• Lohikalojen syysrauhoitus joessa ja purossa alkaa torstaina

    Rauhoituksella halutaan suojata kalojen nousu lisääntymisalueille ja antaa kuturauhaa.
    Kudulla kala on haavoittuvaisimmillaan ja aktiivisesta kalastuksenvalvonnasta on suurta hyötyä kalakantojen turvaamisessa.
    Kudulla kala on haavoittuvaisimmillaan ja aktiivisesta kalastuksenvalvonnasta on suurta hyötyä kalakantojen turvaamisessa. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    31.8.202219:07
    Sari Penttinen

    Kalastuslain mukainen lohikalojen syysrauhoitus joessa ja purossa alkaa torstaina 1. syyskuuta ja jatkuu marraskuun loppuun, tiedottaa Kalatalouden keskusliitto.

    Rauhoitusaika koskee taimenta, lohta, siikaa ja nieriää. Järvilohi on poikkeus, sen rauhoitus on alkanut jo 1.8.

    Siika on rauhoitettu mereen laskevissa joissa ja puroissa. Nieriän rauhoitus koskee Vuoksen vesistöä.

    Rauhoituksella suojataan syyskutuisten lohikalojen nousua lisääntymisalueille jokiin ja puroihin sekä kalojen kuturauhaa.

    Kalan ollessa kudulla se on haavoittuvaisimmillaan.

    Lohikalojen kutuaikana aktiivisesta kalastuksenvalvonnasta on suurta hyötyä kalakantojen turvaamisessa. Kalastajien on muistettava, että rauhoitettujen lohikalojen pyytämisestä voi koitua tuhansien eurojen lasku, muistutetaan Kalatalouden keskusliiton tiedotteessa.

    Myös verkkokalastus on kielletty vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa 15.8.–30.11. sekä meressä kilometriä lähempänä vaelluskalavesistöön kuuluvan joen suuta 15.8.–31.10.

    Lisää aiheesta
    • Kuhmon keskustaajaman läpi virtaava Pajakkakoski on kalastajien suosiossa. Kunnostushankkeen suunnitelmaan on kirjattu 200 kohteen kartoitus.

      Taimenkantoja elvytetään virtavesien kunnostuksilla – Vähälle huomiolle jääneet purot ovat luultua tärkeämpiä

    • Kopteri pudottaa soralastinsa Lieksanjokeen kuuluvalla Naarajoella. Tavoite on sorastuksen avulla luoda ja  parantaa kutu- ja poikasalueita vaelluskaloille.

      Lieksassa kohennetaan järvilohien ja -taimenien kutu- ja poikasalueita helikopterisorastuksella

    • Virtavesien kuohuissa hyppivistä lohikaloista voi ilmoittaa Facebookin Vaelluskala-sivulle lokakuun puoliväliin asti.

      Syksyn hienoimpia luonnonnäytelmiä: Bongaa kuohuissa hyppäävä lohikala

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle