• Luonnonvarakeskus julkaisi uudet metsävarakartat ja kuntakohtaiset tilastot

    Tuoreet kartta- ja tilastoaineistot perustuvat vuoden 2021 monilähteiseen valtakunnan metsien inventointiin (VMI).
    Puuston keskitilavuuden (m3/ha) metsätalouden maalla voi esittää teemakartan avulla.
    Puuston keskitilavuuden (m3/ha) metsätalouden maalla voi esittää teemakartan avulla. Kuva: Luonnonvarakeskus
    Metsä|Metsänhoito
    29.8.202320:00
    Henna Lääveri

    Luonnonvarakeskus (Luke) on päivittänyt julkisesti katseltavissa olevaa metsävara-aineistoaan.

    Kahden vuoden välein päivittyvää monilähteistä VMI:n metsävaratietoa hyödynnetään metsätalouden ja metsäteollisuuden suunnittelun tarpeisiin, puunhankinnan ammattilaisille, luonnonvarojen käytön suunnittelijoille ja metsäympäristön tutkimuksiin.

    Alkuperäiset tulokset ja kuntakohtaiset tilastot ovat ladattavissa Luken verkkosivuilta, mutta muun muassa puuston tilavuutta puu- ja puutavaralajeittain, puustotunnuksia, kasvupaikkatietoja ja puuston biomassaa puun eri osille kuvaavat teemakartat ovat katseltavissa Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.

    Metsävarakarttoja ja kuntatuloksia on laskettu 1990-luvulta lähtien. Metsävarakartat ovat avoimesti saatavissa vuoden 2009 tuloksista lähtien, ja ne kuuluvat EU:n direktiivin mukaisiin Suomen Inspire-aineistoihin.

    Kaikki lasketut kuntatulokset ovat avoimesti saatavilla.

    Jatkuvasti kehittyvä mittaustekniikka tarjoaa yhä tarkempia tuloksia, mikä on hyvä muistaa vanhempaakin aineistoa tarksteltaessa.

    ”Monilähteisen VMI:n menetelmiä on kehitetty jatkuvasti, mikä on otettava huomioon eri vuosien tuloksia verrattaessa”, erikoistutkija Matti Katila Lukesta muistuttaa.

    ”Esimerkiksi aluksi tulokset laskettiin muutaman metsäkeskuksen alueelle vuosittain, sitä mukaa kun VMI:n maastomittaukset valmistuivat. Kun VMI:ssa siirryttiin mittaamaan viidesosa koko maan koeloista vuosittain, metsävarakartat ryhdyttiin tekemään samanaikaisesti koko maahan.”

    Vuoden 2011 tuloksista lähtien laskennassa käytetyt viiden vuoden maastomittaukset on päivitetty vastaamaan monilähdeinventoinnin tuloksen ajankohtaa.

    Lisää aiheesta
    • Helikopterista tai dronesta tehtävä laserkeilaus erottaa puulajin, puun terveyden, pituuden, runkokäyrän ja tilavuuden.

      Metsäteollisuus | Metsätiedon keruun uudet menetelmät säästävät miljoonia, kun päivän työt hoituvat minuutissa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla