Kun puut kaatua jysähtelivät maahan, lapsetkin ymmärsivät pysyä pois tieltä

Mökkimme läheltä kaadettiin puita. Juniori makasi sängyssään ja tuijotti ikkunasta näkyvää metsäkonetta. Päivän valjettua uskalsimme lähteä heijastinliiveihin sonnustautuneena ulos ja työmaata katsomaan.

Olimme saaneet tiukat turvallisuusohjeet: metsäkoneen lähelle ei saa mennä. Kaatuvat puut on isoja ja painavia. Ja jos sahan teräketju irtoaa, se voi lentää kauas ja tehdä pahaa jälkeä. Lapsetkin uskoivat, kun kuulivat sahan äänen ja kaatuvien puiden jysähdykset maahan.

Oli jännää käydä metsässä katsomassa kaadettuja ja katkottuja puita. Havutetulla ajouralla näkyi koneen telaketjun jäljet. Ja se tuoksu! Mitä lie terpeenejä ja eteerisiä öljyjä ilmassa leijui, mutta se tuoksu saa minut aina hyvälle mielelle.

Tuoreen sahatun puun tuoksu vie myös ajatukseni lapsuuteen ja taatan puusepänverstaaseen. Sinne, missä sain touhuta ja nikkaroida jotain jämäpalikoista. Kovin kummoisia tuotoksia ei tainnut syntyä, kun mitään ei ole säilynyt, muistoja lukuun ottamatta.

Ajokone keräili puita hakkuukoneen jäljiltä ja toi tien varren varastolle. Silmät pyöreinä ihmettelimme, miten pieneltä alalta tuli noin isot kasat puuta. Kuuset, männyt ja koivut olivat eri pinoissa. Isommat ja pienemmät puut omissaan. Vasta myöhemmin ymmärsimme, että omiin kasoihin oli lajiteltu tukkipuut ja kuitupuut.

Oli mukavaa, kun ajokonekuski pysäytti koneensa ja tuli juttelemaan. Juniori pääsi jopa käymään ajokoneessa. Tuli tunne, että kuskit pitivät työstään ja halusivat jättää metsänomistajille mahdollisimman hyvän jäljen metsään.

Myöhemmin olen jutellut useiden metsäkonekuljettajien kanssa. Kaikki ovat sanoneet arvostavansa metsänomistajia, jotka tulevat kiinnostuneina katsomaan, mitä heidän metsissään touhutaan.

Koneiden lähdettyä kohti seuraavia työmaita uskalsimme mennä tarkemmin tutkimaan harvennettua metsää. Se oli löytynyt puilta! Ihan sananmukaisesti. Aiemmin siellä hädin tuskin pääsi kulkemaan.

Nyt näkyi metsä. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Siinä oli onnellisuutta, ylpeyttä, tyytyväisyyttä ja iloa. Tunne, että oli tehty oikea päätös hakkuiden suhteen.

Keväällä oli edessä istutusurakka. Maa oli muokattu ja taimet tilattu. Metsänhoitoyhdistyksestä saimme lainaan pottiputket ja istutusvakat sekä ohjeet istutustyöhön.

”Jättäkää mullekin sitten taimia”, huikkasi poika, kun lähti lentisturnaukseen ja me muut aloittamaan istutusurakkaamme. Kerrankin oli lentisturnaus ihan väärään aikaan.

Mistä päin aukkoa aloitetaan? Missä järjestyksessä edetään? Minne viedään taimilaatikoita odottamaan vakkojen tyhjenemistä?

Oli hieman eri meininki pudotella taimia pottiputkeen ja polkaista ne maahan kuin kolmekymmentä vuotta aiemmin taatan metsässä. Silloin aikuiset kuokkivat selkä vääränä kuoppia avojuurisille taimille ja koittivat saada niitä jäämään pystyyn.

Tämä oli kiva urakka perheen kanssa. Sen päättyessä tyhjentyneitä taimilaatikoita lytätessäni katselin tyytyväisenä mättäillään terhakoina töröttäviä taimia. Uusi metsä oli syntynyt.