• Mihin metsien hiilinielut hupenivat? Tutkijat antavat muutokselle neljä syytä

    Metsien hiilinielut ovat muuttuneet dramaattisesti 30 vuoden takaisesta. Tutkijat kertovat, miksi niin on.
    Tilaajalle
    Yksi syy hiilinielujen heikentymiseen on, että puiden kasvu on hidastunut.
    Yksi syy hiilinielujen heikentymiseen on, että puiden kasvu on hidastunut. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Ilmastonmuutos
    2.6.202508:30
    Anniina Jokinen

    Mitä ihmettä Suomen hiilinieluille on tapahtunut? Sitä moni varmaan pohti viimeksi toissa viikolla, kun Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisi vuoden 2024 maankäyttösektorin hiilinielujen pikaennakkotiedot.

    Suomen metsät olivat pitkään 30 miljoonan tonnin hiilinielu. Hiilinielut mitataan hiilidioksidiekvivalentteina.

    Luku voi kuulostaa epämääräiseltä, mutta sitä voi verrata Suomen kokonaispäästöihin, jotka olivat vuonna 2023 noin 40 miljoonaa tonnia.

    Luke erottelee metsien hiilinielut kasvibiomassaan, kivennäismaahan ja orgaaniseen eli turvemaahan.

    ”Kasvibiomassa tarkoittaa käytännössä puuston nettonielua eli kasvun ja poistuman erotusta. Poistuma tarkoittaa hakkuita ja luonnonpoistumaa eli puuston kuolemista”, selitti Luken tutkimuspäällikkö Juha Mikola maa- ja metsätalousministeriön webinaarissa keskiviikkona.

    ”Kivennäismaasta pintakerroksen alta löytyy hiekkaa, moreenia tai kalliota. Orgaaniset maat ovat niitä, joista löytyy turvetta.”

    Mikola muistuttaa, että esimerkiksi se, että kivennäismaiden hiilinielu on nyt nollan tuntumassa, ei tarkoita, että hiilivarasto olisi kadonnut. Se vain ei muutu tällä hetkellä juurikaan.

    Mihin nielu siis katosi?

    Mikola jakaa Suomen hiilinielujen tilanteen kolmeen aikakauteen. Vuosina 1990–2008 Suomen metsien hiilinielut olivat vakaat, noin 30 miljoonaa tonnia vuodessa.

    ”Vuosi 2009 oli erikoistapaus. Oli finanssikriisi ja taantuma, mikä aiheutti sen, että hakkuutaso oli erittäin matala”, Mikola sanoi.

    Vuosina 2010–2018 hiilinielut siirtyvät totutusta perustasosta nollan tuntumaan, päästön ja nielun rajamaille.

    Vuosina 2018–2023 hiilinielu asettui uudelle vakaalle tasolle eli noin nollaan.

    ”Metsän nettonielun häviämistä selittävät vähenevä puuston biomassakasvu, kasvava puuston poistuma eli käytännössä hakkuut, kasvavat turvemaapäästöt ja vähenevä kivennäismaan nielu.”

    ”Kadonnut hiilinielu on looginen seuraus siitä, että puuston kasvu on hidastunut ja samaan aikaan hakkuumäärät ovat kasvaneet.”

    Juha Mikola

    Selvästi suurin syy on puuston poistuman kasvussa: se selittää 77 prosenttia hiilinielujen vähenemisestä. Hyvä nyrkkisääntö on, että miljoonan kuutiometrin muutos hakkuissa vastaa 1,6 miljoonan tonnin muutosta hiilinielussa.

    Vähenevän biomassakasvun osuus muutoksesta on 17 prosenttia, turvemaapäästöjen 4,2 prosenttia ja kivennäismaan nielujen 1,5 prosenttia.

    ”Kadonnut hiilinielu on looginen seuraus siitä, että puuston kasvu on hidastunut ja samaan aikaan hakkuumäärät ovat kasvaneet”, Mikola sanoi.

    Etenkin männyn kasvu on heikentynyt viime vuosina.
    Etenkin männyn kasvu on heikentynyt viime vuosina. Kuva: Jyrki Luukkonen

    Etenkin männyn kasvu on heikentynyt viime vuosina selvästi. Lisäksi männyn ja kuusen latvukset ovat pienentyneet, mikä vähentää maahan tulevaa karikesyötettä.

    ”Karikesyöte käsittää elävästä puustosta putoavat lehdet, oksanpalat ja muut ja lisäksi sen, mitä hakkuista jää metsään. Luonnonpoistuma on karikesyötettä kokonaisuudessaan ja myös aluskasvillisuudesta tulee kariketta maaperään”, sanoi Luken tutkimuspäällikkö Juha Heikkinen.

    Karikesyötteen väheneminen pienentää myös kivennäismaan hiilinieluja. Lisäksi ilmaston lämpeneminen kiihdyttää maaperässä olevan hiilen hajoamista.

    Myös turvemailla ilmaston lämpeneminen aiheuttaa hiilipäästöjen kasvamista.

    ”Turve on valtava hiilivarasto, turve hajoaa hapellisissa oloissa ja hajottajat ovat vaihtolämpöisiä mikrobeja; mitä lämpimämpää maaperässä on, sitä enemmän maaperä hajoaa”, selitti Luken erikoistutkija Paavo Ojanen.

    Kun vedenpinta on korkealla, turve on hapettomissa oloissa. Mitä syvemmälle vedenpinta laskee, sitä enemmän turve hajoaa.

    ”Turvemaan päästöissä on kasvun varaa, kun ilmasto lämpenee. Jos päästöjä halutaan vähentää, voimme pyrkiä nostamaan vedenpintaa”, Ojanen pohti.

    ”Suomella on hyvin epäonnekas tilanne, että on useampi muutos, jotka heikentävät hiilinieluja.”

    Juha Mikola

    Metsien hiilinielujen heikkenemiseen on siis selvät syyt: Kasvanut puuston poistuma, pienentynyt kasvu ja kivennäismaan nielu sekä turvemaiden kasvaneet päästöt.

    ”Nämä kaikki muutokset heikentävät hiilinieluja. Suomella on hyvin epäonnekas tilanne, että on useampi muutos, jotka heikentävät hiilinieluja. Ei ole yhtään muutosta, joka niitä kompensoisi. Kun kaikki vievät tilannetta samaan suuntaan, muutos on suuri”, Juha Mikola veti yhteen.

    Lisää aiheesta
    • Hakkuut kasvoivat viime vuonna hieman edellisvuodesta.

      Ilmastonmuutos | Metsämaan päästöt kasvoivat viime vuonna, puutuotteet pysyivät hiilinieluna

    • Liminganlahden luontokeskuksen omistamisen tulevaisuudesta keskustellaan sen toisen omistajan, Limingan kunnan kanssa.

      Metsä | Metsähallitus perustelee luontokeskusten lopettamista ilmastonmuutoksen vastaisella taistelulla

    • Betonirakentamisessa maanalaisten osien päästövaikutus on erityisen iso silloin, kun rakentaminen tapahtuu esimerkiksi veden äärelle.

      Ympäristö | Miksi ihmeessä metsän maaperän päästöt lasketaan, mutta rakentamisessa perustuksia ei?

    Artikkelin aiheet
    hiilinielut
    metsät
    Luonnonvarakeskus
    ilmastonmuutos
    turvemaat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire