
Roskaaminen voi vahingoittaa eläimiä ja saastuttaa maaperää ja vesistöjä. Jätelaki kieltää roskaamisen, esimerkiksi koneiden ja laitteiden hylkäämiseen luontoon, mutta mitä tehdä, jos omasta metsästä löytyy epämääräistä jätettä, kysyy lukija.
Ensisijaisesti roskaajalla on velvollisuus siivota jälkensä. Toissijaisesti siivoamisvelvollisuus on maanomistajalla, sanoo ympäristöasioista vastaava juristi Jenni Hunnakko MTK:sta.
”Asemakaava-alueen ulkopuolella maanomistajalla on siivoamisvelvollisuus, jos siivoaminen ei ole kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta”, Hunnakko sanoo.
Jos tilanne katsotaan kohtuuttomaksi maanomistajalle, siivoamisvelvollisuus voi siirtyä kunnalle.
”Kunta voi myös määrätä maanomistajan täyttämään siivoamisvelvollisuutensa muiden jättämien roskien siivoamiseksi.”
Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi määrätä siivoamisvelvollisen täyttämään velvollisuutensa. Joissain tilanteissa roskaaminen voi myös täyttää rikoksen tunnusmerkit.
”Jos roskaajan henkilöllisyys on selvillä, voi maanomistaja suoraan vaatia tätä korjaamaan jälkensä tai pyytää ympäristönsuojelunviranomaista määräämään roskaajan hoitamaan siivoamisvelvollisuutensa”, Hunnakko neuvoo.
Valitettavasti useimmiten roskaaja jää mysteeriksi ja siivoamisvelvollisuus tippuu maanomistajan harteille. Maanomistaja voi olla yhteydessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiseen myös näissä tilanteissa.
”Erityisesti, jos kyseessä on isosta tai hankalasti siivottavasta jätteestä, voi olla järkevää keskustella kunnan kanssa siitä, kuinka jätteet saisi parhaiten siivottua”, Hunnakko sanoo.
”Kannattaa kuitenkin muistaa, että kunta voi myös määrätä maanomistajan täyttämään siivoamisvelvollisuutensa muiden jättämien roskien siivoamiseksi.”
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
