiinnuttaneet metsäkoneenkuljettajakoulutuksen Etelä-Suomeen. Tämän lisäksi jo 200 metsäalan yrittäjää on käynyt yrittäjyyskoulutuksemme.

    Olemme vetäneet pari vuotta Metsäalan Johtamisakatemiaa, ja nyt aloitamme pilottikoulutuksena Metsäalan EU-akatemian. Meillä on myös metsätalousyrittäjien ammattitutkinto, joka tähtää taloudellisen osaamisen parantamiseen metsäomaisuuden hoidossa. Lisäksi olemme tehneet ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa metsäalan koulutuksen laadun arviointia työelämän kannalta.

    Mistä TTS saa rahoituksensa?

    Olemme yksityinen yhdistys ja toimimme kuin yritys. Suurin osa 22 miljoonan euron vuosituloistamme muodostuu siitä, että myymme valtiolle ammatillista koulutusta ja saamme siitä korvauksen. Meillä on myös yritysasiakkaita, joille järjestämme räätälöityjä koulutuksia. Lisäksi teemme työn tuottavuuden tutkimus- ja kehittämistyötä, jota monet säätiöt ja ministeriöt rahoittavat. Vain pieni osa rahoituksesta kerätään opiskelijoilta.

    TTS kouluttaa metsäkoneen­kuljettajia. Mitä heidän ainakin pitäisi osata?

    Heidän on hallittava koneen tekniikkaa ja tietotekniikkaa sekä tunnettava metsänhoidon yleiset periaatteet, metsälait ja metsäluonnon ekologiaa. Kuljettaja joutuu tekemään paljon päätöksiä nopeassa tahdissa. Työ on eräänlaista multitaskausta. Meiltä valmistuvan henkilön pitää olla riittävän valmis itsenäiseen työskentelyyn. Työelämässä opitaan sitten vielä paljon lisää.

    Meillä on käytössä ajanmukainen konekanta, joka sisältää useita korjuuketjuja. Metsäkoneenkuljettajien koulutus on melko kallista arvokkaiden koneiden vuoksi, mutta saamme siitä valtiolta käyvän korvauksen. Meillä on myös puutavara-autonkuljettajien koulutusta.

    Miksi niin moni metsänkoneen­kuljettaja siirtyy nopeasti muihin hommiin?

    Tätä on tutkittu myös meillä. Osaavista ammattihenkilöistä on kova kilpailu, ja siksi moni kuljettaja lähtee muille toimialoille. Joskus on helpompaa lähteä töihin rakennustyömaalle muutaman kilometrin päähän kuin ajaa savotalle perä­metsään.

    Koulutuksen osuvuuden varmistamiseksi olemme ottaneet käyttöön soveltuvuusarvioinnin ennen koulutuksen aloittamista. Se on kaikkien osapuolten etu. Vaikka koulutus olisi kuinka hyvää, metsässä työskentely ei pidemmän päälle sovi jokaiselle.

    Miksi metsäala on valikoitunut Työtehoseuran keskeiseksi koulutuskohteeksi?

    Satavuotisen historiamme aikana aloimme ensiksi kehittää maataloustyötä. Jo ennen sotia siihen kylkeen tuli metsätalouden koulutus.

    Tällä hetkellä tärkeimpinä asioina metsätalouden koulutuksessa ovat metsäalan johtamisen ja yrittäjyyden kehittäminen. Käytännön metsätöitä emme opeta enää lainkaan lukuun ottamatta metsäkoneenkuljettajien koulutusta.

    Vaikka meillä on paljon myös metsäpuolen toimintaa, nykyään logistiikka ja rakentaminen ovat suurimmat toimialamme.

    Miten Suomen hallituksen koulutusleikkaukset vaikuttavat Työtehoseuran toimintaan?

