• Tornator tähtää miljoonaan hehtaariin ‒ viime vuodelta ennätystulos

    Yhtiön metsien pinta-ala on noussut jo yli 0,8 miljoonaan hehtaariin.
    Tornator teki viime vuonna puukaupoilla ennätystilin.
    Tornator teki viime vuonna puukaupoilla ennätystilin. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    22.2.202607:30
    Jarmo Palokallio

    Ennätystuloksen puukaupoilla tehnyt Tornator jatkaa metsien ostoa. Sen metsäpinta-ala nousi viime vuonna yli 800 000 hehtaariin.

    ”Tornatorin tavoitteena on kasvattaa 10 vuoden aikana metsien pinta-ala miljoonaan hehtaariin ja nostaa liikevaihto yli 400 miljoonaan euroon”, linjaa toimitusjohtaja Henrik Nieminen yhtiön vuosikatsauksessa.

    Henrik Niemisen mukaan Tornator jatkaa metsien ostamista.
    Henrik Niemisen mukaan Tornator jatkaa metsien ostamista. Kuva: Maria Miklas

    Tornatorin liiketoiminta on parin viime vuoden aikana sujunut tavoitteen mukaisesti. Yhtiö on ostanut aktiivisesti metsiä ja kasvattanut samalla liikevaihtoaan.

    Viime vuonna Tornatorin vertailukelpoinen liikevaihto nousi 232 miljoonaan euroon. Siitä kertyi 168 miljoonaa euroa liikevoittoa, mikä on yhtiön uusi ennätys.

    Hyvä tulos selittyy etenkin viime vuoden kevätpuolen kovalla puun kysynnällä, joka kampesi kantohintoja ylös.

    ”Tasainen puun luovutus ja erityisesti alkuvuodesta korkeat puun markkinahinnat olivat merkittävimmät ajurit vahvan tuloksen takana”, vahvistaa Nieminen.

    Yhtiön liikevaihdosta yli 90 prosenttia kertyi puukaupoista. Puukaupan lisäksi Tornator tarjoaa esimerkiksi metsänhoitopalveluita. Niidenkin kysyntä kasvoi.

    Metsää yhtiö osti Suomesta 35 000 hehtaaria. Yhtiö teki suuret kaupat esimerkiksi OP:n metsänomistajarahaston kanssa.

    ”Kauppa vahvisti asemaamme Suomen suurimpana yksityisenä metsänomistajana. Investoimme Suomessa yli 167 miljoonaa euroa uusien metsätilojen ostoon”, kertoo Nieminen.

    Maailman epävarmuus heijastui myös Tornatorin toimintaan. Niemisen mukaan se korosti pitkäjänteisen toiminnan ja kumppanuuksien merkitystä.

    Siltä osin Tornator nojaa etenkin Stora Ensoon ja sen kanssa tehtyyn pitkäaikaiseen puukauppasopimukseen.

    Teknisen kehityksen osalta tekoäly on tullut mukaan myös Tornatorin toimintaan. Yhtiö hyödyntää sitä esimerkiksi hakkuukertymäarvioissa ja taimikonhoitotarpeen määrittelyssä.

    Lisää aiheesta
    • Merkittävä määrä metsää vaihtaa omistajaa, kun Tornator on ollut ostoksilla.

      Metsä | Tornator ostaa yli 10 000 hehtaaria metsää OP:n rahastolta – täällä metsät sijaitsevat

      Tilaajalle
    • Tornator on Suomen suurin yksityinen metsänomistaja. Kuvituskuva.

      Ympäristö | Tornator suojeli viime vuonna yli 220 hehtaaria luontoa

    • Tapio ja Metsäteho ovat arvioineet, että metsäalalle tarvitaan vuosittain jopa tuhat uutta työntekijää muun muassa eläköitymisten takia.

      Metsänhoito | Tornator katkaisi yhteistyön ihmiskaupasta epäillyn metsäyrityksen taustahenkilöiden kanssa viime vuonna

    Artikkelin aiheet
    Tornator
    metsätalous
    puukauppa
    Henrik Nieminen
    tekoäly
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa