
Birdlife Suomi kerää jälleen tietoja pönttölinnuista ja niiden pesinnästä. Omat havaintosi voit ilmoittaa osoitteessa www.ponttobongaus.fi tai postikortilla.
Pönttöbongaukseen voi osallistua ilmoittamalla Birdlifelle, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai muulla tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä pesii tai on tänä vuonna pesinyt.
Pönttöbongauksessa selvitetään, kuinka paljon lintuja pesii linnunpöntöissä tänä vuonna ja miten lintujen pesintä on edennyt.
Pönttöbongauksen havainnoilla saadaan tietoa pönttölintujen pesimäkantojen muutoksista, pesintöjen onnistumisesta ja niiden ajoittumisesta eri puolilla maata. Tänä vuonna pesintöjen odotetaan edenneen lämpimässä säässä suotuisasti.
Mikäli kuivuus jatkuu, voi se kuitenkin johtaa ravintopulaan ja pesintätappioihin. Kylmän alkukevään takia varhaisten pesijöiden, kuten kottaraisten ja tiaisten, pesinnät ovat todennäköisesti hieman myöhässä.
Birdlife muistuttaa, että pönttölintuja on tarkkailtava niitä häiritsemättä. Pönttöihin ei siis pidä kurkistaa eikä pönttöjä pidä avata.
Pönttöbongaus on järjestetty vuodesta 2013 lähtien. Viime vuonna havaintoja kertyi noin 5 600 paikalta ja ilmoitettiin yli 46 000 pöntön tiedot.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
