

Pakkasta on 17 astetta, kun tavoitamme Paavo Ahtiaisen ja Ponsse Scorpionin loppilaisessa suomännikössä.
”Se on harvoja iltavuoron etuja, että on valmiiksi lämmin kone”, mies virnistää. Aamuvuorossa pitäisi ensin lämmitellä konetta jopa tunnin verran ennen varsinaisen työn alkua.
Eväät odottavat kopissa, auto metsätien varressa. Työmatkaan kotoa Riihimäeltä on kulunut puoli tuntia. Se on vähän, pisimmillään Ahtiainen ajaa toista tuntia työmaalle.
Ahtiainen on työskennellyt metsäkoneenkuljettajana valmistumisestaan eli parikymppisestä asti, pian 14 vuoden ajan. Sama asia, joka kannusti opiskelualan valintaan, vetoaa edelleen ja yhä selvemmin.
”Minun luonteelle sopii yksinään olo ja vapaus, täällä saa koneiden kanssa tehdä vapaasti työtä pitkin päivää.”
Matkan varrella luottamus omiin taitoihin on kasvanut. Uutta opeteltavaa on tullut jatkuvasti esimerkiksi metsälain ja sertifioinnin muutosten takia.
”Tulee asiakkaiden vaatimia koulutuksia ja kursseja, muutakin hommaa kuin koneella ajoa. Nehän piti kaikki osaamiset todistaa iltaisin tehtävillä nettikursseilla.”
Uudet asiat pitää opetella myös käytännössä. Esimerkiksi jatkuvan kasvatuksen hakkuita vaaditaan yhä useammin.
Tämä hakkuutyömaakin on sellainen, josta koulussa ei kerrottu 15 vuotta sitten. Hakkuulla valmistellaan suon ennallistamista. Jotta kaivinkone pääsee tukkimaan ojat, se tarvitsee urat, joita pitkin päästä perille. Samalla puustoa väljennetään.

Ahtiainen on yksi noin 6 500:sta metsäkoneenkuljettajasta, jotka pitävät metsät kasvukunnossa ja teollisuuden pyörät pyörimässä.
Suomen 13 metsäkonekoulusta valmistuu vuosittain noin 400 uutta kuljettajaa. Määrä riittäisi pitämään yllä tarvittavan ammattilaisten joukon, jos kaikki suuntaisivat ja jäisivät Ahtiaisen tapaan koulutuksensa mukaiseen työhön. Näin ei kuitenkaan ole. Työtehoseuran vuonna 2022 tekemän kyselyn mukaan 1–3 vuotta valmistumisen jälkeen tuoreista kuskeista omaa koulutusta vastaavissa metsäalan töissä oli alle puolet vastaajista.
Hävikki kuulostaa suurelta, mutta toisaalta oman paikkansa hakeminen kuuluu jokaisen nuoren elämään.
Koneenkuljettajia pahempi pula on puutavara-auton kuljettajista. Metsätehon laskelmien mukaan heitä tarvittaisiin töihin lähivuosina noin 300–340 vuodessa, mikä on enemmän kuin vuosittain valmistuvien määrä.
Metsäkoneen ja puutavara-auton kuljettamista pidetään vaativana ammattina. Koulusta valmistuminen ei riitä takaamaan työpaikkaa, kun työelämään kelpaa vain parhaimmisto, joka jo ensimmäisessä työpaikassaan osoittaa saavansa riittävän nopeasti tukkia tien varteen tai tehtaalle.
”Alan suurin haaste ei ole se, että ei ole kuljettajia, vaan osaamisvaatimuksen nousu.”
Metsäkoneenkuljettajilta vaaditaan yhä enemmän ja uudenlaista osaamista, näkee Teemu Tolppa. Hän on Paavo Ahtiaisen työnantajan Metsäkonepalvelu Oy:n toimitusjohtaja ja Koneyrittäjät ry:n varapuheenjohtaja.
”Lakien, asetusten ja sertifiointivaatimusten kautta tulee hirvittävän paljon vaatimuksia. Alan suurin haaste ei ole se, että ei ole kuljettajia, vaan osaamisvaatimuksen nousu. Huippuosaajilla on töitä, mutta alalle tulon kynnys on noussut. Ei se tuottavuudesta ole kiinni, ehkä liikaa korostetaan sen merkitystä.”

