
Klapiyrittäjät ovat törmänneet ikävään ilmiöön. Koivukuitupuuta ei meinaa enää riitä yrittäjille, kun metsäyhtiöt ostavat kaiken itselleen.
”Tilanne on erittäin haastava ja ikävä”, sanoo ähtäriläinen metsänomistaja, klapiyrittäjä ja Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Antti Kortteinen.
Moni metsänomistaja on aiemmin jättänyt hakkuiden yhteydessä metsään koivua niin sanotuiksi ”isännän puiksi”, jotka on myyty eteenpäin esimerkiksi klapiyrittäjille.
"Nyt tehdään puukauppasopimuksia, joissa kaikki jakeet kuuluvat kauppaan tai isännälle jääneiden puiden korjuu hinnoitellaan siten, että niitä ei kannata jättää”, Kortteinen harmittelee.
”Jos ei saada mistään koivua, miten saadaan mummojen mökit lämpimiksi? Tämä on myös huoltovarmuuskysymys.”
Koivukuitupuun kovan kysynnän syynä on Ukrainan sota ja sen myötä viime kesänä loppunut puuntuonti Venäjältä.
MTK:n metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan mukaan haastava tilanne on MTK:n tiedossa. Ensimmäiset merkit olivat havaittavissa jo viime keväänä.
”Klapiyrittäjät myivät jo silloin sitten ei oota. Samaan aikaan hyvä markkinatilanne sellu-, paperi- ja kartonkipuolella on pitänyt yllä koivun hyvää kysyntää.”
Kortteinen kertoo kuulleensa muidenkin klapiyrittäjien taistelevan koivukuidun huonon saatavuuden kanssa, sillä harva metsänomistaja pystyy hankkimaan satoja kuutioita omista metsistään.
”Meillä klapintekijöillä ei ole mitään järjestäytymistä Suomessa. Kuka pitää meidän puolia ja vastaa siitä, että saadaan puuta?” Kortteinen kysyy.
”Se tärkeä asia tuntuu unohtuvan, että suuressa mittakaavassa polttopuiden kuivuminen onnistuu vain keväällä ja alkukesästä. Mitä käy, jos joku hakkeriryhmä saa kantaverkon pimeäksi, eikä ole polttopuuta?”
Koivukuitupuun keskikantohinta oli viime viikolla 31 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten, mikä kannustaa metsänomistajia myymään harvennuskoivunsa klapiyrittäjien sijaan metsäteollisuudelle. Myös moni puunostaja suosii tällä hetkellä pystykauppoja kaikkine puutavaralajeineen.
Metsänomistajan kannalta kilpailu on tervetullutta ja hyvä asia, Mäki-Hakola muistuttaa. Ratkaisuksi klapiyrittäjien koivupulaan hän esittää puulajivalikoiman laajentamista.
”Moni muukin kuin koivu käy polttopuuksi. Jos ostaa vaan koivua, sen saaminen voi olla haastavaa. Polttopuuta on helpompi saada sekapuuna, sillä silloin voi ostaa metsänomistajalta kaikki harvennuspuut.”
Jos koivukuitupuun saatavuus oli jo viime vuonna hankalaa, povaa Mäki-Hakola tästä vuodesta vieläkin haasteellisempaa.
”Viime vuonna Venäjältä tuli vielä alkuvuonna puuta ja esimerkiksi UPM:n tuotannonrajoitukset vähensivät puuntarvetta. Tänä vuonna koivukuitupuun kokonaistarve kotimaasta nousee vielä korkeammaksi.”
Kortteisen mukaan aiemmin koivukuitua on saanut metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun kautta, mutta nyt sekään ei mielellään välitä puuta klapisteille.
MTK:n Mäki-Hakola kannustaa silti klapiyrittäjiä olemaan yhteydessä oman alueen yhdistykseen. Kun puun kysyntä kasvaa, kasvaa myös tarjonta nousseiden hintojen vetämänä.
”Kun on ajoissa liikkeellä, niin on mahdollista saada puuta myös sitä kautta. Yhdistysten täytyy ennakoida ja pitää yllä pysyviä suhteita puunkäyttäjiin, joten nopeasti tulevaan tarpeeseen vastaaminen voi olla haastavaa.”
”Jos mielii saada seuraavan talven puut ajoissa kuivumaan, nyt on korkea aika lähteä tekemään energiarankaa”, Mäki-Hakola muistuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
