• Mystiset marjakeot hämmästyttävät turkulaisessa metsässä – ”Siinä on varmasti yli 15 litraa mustikkaa”

    Marjastava pariskunta on hieraissut silmiään kerran jos toisenkin. Jo toisena vuonna peräkkäin metsään on kasattu lähes puhdistettuja marjoja.
    Marjastajat kohtasivat keskellä metsää kuin marjoista tehdyn muurahaiskeon, eikä se ollut ensimmäinen kerta.
    Marjastajat kohtasivat keskellä metsää kuin marjoista tehdyn muurahaiskeon, eikä se ollut ensimmäinen kerta.  
    Metsä|Marjat ja sienet
    1.10.202211:00
    Jarmo Hankivaara

    Turkulainen Marjukka Hagström on kummissaan. Jo toisena vuonna peräkkäin marjareissulla on tullut vastaan kasa marjoja keskellä metsää.

    Viime vuonna hän löysi Paattisten metsästä miehensä kanssa pienen muurahaiskeon kokoisen puolukkapyramidin, ja nyt tuli vastaan massiivinen kasa mustikkaa.

    ”Siinä on varmasti yli 15 litraa mustikkaa. Ne ovat ehjiä, mutta toki jo hieman kuivahtaneita.”

    Ensimmäisenä tulee mieleen, että joltakin on kuppi mennyt nurin marjareissulla. Tarkemmin katsoen siltä se ei kuitenkaan näytä. Marjat eivät ole hajallaan vaan siististi kasattu aukealle paikalle keskelle varvikkoa.

    ”Naureskelimme mieheni kanssa, että taitaa olla menninkäisellä juhlat”, Hagström toteaa.

    Sellainenkin on käynyt mielessä, voisiko jokin eläin jemmata marjoja varastoon.

    Ensimmäisenä pariskunnalle tuli mieleen, voisiko orava kerätä marjoja varastoon. Orava kuitenkin kätkee talvivarastojaan puun koloihin ja maahan ja joutuu etsimään niitä itsekin hajuaistin turvin. Nämä eivät olleet kätkössä.

    Entäpäs karhu? Otso on ahnas marjaimuri nyt, kun se kerää rasvaa talviunta varten. Jotta karhu saisi kilon ihraa, sen pitää ahmia ainakin kymmenen kiloa marjaa. Muutaman ämpärillinen siinä helposti mesikämmenen vatsaan sujahtaa.

    ”Karhu ei jemmaa marjoja, näyttää ihmisen tekosilta.”

    Luken tutkijat eivät usko asialla kuitenkaan olleen karhunkaan.

    Karhuista paljon tietävä tutkimusprofessori Ilpo Kojola Lukesta toteaa, että karhu ei jemmaa marjoja. Hänen silmiinsä marjakeko näyttää ihmisen tekosilta.

    Samaa mieltä on Luken erikoistutkija Rainer Peltola. Kuvan perusteella hänkin veikkaisi keon tekijäksi homo sapiensia, mutta samalla hän heittää saman kysymyksen kuin meistä jokainen: miksi ihmeessä?

    Peltola heittää arvauksen huumorilla.

    ”Jospa poimijan puoliso on kieltänyt tuomasta enää ainuttakaan marjaa pullisteleviin pakastimiin, mutta veri on silti vetänyt varvikkoon eikä kotiin enää uskalla viedä.”

    Lisää aiheesta
    • Mustikalla vaikuttaa olevan tieteellistä näyttöä varsinkin aivojen toiminnan kohentajana ja kognitiivisten kykyjen ylläpitäjänä.

      Hyvinvointi | Mustikoiden nauttimisella voi olla yllättäviä terveysvaikutuksia – parantavat muistia jopa paremmin kuin mansikat

    • Riistakolmioita laskettiin tänä vuonna 23.7.–7.8.

      Erä | Metsäkanalintujen kanta kasvaa edelleen – hyvä marjasato edesauttaa poikasten selviämistä

    • Kypsiä mustikoita ei satelliittikuvista sentään näe, mutta lupaavia kasvupaikkoja kuvista voi tunnistaa jo etukäteen.

      Ruoka | Satelliittikuvat voivat paljastaa lupaavat marjapaikat – asiantuntijalla on hihassaan myös toinen ”sovellus”

      Tilaajalle
    • Metsämarjojen satonäkymät ovat sateisen kesän jälkeen hyvät.

      Marjat ja sienet | Mustikkakankaat kutsuvat poimijaa – marjasadosta odotetaan runsasta

    Artikkelin aiheet
    marjakeot
    mustikka
    karhu
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Paattinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle