
Viilu-, vaneri- ja viilupuutuotannon konevalmistajan Rauten asiakkaat olivat varovaisia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.
Yhtiö sai uusia tilauksia tammi–maaliskuussa 36 miljoonan euron arvosta. Luvussa on mukana 20 miljoonan euron koivuviilutehtaan laajennus Amber Birchille Latviaan.
Vuotta aiemmin samana ajanjaksona tilauksia kertyi 67 miljoonaa euroa.
Aiemmin tehtyjen kauppojen ansiosta Rautella on ennätysmäisen suuri tilauskanta. Maaliskuun lopussa tilausten arvo oli 259 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 maaliskuun lopussa tilauskanta oli 121 miljoonaa euroa.
Yhtiön liikevaihto kasvoi runsaan viidenneksen 44,7 miljoonaan euroon ja liiketulos 71 prosenttia 1,5 miljoonaan euroon. Rauten katsauskauden tulos oli 1,3 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin se oli 0,5 miljoonaa euroa.
Vakavaraisuutta kuvaava omavaraisuusaste oli 49,7 prosenttia.
”Tulos osoittaa toiminnan tehokkuuden parantuneen, kun otetaan huomioon, että vertailukauden lukua paransi Venäjän toimintojen alasajoon liittyneiden varausten purkautuminen”, toimitusjohtaja Mika Saariaho toteaa osavuosikatsauksessa.
Raute toistaa aiemman ohjeistuksensa, jonka mukaan yhtiön vuoden 2024 liikevaihdon arvioidaan olevan 170–195 miljoonaa euroa ja oikaistun käyttökatteen 10–14 miljoonaa euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