    Meilläkin on edessä leikkauksia koulutukseen. Odotamme ensin valtion lopulliset päätökset ja toimimme niiden mukaan koulutuksen sopeuttamisessa. Taloudellinen tilanteemme on onneksi vakaa. Olemme velaton yritys, ja tase on hyvässä kunnossa. Meidän ei tarvitse hötkyillä leikkausten kanssa, vaan voimme katsoa asioita pidemmällä aikavälillä.

    Nyt päättyvä aikuiskoulutustuki on ollut monille opiskelijoillemme taloudellinen turva, jonka avulla he ovat voineet lähteä opiskelemaan uutta alaa. Tuen poistaminen vähentää mahdollisuuksia alanvaihtoon. Tältä osin uudistuksessa romutetaan jatkuvan oppimisen filosofiaa.

    Mitkä ovat suomalaisen metsä­sektorin menestystekijät tulevaisuudessa?

    Menestys syntyy siitä, kun annetaan markkinatalouden toimia. Metsäalalle pitää toki asettaa tietyt reunaehdot kuten metsälaki, mutta reunaehtojen sisällä on annettava vapaus toimia. Suomalainen metsäteollisuus on tällä hetkellä maailman parasta. Yritysten hyvät taseet antavat mahdollisuuden tuottaa uusia innovaatioita.

    Metsänomistajille pitää antaa päätösvalta omien metsiensä hoidossa, haluavat he sitten suojelua, taloudellisen tuoton tavoittelua tai jotakin siltä väliltä. Luotetaan siis metsänomistajiin.

    Näetkö metsäpolitiikassa joitakin muutostarpeita?

    Strategisissa tavoitteissa pitää ottaa huomioon ilmastonmuutos. Metsästrategiaa on hyvä päivittää tältä osin esimerkiksi tavoittelemalla metsiin laajempaa puulajivalikoimaa.

    Metsälaki toimii mielestäni nyt hyvin, kun se sallii erilaiset metsänhoitotavat. Esimerkiksi jatkuvaa kasvatusta on monilla kohteilla taloudellisestikin järkevää toteuttaa. Joillekin kohteille taas sopii avohakkuu.

    Normiohjausta ei ainakaan pidä lisätä, vaikka sitäkin on tämän syksyn mittaan ehdotettu. Esimerkiksi pakollista kiertoaikojen pidentämistä en näe tarpeellisena vaan vahingollisena. Sillä heikennettäisiin niiden metsänomistajien toimintamahdollisuuksia, jotka haluavat metsistään mahdollisimman hyvää tuottoa.

    Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?

    Viime viikolla kävin metsässäni Huittisissa kouluttamassa metsästyskoiriani ja samalla tarkastin taimikonhoitotarpeita.

    Juha Ojala

    Tausta? 64-vuotias metsän­hoitaja, maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja eMBA Nurmijärveltä

    Työ? Työtehoseuran toimitus­johtaja vuodesta 2015, 2010–15 MMM:n ylijohtaja, aiemmin pitkään Metsä­hallituksessa; osa-aikainen metsätalousyrittäjä Keski-­Suomessa ja Satakunnassa

    Parasta metsässä? Luontoympäristö

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2024.

    Lisää aiheesta
    • Vuosittain valmistuu noin 400 uutta metsäkoneenkuljettajaa, joista alalla pysyy alle puolet. Paavo Ahtiainen on viihtynyt työssään 14 vuotta.

      Työmarkkinat | Metsäkoneenkuljettajilta vaaditaan liikaa vääränlaisia asioita, sanoo alan suurin työnantaja – ”Saisivat tehdä perustyötä ja nauttia siitä”

      Tilaajalle
    • Kouluaikana tehtävät työharjoittelut antavat kullanarvoista kokemusta tuleville metsäkoneenkuljettajille.

      Metsäkonekuski tekee työssään yhtä paljon päätöksiä kuin lentäjä, ja siksi ammatti ei sovi kaikille – "Tarvittaisiin soveltuvuuskoe"

    • Metsäalalle tarvitaan jatkuvasti uusia tekijöitä.

      Koulutus | Metsäalan työvoima on turvattava, vaativat maa- ja metsätalousvaliokunnan demariedustajat

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin