Lahopuun lisäyksestä tulisi maksaa korvaus metsänomistajalle, Tapiosta esitetään

Lahopuun määrän lisääminen on keskeinen tavoite metsien biodiversiteetin eli monimuotoisuuden tilan parantamisessa, johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta kertoo.

”Metsänomistajille, jotka ovat valmiit jättämään metsiinsä selvästi vähimmäisvaatimuksen ylittävän määrän lahopuuta, tulisi maksaa korvaus”, Saaristo esittää.

Hän ei ota kantaa korvauksen määrään. Metsänomistajien näkemyksiä korvauksista on tutkittu ja siitä julkaistaan marraskuussa tietoja Talousmetsien luonnonhoidon tehostamisen vaihtoehdot (Luonteva) -hankkeessa, joka on Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen metsäkeskuksen valtion rahoittama projekti.

Lahopuusta on riippuvaisia lähes neljännes kaikista metsälajeista. Eniten pulaa on järeistä lehtipuista ja erityisesti muista kuin koivusta.

Uudistushakkuissa lahopuun määrä vähenee tutkimusten mukaan, vaikka lahopuut ja tietty määrä jättöpuuta tulee jättää metsään.

Hakkuissa kuitenkin kovaa polttokelpoista kuollutta puuta korjataan energiapuuksi ja lahoja maapuita häviää korjuussa ja maanmuokkauksessa koneiden alle.

Luken valtakunnan metsien inventoinnin mukaan uudistuskypsissä metsissä on ennen hakkuuta keskimäärin 9,7 kuutiota lahopuuta ja uudistusaloilla enää 5,1 kuutiota. Siten lahopuun ja jättöpuiden määrään ja katoamiseen hakkuiden yhteydessä pitäisi kiinnittää huomiota aiempaa enemmän, Saaristo sanoo.

Tapio pyrkii välittämään metsäammattilaisille ja sitä kautta metsänomistajille ajatusta siitä, että lahoja ja vanhoja puita jätettäisiin hakkuissa entistä enemmän. ”Korvaus tavanomaista enemmän puuta jättäville lisäisi varmasti kiinnostusta asiaan”, Saaristo toteaa.

Metsien pefc-sertifiointiehtoihin lisättiin hiljattain ehto, jonka mukaan hakkuissa on jätettävä keskimäärin vähintään kymmenen kappaletta yli 20 sentin läpimittaisia lahopuita hehtaarille.

Luonteva-hankkeen mukaan kaiken kuolleen puun säästäminen metsänkäsittelyssä on halpa ja tehokas monimuotoisuuden tukemiskeino.

Vähäinenkin säästäminen ja lisäys ovat hyödyllisiä, vaikka uhanalaisen lahopuulajiston säännöllinen esiintyvyys metsikössä vaatii lahopuuta yli 20 kuutiota hehtaarilla.

Säästämisessä pitää ottaa huomioon juurikääpäriski, sillä sieni elää sitkeästi kuolleiden havupuiden juuristoissa. Siten tyvilahokuusikossa voi säästää mänty- ja lehtilahopuuta, mutta ei kuusta.

Luonnonhoitoa voidaan tehdä yhtä hyvin jatkuvapeitteisessä eli jatkuvan kasvatuksen metsissä tai jaksollisissa eli avohakattavissa metsissä.

Hanke neuvoo, että hakkuissa tulee säästää yksittäisiä erityisen suuria ja vanhoja puita ja kaikki kuolleet puut sekä tehdä tekopökkelöitä.

Vesistöjen ja korpien reunametsiä tulee käsitellä varoen, lehtipuita pitää säästää ja suosia. Alikasvostiheikköjä tulee säästää riistaa varten.