Kyse ei ole pelkästään nuorista, jotka siirtyvät muualle, esimerkiksi maansiirtotöihin.
”On 50–60-vuotiaita tosi osaavia kavereita, jotka eivät pysty ylläpitämään omaa pätevyyttään. Se on tosi iso huolenaihe. Koko maan tavoite on jatkaa työuria, ja metsäkonealalta jäädään ennenaikaisesti pois.”
Tolpan mielestä pitäisi voida jakaa vastuita niin, ettei liikaa kuormaa lankeaisi kuljettajien harteille.
”En olisi tinkimässä perustyön laadusta, vaan kaikesta siitä ylimääräisestä. Tarvitaan joustavia ratkaisuja, että kuljettajat saisivat tehdä perustyötä ja nauttia siitä. Alalla pitäisi kestää vaihtelua, että töissä on ihmisiä eri osaamistasoilla.”
Tolpan mielestä suurimmilla koneyrityksillä on vastuu nuorten työurien kannalta ratkaisevien, ensimmäisten työpaikkojen tarjoamisesta, vaikka kaikki harjoittelijat eivät päätyisikään lopulta jäämään.
Metsäkonepalvelulla on noin 130 metsäkoneenkuljettajaa. Väkeä vaihtuu noin viiden hengen vuositahtiin. Suurin osa poistuu eläkkeelle.
”Teemme rekrytointeja sekä harjoittelupaikkojen kautta että suoraan. Meille tulee kokeneitakin kavereita. Yleisimmät syyt ovat, että muuttaa jostain muualta meidän toimialueelle asumaan tai edellinen toimeksiantaja lopettaa liiketoimintansa.”
Toisaalta tarvittaisiin yhä enemmän työn perässä maakuntiin muuttavia kuljettajia. Toistaiseksi paikallisia tekijöitä löytyy suurimmasta osasta maata, mutta maaseudun väestö hupenee ja nuoret ikäluokat pienenevät jatkuvasti.
”Työt on siellä missä puutkin. On meillä Etelä-Suomessakin yksittäisiä alueita ja kuntia jonne on ollut vaikeaa löytää tekijöitä, mutta ei isoja alueita. Tässä on varmasti eroja maan sisällä.”

Tolppa huomauttaa, että vaikka rekrytointeja ajatellen Etelä-Suomen etuna on runsas väestö, yleinen mielipide metsätyötä kohtaan on nuivempi kuin muualla.
”Helsinki-Tampere-Turku -alueella metsäkoneenkuljettajan työn arvostus on erilaista kuin Itä-Suomessa ja Lapissa, jossa se on arvostettu ammatti. Ehkä kaikki suorittava työ on siellä arvostetumpaa.”
Työn tasaisen tarjonnan Tolppa näkee parantuneen viime aikoina.
”Suhdannevaihtelu oli takavuosina iso ongelma. Sanoisin, että nyt tilanne on parantunut. Osaksi se johtuu siitä, että alalla on kokonaisuudessa työvoimapula. Edelleenkin pystymme vaikuttamaan siihen, että töitä olisi mahdollisimman tasaisesti ympäri vuoden tarjolla. Tästä ei ainakaan auta lipsua niin, että alettaisiin tehdä pitkiä lomautuksia.”
Kun asiaa kysyy metsäkoneenkuljettaja Ahtiaiselta, hän ei osaa neuvoa yhtä ratkaisua alan veto- ja pitovoimaan. Joillekin raha voi olla ratkaiseva tekijä.
”Alalla tunnutaan yleisesti noudattavan työehtosopimuksen taulukkopalkkoja. Koulusta tulijoiden palkkaus ei minusta vastaa ollenkaan vaatimustasoa nykypäivänä.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
