• Keslan vuosi oli vaikea – loppuvuoden tilaukset ennakoivat parempaa

    Nettovelkaisuus nousi selvästi ja tämän vuoden keskiössä on velkojen pienentäminen
    Tilaajalle
    Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäkoneet
    21.3.202317:24
    Mia Jouslehto

    Venäjältä vetäytyminen heikensi konevalmistaja Keslan viime vuotta, vaikka tilanne helpottikin vuoden loppua kohti. Tilauskanta nousi yhtiön mukaan vuoden lopulla 37 miljoonaan euroon, ja oli korkeampi kuin vuoden 2021 lopussa ilman Venäjää.

    ”Metsäteollisuuden puuntuonnin loppuminen Venäjältä lisäsi kotimaisen puun ja puuraaka-aineen kysyntää. Myös Puolustusvoimien tuotteet lisäsivät kotimaan tilausvirtaa”, kertoo toimitusjohtaja Marko Pekkola tilinpäätöstiedotteessa.

    Keslan tuotteiden kysyntä pysyi hyvänä ja Venäjän tilauskannan poisjäännin vaikutukset liikevaihtoon pystyttiin korvaamaan kaikissa liiketoiminnoissa.

    Autonostureille korvaavia markkinoita on löytynyt erityisesti Länsi-Euroopasta, Baltiasta ja Pohjois-Amerikasta. Puunkorjuulaitteet-liiketoiminnassa Venäjän ja CIS-maiden osuus liiketoiminnasta oli suuri metsäkonenostureissa, joiden osalta korvaavien markkinoiden löytäminen on haastavaa. Harvesterikourien osalta kysyntä oli vahvaa loppuvuodesta, mikä kompensoi Venäjän markkinan menetystä.

    Keslan liikevaihto pysytteli vajaassa 46 miljoonassa eurossa. Liikevoitto sen sijaan painui viime vuonna 1,3 miljoonaa tappiolle. Vielä vuonna 2021 se oli 2,2 miljoonaa voitolla.

    Samalla vuosi näkyi yhtiön velkaantumisessa. Nettovelkaisuusaste nousi peräti 134 prosenttiin edellisvuoden 60 prosentista. Omavaraisuusaste oli 32 prosenttia ja korolliset nettovelat kipusivat edellisvuoden lopun 8,5 miljoonasta 16,5 miljoonaan euroon.

    Keslan fokuksessa vuonna 2023 ovat erityisesti kannattavuuden parantaminen ja nettovelkaantumisen saattaminen tavoitetasolle.

    ”Keskeistä vuoden 2023 näkökulmasta on tuotantoketjujen pullonkaulojen poistaminen ja tuotantorytmin palauttaminen normaalille tasolle. Näin pienennämme käyttöpääomatasoa ja elvytämme rahavirtaa”, toteaa Pekkola tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Markkina-arvoltaan arvokkain metsäyhtiö on UPM, jonka arvo nousee yli 18 miljardin euron.

      Talous | Näin pörssin metsäyhtiöt pärjäsivät viime vuonna ‒ tämän osakkeen arvosta suli melkein 40 prosenttia

      Tilaajalle
    • Keslan 43 miljoonan euron tilauskanta on pitkän aikavälin keskiarvoa selvästi suurempi.

      Metsäkoneet | Kesla painui tappiolle – pullonkaulat haittasivat toimituksia ja ostokomponenttien hinnat nousivat

    • Keslan uusin nosturimalli 325T on suunniteltu 4- tai 6-sylinterisiin Valtroihin. Se on toteutettu samoilla rakenneratkaisuilla kuin aiemmin esitelty 326T. Molempien asennus traktoriin selkeytyy uudella ohjausjärjestelmällä.

      Metsäkoneet | Keslan uusi puutavarakuormain on asennettavissa myös keskikokoisiin traktoreihin — esittelyssä myös uusi ohjausjärjestelmä kärkiohjauksella

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa